Amerikkalaista arkipäivää

Tavarasta eroon

2010-07-19T21:02:00.000-07:00

Muutimme taas. Edellisestä muutosta oli vasta vuosi aikaa, joten homman piti olla suhteellisen helppo. Eihän sitä nyt vuodessa niin paljon ylimääräistä tavaraa ehdi nurkkiinsa kokoamaan.

Mutta jotenkin kummallisesti pahvilaatikko toisensa jälkeen kuitenkin vain täyttyi roinasta. Kun vihdoin luulimme ehdottomasti pakanneemme kaiken mahdollisen, löytyi kaappien uumenista vielä kokonainen hyllyllinen villapipoja ja laatikollinen teippirullia.

Teippirullia oli tässä kyseisessä ryjälaatikossa yhteensä 15 kappaletta. Tämä oli huomionarvoinen löytö, koska koko vuoden ajan meillä oli ollut jatkuvasti teippi loppu. Teippiä siis ostettiin aina lisää ja sitä säilytettiin kyseisessä ryjälaatikossa, johon se aina hävisi ja taas sitä oli ostettava lisää.

Lopulta pahvilaatikkopinojen kasvua seurannut ystävämme kiteytti tavarapaljouden syvimmän olemuksen toteamalla: "Miten teillä voi olla niin paljon tavaraa, kun teillä ei edes ole niin paljon tavaraa?"

Kun viimein saimme rahdattua pahvilaatikkomme uuteen taloomme, oli saman tien todettava, että talo oli sittenkin parhaimmillaan lähes tyhjänä. Tilanteen pelastamiseksi oli hankittava vielä yksi tavara: Peter Walshin kirja It's All Too Much.
(http://www.amazon.com/Its-All-Too-Much-Living/dp/0743292650/ref=tmm_pap_title_1?ie=UTF8&qid=1279594484&sr=1-1)

Peter Walsh on ammatiltaan organisoija, joka auttaa ihmisiä pääsemään eroon sellaisestakin tavarasta, jolle ihan varmasti jonain päivänä saattaisi vielä olla käyttöäkin. Tai sellaisesta tavarasta, joka oli aikoinaan niin kallis, että se on pakko säilyttää, vaikka kukaan ei enää käytä sitä ja se lojuu autotallissa kaikkien muiden sen kavereiden kanssa niin, että auto (huomattavasti kalliimpi esine) ei enää mahdu autotalliin.

Kun olimme tehneet kapallisen elämää suurempia päätöksiä, mitkä tavarat säilytetään ja mitkä lahjoitetaan pois, tuli prosessin haastavin vaihe: Miten täysin käyttökelpoisesta ja suorastaan hyväkuntoisesta tavarasta pääsee eroon muuten kuin viemällä sen kaatopaikalle?

Ajoimme yhden päivän ympyrää tarjoamalla lamppuja ja kirjahyllyjä paikallisille hyväntekeväisyysjärjestöille. Teksasissa olimme tottuneet siihen, että hyväntekeväisyysjärjestöt ottavat kiitollisina vastaan kaiken mahdollisen. Täällä itärannikoilla vastaus oli jyrkkä ei. Jalkalamppu oli liian valkoinen ja hylly liian iso ja lisäksi tulimme tarjoamaan niitä aivan väärään aikaan.

Tulimme siis tavaroinemme takaisin kotiin ja pohdimme uutta strategiaa. Vihdoin päätimme laittaa ilmoituksen paikalliselle keskustelupalstalle internettiin. Kahdessa tunnissa lähes kaikki tavarat olivat menneet kuin kuumille kiville. Esimerkiksi kirjahyllyjä olisi pitänyt olla paljon enemmänkin tarjolla, samoin kuin lasten sänkyjä.

Loput tavarat menivät Freecycle-internetryhmän välityksellä paikallisille tavarantarvitsijoille.
(http://www.freecycle.org/)

Kaksivuotiaan sanoin: "Nyt meillä on jälleen avaraa, kun ei ole niin paljon tavaraa."

Autotalliin varastoidun tavaran hinta vain kasvaa ajan myötä.

Arlingtonin hautausmaa

2010-05-31T20:16:00.000-07:00

Toukokuun viimeisenä maanantaina Yhdysvalloissa vietetään Memorial Day -juhlaa sodassa kaatuneitten muistoksi. Arlingtonin kansallisella sotilashautausmaalla päivä on yksi vuoden tärkeimmistä. Arlingtonin hautausmaa sijaitsee Washington DC:tä vastapäätä Potomacjoen rannalla Virginian osavaltiossa.

Arlingtonin hautausmaa on perustettu Yhdysvaltojen sisällissodan aikana ja se on nykyisin yksi maan suurimmista sotilashautausmaista. Joka viikko Arlingtoniin haudataan noin sata sotilasta. Mukana on niin Vietnamin ja Korean sotien veteraaneja kuin Afganistanin ja Irakin sotien sotilaita. Toisinaan haudattavia on niin paljon, että hautajaisia on jopa neljä saman tunnin aikana.

Arlingtonin hautausmaalla lepäävät myös suomalaiset Lauri Törni (http://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_T%C3%B6rni) ja Olavi Alakulppi (http://fi.wikipedia.org/wiki/Olavi_Alakulppi). Lauri Törni eli Larry Thorne on Yhdysvalloissakin sangen kuuluisa sotilas ja hänet on haudattu Arlingtonin hautausmaan osioon 60.

Tämä osio on nykyisin surullisen kuuluisassa erikoisasemassa, koska se on varattu Afganistanin ja Irakin sodissa kuolleille parikymppisille sotilaille. Jokaisissa hautajaisissa Yhdysvaltain lipun peittämä arkku tuodaan hautapaikalle mustien hevosten vetämissä vaunuissa. Osion 60 hautajaisissa hautajaissaattue on tavanomaisesta poikkeava. Arkkua on laskemassa maahan vainajan sukulaisten lisäksi myös monilukuinen kaveri- ja luokkatoverijoukko.

Arlingtonin hautausmaalle on haudattu vain kaksi Yhdysvaltain presidenttiä: William H. Taft ja John F. Kennedy. Kennedyn haudalla palaa ikuinen liekki ja vuosittain sitä käy katsomassa yli neljä miljoonaa vierailijaa.

Arlingtonin hautausmaan tunnistaa jo kaukaa pienten valkoisten hautakivien systemaattisista riveistä. Hautausmaa on rakennettu jyrkästi kumpuilevalle kukkulalle ja kukkulan laelta on huikeat näkymät Washington DC:n yli.

Arlingtonin hautausmaalta näkee hyvin myös viereisen Pentagonin, Yhdysvaltojen puolustusministeriön päähallintorakennuksen sekä myös ison liudan muita rakennuksia, joissa toimii lähes yksinomaan sotakaluston kehittämiseen erikoistuneita yrityksiä.

Väistämättä tulee mieleen, mitä näissä rakennuksissa työskentelevät ihmiset ajattelevat katsoessaan toimistoistaan hautausmaan suuntaan. Sanotaan, että ihmiselle on hyväksi nähdä työnsä jälki. Ehkä näin on tässäkin tilanteessa.

Arlingtonin hautausmaalla on paikka 300 000:lle.

Jääkiekkofani

2010-04-29T21:17:00.000-07:00

Viime kuussa en ehtinyt edes blogia kirjoittaa, kun piti fanittaa jääkiekkoa. Faniurani alkoi yllättäen viime syksynä, kun saimme tänne Arlingtoniin vieraaksemme todellisen jääkiekon ystävän. Ajattelin esitellä hänelle normaaliin tapaan alueen nähtävyyksiä aina Arlingtonin hautausmaasta Valkoiseen taloon, mutta toisin kävi. Koska satumme asumaan Washington Capitalsien harjoitteluhallin vieressä, vieraamme raahasi minut ensi töikseen jääkiekkoharjoituksia katsomaan.

Aikaisempi jääkiekkoharrastukseni oli rajoittunut pelkästään MM-kisojen katsomiseen televisiosta. Tosin aika sitkeä fani piti siinäkin toisinaan olla. Ainakin silloin, kun pelin ajan oli poljettava samalla 2-3 tuntia kuntopyörää läheisessä kuntosalissa, koska ainoastaan siellä näkyi Eurosport.

Mutta nyt siis pääsin ensimmäistä kertaa näkemään jääkiekkoa ihan livenä. Harjoituksissa piti heti ihmetellä, miten valtavia pelaajat todellisuudessa ovat ja miten kova ääni kiekosta lähtee sen osuessa pleksiin. Varsinkin kun rouvalla katsomossa oli juuri samaan aikaan nenä siinä kiinni. Pleksissä, ei kiekossa. Piti ihmetellä myös, miten maalivahti voi venyä mihin suuntaan vain älyttömän suuret varusteet päälläkin ja sitä, miten hauskaa hampaattomilla pelaajilla harjoituksissa olikaan.

Niin lystiä oli yleisönkin puolella, että seuraavaksi oli pakko päästä varsinaista peliä katsomaan. Capitalsien kotipelit pelataan Washington DC:n keskustassa, joten matkasimme sinne asianmukaisesti punaisiin pelipaitoihin pukeutuneena, kurkkupastilleja taskussa ja lehmänkello kainalossa. Hallissa oli vastassa parikymmentuhantinen punapaitaisten fanien meri ja tunnelma kirjaimellisesti katossa.

Jääkiekko-ottelu, kuten hyvin moni muukin tapahtuma Yhdysvalloissa alkaa virallisesti kansallislaululla. Laulun jälkeen yksi Capitalsien vankkumattomimmista faneista puhaltaa kolme tööttäystä jokaisessa pelissä mukanaan kantamaansa torveen. Tämän jälkeen koko yleisö räjähtää huutamaan samalla rytmillä "Let's go Caps!" ja näin peli on alkanut.

Yleisö elää pelin kuvioissa mukana kuin haukka ja vielä hyvin kovaääninen sellainen. Niinpä pelissä tarvitaan vähän väliä taukoja. Silloin juniorijääkiekkoilijat tulevat lapioimaan lunta maalin ympäriltä ja mainostajat saavat napattua yleisön huomion itselleen.

Taukojen aikana faneja myös ruokitaan. Jos ei itse jaksa lähteä paikaltaan lihapatojen ääreen jonottamaan, voi hyvällä tuurilla saada kiinni Capitalsien maskotin heittelemiä burritoja. Taukojen aikana etsitään videokameran avulla yleisön joukosta myös parasta tanssiliikettä, tuuletusta, suudelmaa tai kosintaa. Ja kaikkea löytyy.

Jossain vaiheessa kamera etsii tähtäimeensä erään partaisen miehen. Tämä mies on jo kahdenkymmenen vuoden ajan huutanut äänensä käheäksi jokaisessa Capitalsien kotipelissä. Nytkin yleisö odottaa, kun mies kajauttaa "Let's go Caps!" -huutonsa koko hallille. Ja huutoon on tietysti vastattava.

Puusilmäisinkin fani havaitsee, milloin Capitals tekee maalin. Punaiset valot vilkkuvat, sireeni ulvoo ja parikymmentätuhatta ihmistä hyppää yhtä aikaa ylös penkeistään. Vastustajan tekemä maali sen sijaan saattaisi jäädä heikommalta huomaamatta, koska kukaan ei välttämättä noteeraa sitä mitenkään. Numero vain vaihtuu vaivihkaa taululla ja toisinaan kuuluttaja kertoo hiljaisella äänellä maalin tekijät. Capitals-yleisö antaa tragikoomisen mielipiteensä tähän huutamalla täysillä "Who cares?"

Capitalsien voittaessa on katsomossakin ilo ylimmillään. Häviön hetkellä halliin laskeutuu epätodellinen hiljaisuus. Tänä vuonna Capitals päätti playoff-taipaleensa samana päivänä kun TPS voitti Suomen mestaruuden. Ei tullut honeya ja hunajaa samana päivänä, kuten eräs ystäväni asian osuvasti ilmaisi. Mutta ehkä ensi vuonna.

On hauskaa olla fani.

Lunta luomassa

2010-02-28T19:26:00.000-08:00

Tänä vuonna Washington DC:n alueella - niin kuin varmasti koko pohjoisella pallonpuoliskolla - on satanut ennätysmäisen paljon lunta. Jo joulukuussa ihmiset olivat lumen kanssa ihmeissään, mutta joulukuun lumimäärät eivät olleet vielä mitään helmikuuhun verrattuna. Helmikuisen myräkän kaltaista tuiskutusta ei täällä oltu nähty sitten vuoden 1899.

Näillä leveysasteilla lumi aiheuttaa ihmisille suuria vaikeuksia. Sähkökatkokset viilensivät nopeasti täkäläiset, puolihuolimattomasti eristetyt talot. Koulut olivat pari viikkoa kiinni, virastot samoin. Kaupoista loppuivat niin maito, leipä, liha kuin vihanneksetkin. Täydennyksiä tuovat rekat kun eivät päässeet liikkumaan auraamattomilla teillä. Lunta tuli kerralla niin paljon, että ei siinä pystynyt oikein kävelemäänkään.

Lumesta oli siis päästävä mahdollisimman pian eroon. Normaalioloissa aurinko sulattaisi lumen parissa päivässä, mutta tänä vuonna oli lumipaljouden lisäksi harvinaisen kylmää. Oli siis pakko turvautua muihin menetelmiin.

Valtavien lumimäärien takia tarvittiin kokonainen armeija aura-autoja puskemaan tietä lumikinosten läpi. Aura-autojen jättämät kinokset jalkakäytävillä kuuluivat asukkaiden lapiointivelvollisuuksiin. Harva kuitenkaan viitsi nähdä sellaista vaivaa. Kun viimein ihmiset pääsivät jälleen liikkeelle, kulkivat autot ja jalankulkijat samoilla kapeilla väylillä iloisessa sekamelskassa. Koska tällaisille lumimäärille ei oltu osattu varata erillisiä lumenkaatopaikkoja, kinokset olivat siinä, mihin ne auratessa olivat sattuneet jäämään.

Kun ilma vihdoin hieman lämpeni, päästiin lumen sulatuspuuhiin. Alueesta riippuen lunta sulatettiin vähän eri tavoin. Viihdyttävimmässä versiossa pikkuiset Bobcatit kasasivat lumen ensin penkoilta takaisin keskelle tietä. Tämän jälkeen suola-auto ajoi tiellä edestakaisin ruiskuttaen sulattavaa suolaliuosta lumen päälle. Tie ja paikalle osuneet autot olivat käsittelyn jälkeen kauniin valkoisia - suolasta.

Toinen sulatustapa vaikutti jonkin verran ympäristöystävällisemmältä. Siinä lumi kipattiin jättimäistä lihamyllyä muistuttavaan koneeseen, joka sulatti lumen niillä sijoillaan ja sylki sen ulos keväisenä purona. Mykistävän kätevää.

Loput lumet jätettiin auringolle sulatettavaksi. Kevättä siis odotellaan.

Aura-auto...

...ja sen kaverit.

Trecan 60-PD Snowmelter...

...ja näin se toimii.

Aura-autokuvat by Annika Ilkka.

Päivä kerrallaan

2010-01-31T19:03:00.000-08:00

Vuoden vaihteessa posti toi meille ilahduttavassa määrin erilaisia kalentereita. Suomalaiset kalenterit päätyivät heti seinälle, koska niissä viikko alkaa totutusti maanantaista. Amerikkalaisten kalenterien esille ripustaminen on sen sijaan hyvin riskialtista, koska amerikkalaiset ovat ryhmitelleet viikkonsa alkamaan sunnuntaista. Suomalainen silmä ei tällaiseen viikon uudelleenjärjestelyyn helposti totu. Amerikkalaisen kalenterin mukaan kulkiessa päätyykin olemaan kaikesta päivän myöhässä.

Tosin yksi tämänvuotisista amerikkalaisista kalentereista päätyi kuin päätyikin seinällemme ihan yleisen mielenkiinnon nimissä. Tähän kalenteriin kun oli merkitty jos jonkinlaisia juhlapäiviä. En ollut esimerkiksi tiennyt, että tammikuun 23. päivä olisi ollut mitä parhain päivä jalkojen mittailuun. Ja tietysti tähänkin juhlaan olisi löytynyt myös postikortteja lähetettäväksi.

4. helmikuuta on muistettava kiittää postinkantajaa ja 8. helmikuuta lennättää leijaa. 16. maaliskuuta kannattaa taas osallistua mahdollisimman moneen kokeeseen ja tenttiin. Silloin nimittäin kaikki menee oikein. Toisaalta voisi kuitenkin panostaa syksyyn ja opetella 19. syyskuuta mennessä puhumaan kuin merirosvo. Huh hah hei! Kyllä taas aika rientää kun on hauskaa.

Tammikuu
1. New Year's Day
3. Festival Of Sleep
4. Trivia Day
13. Make Your Dreams Come True Day
16. National Nothing Day
18. Martin Luther King Day
20. National Buttercrunch Day
21. National Hugging Day
23. Measure Your Feet Day
25. Opposite Day
28. National Kazoo Day
29. National puzzle Day

Helmikuu
4. Thank A Mailman Day
7. Super Bowl XLIV
8. Fly A Kite Day
10. Umbrella Day
12. Abraham Lincoln's Birthday
14. Valentine's Day, Chinese New Year
15. President's Day
16. Mardi Gras, Fat Tuesday
17. Ash Wednesday
20 Love Your Pet Day
22. Be Humble Day
26. Carnival Day
27. International Polar Bear Day

Maaliskuu
1. Share A Smile Day
2. Dr. Seuss's Birthday
3. National Anthem Day
6. Dentist Day
9. Employee Appreciation Day
11. Johnny Appleseed Day
12. Girl Scout Day
14. Daylight Saving Time Begins
16. Everything You Do Is Right Day
17. St. Patrick's Day
20. First Day Of Spring
21. World Poetry Day
22. National Goof Off Day
25. International Waffle Day
26. Make Your Own Holiday
28. Palm Sunday
30. Doctor's Day

Huhtikuu
1. April Fool's Day
2. Good Friday
4. Easter Sunday
7. No Housework Day
9. Name Yourself Day
10. Encourage a Young Writer Day
12. Big Wind Day
14. International Moment Of Laughter Day
15. Income Tax Day
19. Humorous Day
21. Administrative Professional's Day
22. Earth Day
25. World Penguin Day
27. Tell A Story Day
29. Zipper Day
30. Arbor Day

Toukokuu
1. Loyalty Day
4. National Teacher's Day
5. Cinco De Mayo
9. Mother's Day
10. Peace Day
13. Tulip Day
15. Armed Forces Day
16. Love A Tree Day
18. Visit Your Relatives Day
21. National Memo Day
23. Lucky Penny Day
30. My Bucket's Got A Hole In It Day
31. Memorial Day

Kesäkuu
1. Donut Day
3. Repeat Day Repeat Day
4. Hug Your Cat Day
5. World Environment Day
6. D-Day
8. Best Friend's Day
10. Children's Day
13. Worldwide Knit In Public Day
14. Flag Day
19. World Juggling Day
20. Father's Day
21. First Day Of Summer
24. Swim A Lap Day
25. National Take Your Dog For A Walk Day
27. Sunglasses Day
30. Meteor Day

Heinäkuu
3. Stay Out Of The Sun Day
4. Independence Day
8. Ice Cream Sundae Day
9. Rock ‘N Roll Day
11. Cheer Up The Lonely Day
14. Cow Appreciation Day
15. I Love Horses Day
18. National Ice Cream Day
20. National Lollipop Day
24. Amelia Earhart Day
25. Parent’s Day
28. Milk Chocolate Day
30. National Cheesecake Day

Elokuu
2. Friendship Day
4. Champagne Day
6. Wiggle Your Toes Day
9. National Polka Festival
10. Lazy Day
11. Son’s & Daughter’s Day
14. National Creamsicle Day
15. National Relaxation Day
16. National Tell A Joke Day
19. Potato Day
20. National Radio Day
23. Ride The Wind Day
26. National Dog Day
27. Global Forgiveness Day
31. National Trail Mix Day

Syyskuu
3. Skyscraper Day
5. Cheese Pizza Day
6. Labor Day
9. Teddy Bear Day
10. Swap Ideas Day
12. Grandparent’s Day
16. International Day Of Peace
17. Constitution Day
19. Talk Like A Pirate Day
21. International Banana Day
23. First Day Of Autumn
28. Ask A Stupid Question Day
30. National Mud Pack Day

Lokakuu
2. International Frugal Fun Day
4. National Golf Day
5. National Health Day
7. World Smile Day
8. National Children’s Day
11. Columbus Day
14. Be Bald And Free Day
16. National Boss’ Day
17. Sweetest Day
21. Babbling Day
22. National Nut Day
26. Mule Day
31. Halloween

Marraskuu
3. Sandwich Day
6. Saxophone Day
7. Daylight Saving Time Ends
8. Cook Something Bold Day
11. Veteran’s Day
13. World Kindness Day
14. Young Reader’s Day
15. America Recycle’s Day
17. World Peace Day
20. Universal Children’s Day’
21. World Hello Day
25. Thanksgiving
26. Black Friday
29. Square Dance Day

Joulukuu
1. National Pie Day
2. Hanukkah
4. Santa’s List Day
5. Walter Disney’s Birthday
6. Mitten Tree Day
13. National Cocoa Day
16. Boston Tea Party Anniversary
18. National Re-gifting Day
20. Games Day
21. First Day Of Winter
24. Christmas Eve
25. Christmas
26. Kwanzaa Begins
28. National Chocolate Day
31. New Years Eve

27. helmikuuta on oikea päivä jääkarhun juhlimiseen.

Lunta tulvillaan

2009-12-31T05:14:00.000-08:00

Olemme kesäkuusta saakka odottaneet lunta. Tai lapset ovat. Kun sitten joulukuun alussa tupsahteli muutama lumihiutale taivaalta, olimme innoissamme. Tai lapset olivat. He hyppivät vesilumimutalammikoissa ja tekivät miniatyyrivesilumimutaukkoja. Kun lumi seuraavana päivänä suli, kaikki olivat tyytyväisiä. Lapsetkin. Olihan saatu oikeasti lunta.

Parin viikon päästä lunta tuli vähän enemmän. Uutisissa varoiteltiin jo ennakolta kaikkien aikojen lumimyrskystä, mutta täkäläisen liioittelu-uutisoinnin perusteella epäilin lunta tulevan tällä kertaa kaksi senttiä yhden sentin sijaan. Kun lunta sitten oli maassa jo kolme senttiä, olimme innoissamme. Aikuisetkin.

Loppujen lopuksi lunta tuli yhden vuorokauden aikana yli puoli metriä. Se oli jo uutisoinnin arvoista. Nyt pääsimme tekemään kunnon lumiukkoja, lumienkeleitä ja lumilinnoja ja laskemaan mäkeä. Pulkkaa meillä ei tietenkään ollut, mutta muovisäkkiin kääräistyllä surffilaudan pätkällä meni ihan yhtä lujaa. Autoakin kaivoimme esiin lumen alta, vaikka ei sillä näyttänyt mihinkään pääsevän. Kadulla kun oli yhä se puoli metriä lunta eikä aura-autoja missään.

Tietyillä katuosuuksilla nököttää täällä kesät talvet "snow emergency"
-kylttejä. Nyt selvisi, mitä nekin tarkoittavat. Aura-autot ja suola-autot ja muut lumenpoistoautot keskittyvät vain näille "snow emergency" -väylille.
Kylteillä merkityille kaduille ei saa lumisateen sattuessa parkkeerata tai autot hinataan pois lumenpoisto-operaation tieltä.

Katselimmekin omalta umpihangessa olevalta sivukadunpätkältämme, kuinka pääkadulla ajoi viisikin lumenpoistoon erikoistunutta autoa peräkkäin. Yksikään ei poikennut reitiltään. Niinpä oli otettava lumilapio kauniiseen käteen ja huhkittava tie auki. Kun väylä oli selvä, naapurit tulivat ihastelemaan, että onneksi juuri tälle heidän kadulleen oli muuttanut näitä suomalaisia lumieksperttejä.

Mitähän ihmettä täkäläiset ovat sitten aikaisempina talvina tehneet? Arvatenkin pysyneet sisällä lumenlähtöön asti. Nyt he kuitenkin lähtivät käsipelillä auratun tien innoittamana autoilemaan kesärenkaillaan ja sekös oli menoa. Ensi töikseen he törmäilivät vauhdikkaasti penkkoihin, sitten jäivät kiinni ja lopuksi jurruttivat autonsa lopullisesti juntturaan. Voi näitä talven riemuja!

Sivukatuja ei näillä leveysasteilla kaupungin puolesta aurata, koska lumi todennäköisesti sulaa viikon sisällä kuitenkin. Suljetaan vain koulut ja virastot ja aurataan pääkadut, niin asia on sillä selvä. Ja vuotuisesta lumenluontibudjetista jo yli puolet käytettiin tämän yhden ennätyslumisateen aurauskuluihin.

Lopputalvesta kannattaa kenties investoida suksiin.

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Tai jotain sinne päin...

Lehtisadetta

2009-11-28T20:01:00.000-08:00

Meillä on uusi harava. Meillä on myös uusi lehtienpuhaltaja ja järjestämme lähes päivittäin pihallamme lehtienpoistokisat. Lehtienpuhaltaja on meluisa, mutta toisaalta se osaa puhaltamisen lisäksi myös imuroida lehtiä ja silputa ne pieneksi hakkeeksi. Yleensä harava jääkin kilpailussa kakkoseksi.

Paikallinen puusto on jo kuukauden ajan pitänyt huolta runsaasta kilpailumateriaalista. Illalla urheiltu piha on jo aamulla täysin lehtien peitossa. Tämä jaksoi hämmästyttää minua aamu toisensa jälkeen, kunnes viime viikolla osallistuin paikallisten ekaluokkalaisten kanssa syysretkelle. Siellä meille opetettiin, että keskiverto virginialaispuussa on noin 50 000 lehteä. Ja on kuulemma oikeasti olemassa biologeja, jotka laskevat työkseen puiden lehtiä. Meidän kymmenen pihapuumme pudotuskapasiteetti on siten noin puoli miljoonaa lehteä. Kiva tietää.

Tällä ekaluokkalaisten syysretkellä opin myös, että aurinko, happi, sade ja pieneliöt hajottavat puiden lehtiä. Tämä tosin kestää oman aikansa, joten onneksi kaupunkialueella apua tarjoaa myös puhtaanapitolaitos.

Arlingtonissa lehdet voi kasata katujen varsille tiettyinä viikkoina, jolloin imuriauto tulee ne siitä imaisemaan. Imuriautoa odottelevat lehtikasat on värikäs näky, ja tuulisella ilmalla meno on suorastaan vauhdikasta. Autoilijoita muistutetaan ahkerasti, ettei lehtikasojen päälle kannata autoaan parkkeerata. Siinä kun voi onnistua sytyttämään koko keon tuleen, autoineen päivineen. Säntillisempää keräystapaa kannattavat voivatkin tunkea lehdet jättimäisiin paperipusseihin, jotka puhtaanapitolaitos tulee viikottain noutamaan. Lopputulos on kummassakin menetelmässä sama: lehdet päätyvät kompostoitavaksi.

Arlingtonissa kompostoitavaa materiaalia tulee joka syksy pienehkön pilvenpiirtäjän verran. Tämä näkyy myös katukuvassa. Kesällä umpimetsältä näyttäneet alueet ovatkin syksyn tullen osoittautuneet täyteen rakennetuiksi asuinalueiksi. Talot ja tiet ovat vain olleet täysin puiden ja lehtien takana piilossa. Myös olohuoneessamme näyttää nykyisin olevan liikennevalot, koska läheisen risteyksen valot paistavat suoraan sisälle. Kesällä nekin olivat kätevästi puiden suojassa. Ja Suomen suurlähetystörakennus Washington DC:ssä on syksyn tullen näyttänyt laajentuneen kolminkertaiseksi kesään verrattuna. Julkisivua pitkin kasvava köynnöskasvi kun on pudottanut lehtensä.

Vuodenaikojen vaihtelun seuraaminen on jälleen hyvin mielenkiintoista. Teksasissa totuimme siihen, että useimmat puut olivat ikivihreitä ja lehtensä pudottavillakin oli vain pieni pikalepotauko. Maisema pysyi aina suurin piirtein samanlaisena.

Täällä Virginiassa puut näyttävät olevan ihan villeinä maisemanmuokkaukseen.　

Lehti-imurilla on riittää syötävää.

Hetkinen

2009-10-31T18:49:00.000-07:00

Taas on hetkisen paikka, koska olemme koko perheen voimin ottaneet osaa yleismaailmalliseen flunssa-aaltoon. Minulla on vuorossa pääflunssa eli head cold. Se on toisaalta hyvä, koska kaikki oireet ovat ainoastaan päässä. Toisaalta se on huono, koska päässä ei taudin johdosta liiku mikään. Palaan siis palstalle, kun ajatuskyky sekä kuulo ym. aistit ovat jonkinasteisesti jälleen käytettävissäni.

Yksin kotona

2009-09-30T13:24:00.000-07:00

Naapurimme tuli taannoin pyytämään, että kurkkisimme sinä iltana silloin tällöin ikkunoistamme heidän talonsa suuntaan - ihan vain varmuuden vuoksi. Hän kun jättää vanhimman tyttärensä nyt ensimmäistä kertaa yksin kotiin pariksi tunniksi ja haluaa varmistaa, että tajuamme heti soittaa poliisin tai palokunnan, jos jotain hälytettävää ilmenee. Lupasimme olla valmiudessa, vaikka ajattelimmekin, että naapurin huippuälykäs 15-vuotias selviää varmasti näistä parista tunnista hienosti.

Eräs toinen äiti kertoi puoliksi häpeissään, puoliksi kauhuissaan, että hän joutui kerran jättämään 8-vuotiaan lapsensa puoleksi tunniksi yksin kotiin. Tosin hänellä ja lapsella oli koko ajan puhelu auki, joten lapsen ei olisi tarvinnut kuin rääkäistä, niin äiti olisi syöksynyt saman tien takaisin. Tapaus oli kuitenkin molemmille osapuolille niin jännittävä, että siitä puhuttiin vielä vuosi jälkeenkinpäin.

Teksasissa on myös laki, jonka mukaan alle 7-vuotiasta lasta ei saa jättää yksin autoon yli viideksi minuutiksi. Lain noudattamatta jättämisestä on seurauksena kuumassa autouunissa paistunut lapsi ja pari vuotta vankeutta. Niinpä esimerkiksi lapsia koulusta hakevat vanhemmat istuvat kukin vuorollaan toistensa autoissa vahtimassa lastenistuimeen nukahtaneita pikkusisaruksia, jos eivät halua herättää näitä mukaan muutaman minuutin hakumatkalle.

Amerikkalaiseen elämänmenoon ei siis kuulu, että lapsi viettäisi paljon aikaa yksin. Joskus tosin sellainenkin sallitaan. Koulujen alettua vanhemmille jaettiin ohjeet siitä, milloin lapsi saa olla yksin kotona. Tosin jo ensimmäinen sääntö tuntui kovin haastavalta: "Minkäänlaiset terveyteen, tunne-elämään tai käytökseen liittyvät ongelmat eivät saa vaikuttaa lapsen arviointi- ja päätöksentekokykyyn." Lisäksi: "Lapsella täytyy olla selkeä turvasuunnitelma ja hänen on pystyttävä toteuttamaan suunnitelma hädänkin hetkellä." Huh! Tunnen jopa aikuisia, jotka ovat hädän hetkellä unohtaneet mm. hätänumeron.

Onneksi ohjeissa oli myös iänmukaiset suositukset:
- alle 8-vuotiasta lasta ei saa jättää ollenkaan yksin. Ei edes pihalle, autoon tai leikkikentälle.
- 9-10-vuotiaan saa jättää päiväsaikaan yksin korkeintaan 1½ tunniksi.
- 11-12-vuotiaan saa jättää päiväsaikaan yksin korkeintaan 3 tunniksi.
- 13-15-vuotiaan saa jättää koko päiväksi yksin, mutta ei yöksi.
- 16-17-vuotiaan saa jättää yksin korkeintaan kahdeksi vuorokaudeksi.

Ei ihme, että tästä aiheesta on tehty menestyselokuva jos toinenkin.

Vanhemmat tulevat hakemaan lapsia kotiin koulun ovelta tai koulubussipysäkiltä. Harva lapsista hortoilee yksin kotiin.

Kielipuolia

2009-08-31T18:18:00.001-07:00

Hei, you stole my nakki! Why are you suoling the muna? Is it pullea? Näin kätevän kaksikielisesti meidän lapsillamme juttu luistaa. Sanastoa ja kielioppia napsitaan yhteenkin lauseeseen niin suomen kuin englannin kielestä. Kielivalintaa ohjaa yleisesti periaate: yli siitä, mistä aita on matalin eli puhutaan sitä, mitä helpoimmin mieleen tulee.

Ulkomailla asuvat suomalaiset onnistuvat yleensä kyllästämään lapsensa suomen kielellä aina koulun aloitukseen asti. Sen jälkeen peli heittäytyy haastavaksi. Lapsi viettää koulussa ja harrastuksissa suuren osan päivästä ja päivän valtakieli jää helposti päälle kotonakin. Lapsi haluaa puhua samaa kieltä kuin kaveritkin. Vanhemmat nyt ymmärtävät mitä vaan.

Lasten kielitaidossa voi tosin havaita vuodenaikojen mukaista vaihtelua. Suomessa vietetyn kesän jälkeen suomen kieli jyrää englannin täysin alleen. Syksyn kuluessa englanti vahvistaa asemiaan ja jouluna ollaan 50-50 -tilanteessa. Keväällä englanti on selvä ykkönen ja suomi näyttää hävinneen kokonaan. Kesän tullen jo Helsinki-Vantaalla suomi tekee yllätyshyökkäyksen takavasemmalta aivan kuin ei olisi koskaan pahasti häviöllä ollutkaan.

Mutta suomen kielen pitäminen matkassa mukana on pitkälti vanhempien vastuulla. Niinpä kirjahyllyyn ujutetaan mitä mielenkiintoisempia suomenkielisiä kirjoja ja tilataan kotiin joka lapsen perusaapinen, Aku Ankka. Videokokoelmaa kartutetaan suomenkielisillä ohjelmilla ja tilataan koko Suomen TV-ohjelmistokin internetin kautta kotikoneelle. Kielipuolisiin lauseisiin yritetään aina vastata selvällä suomen kielellä ja loppuviikosta raahataan lapsi vielä mahdollisuuksien mukaan Suomikouluunkin.

Teini-ikäisten lasten kanssa puhdas lahjonta toimii kuulemma parhaiten. Eräs äiti kertoi maksaneensa selvää rahaa jokaisesta suomenkielisestä kirjasta, jonka hänen lapsensa lukivat. Kun lapset vielä kirjoittivat lukemastaan kirjasta suomeksi esseenkin, niin sievoinen summa dollareita vaihtoi omistajaa. Niin tehokas menetelmä oli, että nyt aikuisenakin nämä lahjotut puhuvat virheetöntä suomea, vaikka ovat lähes koko ikänsä Yhdysvalloissa asuneet.

Amerikkalaiset osaavat jakaa kohteliaisuuksia tilanteessa kuin tilanteessa. Niinpä ihmiset tulevat kertomaan kadulla ja kaupassa, kuinka hienoa on, että kaakatan lapsilleni jotain käsittämätöntä kieltä. Eräs nainen jopa kiitti minua amerikkalaisen kulttuurin säilyttämisestä, kun puhun lapsilleni suomea.

Kyllä kielitaito on ihmeellinen rikkaus.

Could you please read Ella-kirjaa? Tällä hetkellä kielitaitoamme ylläpitää Timo Parvela - sen verran kuin pystymme hihitykseltä lukemaan.

Kaatamalla

2009-07-30T13:42:00.000-07:00

Olemme nyt tehneet suuren muuton Houstonista Arlingtoniin, Virginian osavaltioon, Washington DC:n naapuriin. Tämä runsaan 2000 kilometrin muuttomatka hurahti lentokoneella kolmessa tunnissa. Samalla siirryimme Teksasin subtrooppisesta ilmastosta Virginian lauhkeaan ilmanalaan.

Muuttoajankohtamme kesän alussa oli osuva. Houstonissa lämpötila pysyttelee ylettömissä hellelukemissa aina toukokuusta marraskuulle asti. Tähän kesäiseen teksasilaistunnelmaan pääsee koti-Suomessakin, kun menee vaatteet päällä mietoon löylyyn ja heittelee kiukaalle vettä - vuorokauden ympäri. Kun Teksasissa aurinko laskee, ei lämpötila juurikaan laske sen mukana. Tämä jaksoi suomalaista hämmästyttää ilta toisensa jälkeen.

Mutta todellinen ihmetyksen aihe oli sade. Hurrikaanien ja trooppisten myskyjen aikaan osaa odottaa vettä tulevan kuin aisaa, mutta loppujen lopuksi eniten vettä tuli ihan tavallisina sadepäivinä. Houstonissa sadevesiviemärien suuaukot ovat vähintään kolmen kissan kokoisia ja maan alla risteilee taatusti moottoriteihin verrattava viemäriverkosto. Mutta siitä huolimatta vettä saattoi tulla kerralla niin paljon, että tiet lainehtivat kuin Venetsian kanaalit ikään.

Tulvapäivinä koulut on suljettu eikä työpaikoillekaan odoteta kenenkään purjehtivan. Mutta houstonilaiset ovat tottuneet luottamaan autoihinsa. Niinpä he sateellakin lähtevät reippaasti ajelemaan tulviville kaduille. Kun vesi yltää auton puoleen väliin asti, he pysähtyvät pohtimaan, voisiko vielä ajaa eteenpäin. Seuraavaksi he soittavat kännykällä apua, kun auto ei enää liikukaan. Sateen jälkeen näkee teiden varsilla jonon uitettuja ja hylättyjä autoja.

Tällainen sade pääsee myös aina uutisten ykkösaiheeksi. Tyypillisesti toimittaja kävelee tulvavedessä ja kertoo, että tulvavedessä käveleminen on vaarallista. Vesimassat ovat voineet nimittäin irrottaa viemärien kansia, jolloin kävelijä voi päätyä syvemmälle kuin oli tarkoitus. Toinen suosikkiaihe on tulvivien risteyksien ja vesimassojen alle jääneiden autojen esitteleminen.

Mutta autoilijatkaan eivät ole turvassa viemäreiltä. Viime toukokuussa eräs vesimassoja uhmannut autoilija ei ainoastaan jäänyt tulvaveden saartamaksi vaan myös sen kuljettamaksi. Pelastajat yrittivät turhaan saada kännykkäänsä puhuvaa kuljettajaa tulemaan pois autostaan. Viimein sekä auto että kuljettaja ajelehtivat jättimäiseen sadevesiviemäriin. Heidät löydettiin pari päivää myöhemmin.

Virginiassa sade ja lämpötila käyttäytyvät kuten niiden kuuluukin: maltillisesti ja kohtuudella. Parhaillaan on menossa ihan suomalainen kesä. Hieman lämmitettynä vain.

Valon vilkkuessa ei kannata ajaa eteenpäin. Silti moni testaa rankkasateellakin, jos kuitenkin sattuisi omistamaan amfibioauton.

Hetkinen

2009-06-30T16:31:00.000-07:00

Tilapäinen muuttohäiriö kansainvälisissä kirjoitusyhteyksissä. Palaan tietokoneen äärelle mahdollisimman pian!

Graniitinluja öljykaupunki

2009-05-28T20:56:00.000-07:00

Viime kuussa sain tehtäväksi ottaa kuvan yhdestä Houstonissa sijaitsevasta rakennuksesta. Siitä, jonka pinnassa on oikeaa Taivassalon punaista graniittia. Lupasinkin lähteä heti liikkeelle. Matkassa oli tosin vain yksi mutka: rakennuksen nimestä tai osoitteesta ei ollut tietoakaan.

Ilman internettiä neulan etsiminen heinäsuovasta tai paremminkin kivirakennuksen etsiminen miljoonakaupungista kävisi nopeasti hyvin ikävystyttäväksi. Mutta nyt sain selville pelkästään kotona jalkoja heiluttelemalla, että Taivassalon punainen graniitti on kauppanimeltään esim. Balmoral Red, ja että Houstonissa toimii kivikerho: http://www.hgms.org/ . Ei siis muuta kuin sähköpostia ja onnea matkaan.

Tuota pikaa tuli paluupostissa viesti paikalliselta paleontologilta. Hän oli selaillut vuodelta 1995 peräisin olevia papereitaan ja löytänyt niistä seuraavanlaisen tiedon:
Wells Fargo Bank Plaza
1000 Louisiana St.
Houston, TX 77002
Built 1983
Below the stainless steel collar is a 20 foot base of dark stone from Norway known as Emerald Pearl Granite. There is a roofless canopy at the entrance on Louisiana made of Finnish Balmoral Red Granite. It is also used as accents in the Greek white marble interior lobby floors.

Neula oli löytynyt. Pakkasin juhlallisin menoin pienen kamerani ja lähdin vartin ajomatkalle kohti 1000 Louisiana Streetiä. En ollut kuitenkaan mitenkään varautunut vastaanottamaan sitä näkyä, mikä perillä odotti: kokonaisen korttelin verran pelkkää Taivassalon punaista graniittia. Houstonin mittakaavassa tämä tarkoittaa lähes silmänkantamattomiin jatkuvaa graniittimerta. Keskeltä korttelia kohosi kaupungin toiseksi korkein lasipilvenpiirtäjä, mutta todellinen katseenvangitsija oli sitä ympäröivä graniittiluomus.

Valokuvauksen lomassa esitin parhaan tulkintani kalasta kuivalla maalla sopivien ihmetyksenkiljaisujen säestämänä, kun aina vain uusia graniittirakennelmia avautui eteeni. Yhdellä graniittiaidalla oli rivi taksikuskeja istuskelemassa muina miehinä asiakkaita odottaen. He seurasivat tovin puuhiani ja päättivät sitten kysyä, tarvitsinko apua.

Vakuutin, etten ollut lainkaan avun tarpeessa. Olin vain löytänyt ehdan palan Taivassaloa keskeltä Houstonia, ja ymmärsivätkö taksikuskit ollenkaan tätä ihmettä, että oikeastaan istuvat nyt suomalaisella maaperällä! He katsoivat vuoroin istuma-alustaansa, katukylttiä, toisiaan ja minua ja totesivat, että "That's great, ma'am. Oletteko aivan varma, ettette tarvitse apua?"

Viimein maltoin jättää tämän upean taivassalolais-houstonilaisen korttelin paikalleen ja lähteä kotiin. Matkan varrella katsoin aivan uusin silmin erilaisia rakennuskiviä, ja mietin, mistä ne mahtoivat olla alunperin kotoisin. Olipa elämysmatkailua.
　 Wells Fargo Plazalla Taivassalo on saapunut Houstoniin.

Koulussa taas

2009-04-30T20:41:00.000-07:00

Siitä on yli kaksikymmentä vuotta, kun viimeksi kävin aktiivisesti peruskoulussa - ja nyt taas. Trappulan koulu Taivassalossa on tosin vaihtunut West University Placen alakouluun Houstonissa Teksasissa, ja koulussa käy ensisijaisesti tyttäreni Patricia, 6 v., mutta minä kuljen mukana hyvänä kakkosena.

Kun Taivassalossa muistan hiihtäneeni kouluun itse kesät talvet, ei Yhdysvalloissa moinen uhkarohkeus tulisi kuuloonkaan. Vanhemmat vievät lapset joka aamu kouluun, nuorimmat oppilaat ihan luokan ovelle asti, ja koulun päätyttyä oppilaita ollaan vastassa koulun pihalla. Amerikkalaislapset kun ovat todella harvoin yksin kotona, jos koskaan.

Autonkuljettajan paikan lisäksi amerikkalaisen peruskoululaisen vanhemmat saavat halutessaan paljon muitakin töitä koulusta. Oikeastaan yksi hyvän koulun mittareista on se, kuinka paljon vanhemmat osallistuvat koulun toimintaan. Suomessahan taas taannoin oli suorastaan huolestuttavaa, jos vanhemmat joutuvat koulussa kovin useasti käymään. Taivassalossa olimme kaikki luonnollisesti huippuoppilaita, joten vanhempamme vierailivat koulussa tasan kahdesti vuodessa: kerran vanhempainillassa ja kerran joulujuhlissa. Kyllä sitä jo siinä yhdelle vuodelle olikin.

West University Placen alakoulu kuuluu Houstonin kolmen parhaan julkisen koulun joukkoon. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhemmat osallistuvat koulun toimintaan suorastaan hyperaktiivisesti. Koulun vanhempainyhdistyksen ensisijainen tehtävä on kerätä paljon ylimääräistä rahaa koululle, jotta oppilaille saadaan järjestettyä jos jonkinlaista toimintaa.

Koulussa vietetäänkin sitten tiedeiltaa ja taideiltaa, juhlitaan kansainvälisyyttä ja paikallisuutta, tavataan kirjailijoita ja urheilijoita sekä pidetään karnevaaleja ja tietokilpailuja. Vanhempainyhdistys tukee myös oppilaiden harrastustoimintaa koulun jälkeen, hankkii lisää kirjoja koulun kirjastoon ja tuo kopiokoneita kansliaan.

Vanhemmat auttavat myös erilaisissa projekteissa, kuten esimerkiksi pehmoeläinten keräämisessä sairaaloissa oleville lapsille. Perjantaisin nuorimpien oppilaiden vanhemmat käyvät kukin vuorollaan lukemassa oman lapsensa luokalle satukirjoja ja tuomassa oppilaille erikoisherkkuja. Joka luokalla on myös erityinen "huonevanhempi" apulaisineen kaikkineen. Hänen tehtävänään on koordinoida kaikkea tätä toimintaa.

Useimmiten vanhempien tehtäviin kuuluu vielä pakata lapselle lounaslaukku mukaan, vaikka koulussa toki ruokaakin tarjotaan. Kouluruokailu on Amerikassa yleensä maksullinen ja tarjolla on erilaisia kansallisruokia kuten hampurilaisia, tacoja ja pizzaa.

Koulupäivä alkaa aina klo 7.35 ja päättyy klo 14.35. Lounaan lisäksi vanhemmat laittavat lapselle pienen välipalan mukaan pitkää päivää vauhdittamaan. Perjantaisin sitten yksi vanhemmista tuo koko luokalle erikoisvälipalaherkun, kuten esimerkiksi syntymäpäiväkakkua.

Vanhemmat pitävät myös opettajia silmällä, jotta nämä varmasti opettavat hyvin. Jos laaduntarkkailussa ilmenee huomautettavaa, noottia lähtee rehtorille ja internetin keskustelupalstoille. Yhdysvalloissa on koulujen välillä huikeita, huikeita eroja, ja vanhemmat käyttävätkin paljon aikaa hyvän koulun etsimiseen.

Luokkien erilaiset juhlat ovat aktiivisten vanhempien käsialaa.

(Tämä juttu on julkaistu myös Taivassalon kesälehdessä 2009.)

Tikusta taloa

2009-03-31T09:25:00.000-07:00

Amerikkalaiset ovat nopean rakentamisen ammattilaisia. Uusien talojen rakentaminen on viime kuukausina hieman hiipunut, mutta jos jotain rakennetaan, se tehdään yhä vauhdilla.

Expatrium-lehteen (Nro. 62, Kevät 2009) oli koottu uutisia 1800-luvun Amerikasta. Artikkelin mukaan Päivän Uutiset kertoivat 23.9.1888, että "Filadelfiassa rakennetaan niin ahkerasti, että jos iltasella rupeaa maata kadulle, niin aamulla herätessään on katon suojassa." Näin voi käydä nykypäivänäkin, vaikka asiaa ei käytännössä kannatakaan testata.

Houstonissa uusi talo rakentuu muuttovalmiiksi muutamassa kuukaudessa. Tontilla oleva vanha talo puretaan yhdessä päivässä niin, että jäljelle jää vain siisti maatilkku uutta taloa varten. Perustukset valetaan kevyesti mullan päälle, ja sitten onkin jo vuorossa talon tikutus eli lautarungon rakentaminen. Päälle lätkäistään vielä hieno kuorrute.

Upean "kivitalon" saa kätevistä elementtilaatoista, joilla ei tosin ole mitään tekemistä kiven kanssa. Hienompaa laattamateriaalia kutsutaan - uskokaa tai älkää - "uskottavimmaksi keinotekoiseksi kiveksi" eli "The Most Believable Artificial Stone." Ja näin on, jos siltä näyttää.

Puutarha on olennainen osa talon ulkonäköä. Nurmikko ja istutukset tuodaan paikalle heti talon ulkokuoren valmistumisen jälkeen. Nurmikko saapuu valmiina mattoina ja puskat kunnon kokoisina. Näin koko rakennustyömaa näyttää hetkessä siltä, että paikalla ei ole koskaan mitään rakennustyömaata ollutkaan.

Houstonissa kaikki talot rakennetaan latinalaisamerikkalaisin voimin. Nämä ihmiset tekevät töitä joka päivä aamusta iltaan. Tosin joulupäivänä on rakennuksillakin hiljaista, mutta heti tapaninpäivänä on jälleen täysi tohina päällä. Latinalaisamerikkalaisille myöskään mikään työ ei näytä olevan liian vaarallinen. He kävelevät jyrkkien kattojen reunoilla kuin sirkustaitelijat ikään ja tietysti ilman minkäänlaisia suojavarusteita.

Rakennusmiehiä voi olla yhden talon kimpussa kymmeniä, joten valmista tulee vauhdilla. Tarpeen mukaan lisätyövoimaa voi käydä hakemassa kaupungin tietyiltä kaduilta. Ns. päivätyöntekijät seisoskelevat näillä määrätyillä katuosuuksilla odottamassa, että joku tulee hakemaan heidät päiväksi töihin. Ajat vain autollasi paikalle, miehet hyppäävät auton lavalle, tekevät töitä, saavat palkkansa ja menevät taas seuraavana päivänä väijypaikalle odottamaan uutta keikkaa.

Tikuistakin saadaan oikeiden materiaalien avulla upea kivitalo.

Let's Rodeo!

2009-02-27T17:08:00.000-08:00

Rodeo on saapunut kaupunkiin! Viralliselta nimeltään Houston Livestock Show and Rodeo on lähes kuukauden mittainen jokavuotinen tapahtuma. http://www.hlsr.com/
Sen aikana Houstonin miljoonakaupungin asukkaat tekevät kaikkensa näyttääkseen olevansa maaseudulta kotoisin.

Kaapeista kaivetaan esiin parhaimmat lännenasut: bootsit, Wrangler-farkut, vyöt solkineen, kauluspaidat, Bandana-huivit ja Stetson-hatut. Puheen aksenttia muutetaan hieman normaalia leveämmäksi ja sanastoa hiotaan karjapaimentyyliin sopivaksi. Perusteellisimmat asentavat vielä lehmänsarvetkin lava-autonsa etumaskiin.

Kouluissakin vietetään rodeo-viikkoa. Oppilaat esittävät Teksas-aiheisia lauluja, syövät lounasta karjapaimenteemalla, koristelevat Teksas-aiheisia piparkakkuja ja pukeutuvat kuten aidot lehmitytöt ja
-pojat. Tunnelma on vähän sama kuin suomalaisessa joulujuhlassa. Teksasilaisuusjuhlat sopivat kuitenkin täkäläiseen kouluun joulujuhlia paremmin, koska Teksas asuinpaikkana on oppilaita yhdistävä tekijä, olipa heidän kulttuuritaustansa sitten mikä tahansa.

Innokkaimmat rodeolaiset saapuvat kaupunkiin hevoskärrykulkueilla eri puolilta Teksasia. Matka kestää päiväkausia kuten kunnon pyhiinvaelluksen kuuluukin. Kaupunkiin päästyään matkalaiset järjestävät periamerikkalaiseen tyyliin paraatin.

Varsinainen karjanäyttely tarjoaa sitten lehmitietoa ja huvipuistoviihdettä. Voi töllistellä nukkuvia jättiläislehmiä, seurata pikkupossujen juoksukilpailuja, tutustua viimeisimpiin lava-auto- ja traktorimalleihin tai katsella maisemia maailmanpyörässä.

Rodeo-osuus taas tarjoaa sekä huippuluokan rodeokilpailuja että countrylaulajien konsertteja. Konserttiantiin mahtuu mukaan myös joku tämän hetken teini-ihmeistä sekä tietysti Teksasin omat pojat, ZZ Top.

Rodeoshow alkaa aina kansallislaululla, jonka aikana Miss Texasin näköinen kaunotar ratsastaa seisten vaaleanruskealla hevosellaan täyttä laukkaa ympäri stadionia samalla Yhdysvaltain lippua kantaen. Jo tämä avausnumero saa taidokkuudellaan ja näyttävyydellään ratsastustaidottoman suomalaisen putoamaan muovituoliltaan.

Varsinainen rodeo on käsittämättömyydessään kunnioitusta herättävä urheilulaji. Nuoret miehet maksavat huikeita osallistumismaksuja, jotta pääsevät ratsastamaan henkensä uhalla jollakin vikuroivalla eläimellä muutaman sekunnin ajan. Vain voittaja saa tästä touhusta rahapalkkion, muut urheilun iloa.

Ei sitä turhaan sanota, että Teksas on ihan oma maailmansa.

Rodeon aikaan maaseutu tulee kaupunkiin.

Tuoreeks, terveeks

2009-01-28T11:34:00.000-08:00

Pienten lasten vanhemmat eivät talvikuukausina tervettä päivää näe. Näin myös täällä Houstonissa, vaikka lämpötila ei edes juuri alle
+10°C:n putoa. Lapset suorastaan imuroivat erilaisia basilleja mailta ja meriltä ja tuovat niitä sitten kotiin ihmeteltäväksi ja perheenjäsenten kanssa jaettavaksi. Siinä vaiheessa, kun vanhemmatkin ovat viimein yhdestä taudista paranemassa, ovat lapset jo ehtineet rientää uusien basillituttavuuksien perään.

Influenssavirus on ollut tämän talven ehdoton suosikki. Yritimme aluksi välttää sitä hankkimalla asianmukaisen suojan rokotuksen avulla, mutta rokotus suojasikin vain kahta tämän talven influenssalajiketta vastaan, ja me onnistuimme pyydystämään sen kolmannen.

Joka tapauksessa influenssarokotukset ovat täällä erittäin suosittuja, koska jälkitautien ja menetettyjen työpäivien takia influenssa on yllättävän kallis tauti. Syksyisin työpaikoilla, kirkoissa ja apteekeissa vietetäänkin influenssarokotuspäiviä, jolloin suojan saa käden käänteessä. Lääkäriinkin voi tietysti mennä, mutta helpoimmin asia hoituu apteekissa, ruokakaupan kulmalla.

Täkäläisissä kouluissa toivotaan, että mahdollisimman moni oppilaista hyödyntäisi influenssarokotteen tuoman suojan. Julkisten koulujen rahoitus kun on suoraan yhteydessä oppilaiden läsnäoloprosenttiin. Paikallisen koulumme rehtori onkin viime viikkoina käyttänyt kaikki kommunikointitaitonsa siihen, että hän on yhtä aikaa pyytänyt sairaita oppilaita pysymään kotona tartuntojen vähentämiseksi, mutta toisaalta taas ilmestymään kouluun läsnäolotavoitteiden ylläpitämiseksi.

Influenssarokotus ei kuitenkaan ole julkisissa kouluissa pakollinen toisin kuin moni muu lapsuusiän rokotus. Lasta ei hyväksytä koulun oppilaaksi, ennen kuin hän on saanut kaikki vaadittavat rokotukset. Täkäläinen lapsuusiän rokotusrupeama on hieman mittavampi kuin suomalainen vastaava. Esimerkiksi suomalaisen rokotuskäytännön mukaan täyden suojan saanut lapsi ei täällä pääse kouluun ilman tiettyjä lisärokotuksia. Päällimmäisinä listalla ovat hepatiitti- ja vesirokkorokotukset.

Pikkulapsen rokotusura alkaa täällä jo 2 kk:n iässä, jolloin lapsi saa kuusi erilaista rokotetta - jokainen erikseen annettuna. Neuvolan sijaan täällä käydään oman lastenlääkärin vastaanotolla, mutta käyntitahti on molemmissa maissa sama.

Täkäläisessä käytännössä on se hyvä puoli, että sama lääkäri näkee lapsen sekä terveenä että sairaana. Huono puoli on sitten se, että odotushuoneessa on terveelläkin lapsella hyvin aikaa kerätä erilaisia basilleja kotiin vietäväksi.

Ja taas sairastetaan.

Influenssarokotuksen hankkiminen on tehty mahdollisimman helpoksi.

Lama-ale

2008-12-24T22:06:00.001-08:00

Sain tehtäväkseni tutkia, miten amerikkalaiset toimivat jouluostosmarkkinoilla näin lama-aikana. Päätin siis tutustua paikallisen kauppakeskuksen tunnelmaan kolme päivää ennen joulua. Etukäteen ajattelin, että paikalla on varmasti jonkin verran ihmisiä, mutta ei mitenkään ruuhkaksi asti. Eletäänhän lamaa.

Tulin kuitenkin nopeasti toisiin ajatuksiin, kun tökkäsin autollani umpitukokseen jo kahdeksan korttelia ennen kauppakeskusta. Näytti siltä, että jokainen houstonilainen oli matkalla ostoksille. Aikani jonotettuani sain auton parkkiin ja pääsin toteamaan, että kauppakeskuksen käytävillä parveili massoittain ihmisiä - ostoskassit olalla.

Päällisin puolin tarkasteltuna ainakaan houstonilaisten jouluostosinto ei ollut tänä vuonna hälvennyt vähääkään. Osasyynä saattoivat tosin olla huimat alennusmyynnit. “-60%” mainostettiin useamman kuin yhden liikkeen ikkunassa. Vaikutti siltä, kaupat halusivat tuotteistaan eroon lähes hinnalla millä hyvänsä. Joulumyynnin tavarat kun varmasti tilattiin vanhana hyvänä aikana, ja nyt laman yllätettyä varastoa olikin vähän liikaa.

Tänä vuonna myös jouluvalojen suunnittelu- ja ripustusbusiness on joutunut laman himmentämäksi. Kun esimerkiksi viime vuonna naapurimme pihalla hääri kymmenkunta palkattua jouluvalonripustajaa, tänä vuonna naapuri hoiti homman itse.

Paikallisen tavan mukaan isojen lehtipuiden ruongon ympärille kiedotaan tiheästi valonauhaa tyvestä latvaan asti. Yhdeltä ihmiseltä menee tähän työhön yleensä koko päivä. Ulkopuolisen avun turvin naapurimme kaikki viisi tammea saivat viime vuonna oman valokuorrutteensa. Tänä vuonna naapuri kieppui puun latvassa itse ja tyytyi vain yhteen valaistuun puuhun.

Toisaalta Houstonissa on niitäkin, joita lama ei kovin paljon hetkauta. Kun aikaisempina vuosina erään yläluokkaisen jouluvalosuunnittelufirman tyypillinen tilaus oli 13 000 dollaria, lama on kuulemma vaikuttanut sen verran, että tänä vuonna firman asiakkaat ovat olleet halukkaita käyttämään jouluvaloihin keskimäärin “vain” 9 000 dollaria. Tosin eräs asiakas pitäytyi nytkin tiukasti normaalissa 48 000 dollarin jouluvalobudjetissaan!

Ja minä kun luulin suorastaan törsääväni ostamalla pihallemme 50 dollarin lumiukon.

Alen voimalla kauppa käy.

Jouluostoskiitospäivä

2008-11-29T10:08:00.000-08:00

Marraskuun neljäs torstai on yksi amerikkalaisten tärkeimmistä päivistä. Silloin vietetään Thanksgivingiä eli kiitospäivää. Tämän eräänlaisen sadonkorjuujuhlan alkuperä on pyhiinvaeltajien ja intiaanien muinaisessa yhteisateriassa. Nykyisinkin juhlan päätapahtuma on maittava kalkkuna-ateria, jota mahdollisimman moni sukulainen ja ystävä saapuu yhdessä nauttimaan. Niin suosittu kyseinen ateria on, että vuoden vilkkaimmat matkustuspäivät sijoittuvat kiitospäivän ympärille. Mutta eipä siinä kaikki.

Kiitospäivä toimii myös tärkeänä lähtölaukauksena jouluostoksille. Kauppiaat keksivät mitä mielikuvituksellisimpia houkuttimia, jotta saavat ihmiset heti kiitospäivän jälkeen jouluostostunnelmaan. Jotkut lupaavat avata kauppojen ovet heti keskiyön jälkeen huimien alennusten kera. Vasta aamuyöstä ovensa avaavat kauppiaat pitävät tarjouksia jonottavat asiakkaansa vireessä jakamalla kahvia ja donitseja makuupussissa kököttämisen ratoksi.

Kiitospäivän jälkeinen perjantai on kauppiaille eräänlainen kannattavuuden mittari. Päivää kutsutaankin "mustaksi perjantaiksi", koska useimmat kauppiaat onnistuvat saamaan tällöin tilikirjat mustalle eli plussan puolelle.

Osaa amerikkalaisista ärsyttää, että niinkin epäkaupallinen juhla kuin kiitospäivä on pilattu moisella ostoshysterian lietsonnalla. Kiitospäivän valjastaminen kauppiaiden joulumyyntitarpeisiin ei kuitenkaan ole mikään uusi juttu. Lähes 100 vuotta sitten newyorkilainen tavaratalo keksi "jouluistaa" kiitospäivän. He järjestivät kiitospäivän paraatin, jossa kalkkunoiden kavereina astelivat joulupukit. Samalla mainostettiin seuraavan päivän erikoistarjouksia ja erikoisaukioloaikoja.

Nykyisin kiitospäivän paraati on lähes joka kaupungissa. Mainonta hoidetaan kuitenkin pääasiassa sanomalehdissä, joiden kiitospäivän numero painaa tästä syystä useita kiloja.

Tänä vuonna musta perjantai sai jälleen ostajalaumat liikkeelle - ei tosin ihan helposti. Talouden taantuma oli pakottanut kauppiaat entistä kekseliäimpien myyntikeinojen käyttöön ja entistä suurempiin alennuksiin. Ja kun aikaisempina vuosina ihmiset ostivat huipputarjousten lomasssa paljon muutakin, nyt he pitäytyivät tiukasti tietyissä tarjoustavaroissa.

Musta perjantai voikin olla tänä vuonna hieman tavallista harmaampi.

Kiitospäivän paraatia johtaa arvoisa kalkkuna. Joulu seuraa perässä.

Obama vs. McCain

2008-10-29T18:52:00.001-07:00

Yhdysvaltain presidentinvaalien ehdokkaat Barack Obama ja John McCain ovat todistaneet, että politiikka ei ole tylsää. Vaalikampanjointi on viime kuukausien ajan tarjonnut kansalle kosolti huvia ja vähän hyötyäkin. Verotus, maailmantalous ja sodat ovat olleet keskustelun alla aivan yhtä lailla kuin vaatemerkit ja illallisten vieraslistatkin. Erilaisten kampanjakäänteiden mukaan galluptulokset ovatkin heitelleet kuin pörssikurssit ikään.

Barack Obamasta tuli legenda, kun hänet valittiin demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Republikaanien John McCain sai saman statuksen valitsemalla Sarah Palinin varapresidenttiehdokkaakseen. Tuli valituksi sitten kumpi tahansa, hän tekee joka tapauksessa historiaa.

Äänestäjät ovat näissä historiallisissa vaaleissa täysillä mukana. Teksasissa ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä veti yleisesti noin kaksi kertaa enemmän äänestäjiä kuin edellisten presidentinvaalien vastaava. Tämä on merkittävää, koska Teksas koetaan hyvin puhtaasti republikaanien alueeksi, jossa demokraateilla ei ole paljonkaan jalansijaa. Nyt äänestäjät - puolin ja toisin - ovat sitä mieltä, että heidän äänellään on merkitystä.

Ja oikeassa he ovatkin. Vaikka viimeisimpien mielipidemittausten mukaan John McCain on muualla Teksasissa suosiossa, Houstonissa Barack Obama johtaa selvästi. Viime vuosikymmeninä Houston on antanut äänensä demokraattien presidenttiehdokkaalle ainoastaan vuosina 1948 ja 1964.

Myös Houstonin suurin päivälehti, Houston Chronicle, on ilmoittanut kannattavansa Barack Obamaa presidentiksi. Tämä on historiallista republikaaneihin päin kallellaan olevalta sanomalehdeltä. Aikaisemmin se on antanut tukensa demokraattien ehdokkaalle vain kerran viimeisten vuosikymmenien aikana. Tämän kunnian sai Lyndon B. Johnson vuonna 1964.

Perusteluissaan suositukselleen Houston Chronicle peilaa varmasti monen kansalaisen ajatuksia. Barack Obama nähdään muutoksen tuojana ja analyyttisenä ajattelijana, viisaana ja osaavana. Hänen varapresidenttiehdokkaansa Joe Biden tuo parivaljakolle lisäksi kokemusta.

John McCainia pidetään puolueen sisäisenä uudistajana ja ansioituneena amerikkalaisena, rohkeana ja älykkäänä. Hänen pahimmaksi virheekseen koetaan kuitenkin se, että hän valitsi varapresidenttiparikseen Sarah Palinin. Alkuhuuman jälkeen tämä kun on osoittautunut sittenkin liian kokemattomaksi.

4. marraskuuta nähdään, mitä mieltä amerikkalaiset asiasta loppujen lopuksi ovat.

Voitto kotiin!

Ike pyyhälsi yli

2008-09-21T13:13:00.000-07:00

Viime viikolla Houstonissa on voinut kävellä ovelta ovelle moottorisaha kädessä eikä kenellekään ole tullut edes mieleen soittaa poliisia paikalle. Sen sijaan moottorisahamiehet on siltä seisomalta palkattu ilomielin tontille risusavottaan hurrikaani Iken jälkiä korjaamaan.

Kun Ike runsas viikko sitten pyyhälsi Houstonin yli, tilanne ei näyttänyt kovinkaan pahalta. Tuulen nopeus kun oli hurrikaaniasteikolla mitattuna vain kohtalainen. Silti siellä täällä aitaa kaatui ja tanner tömisi puiden kaatuessa ja oksien pudotessa maahan. Koska Ike oli kooltaan epätavallisen suuri ja siksi sangen sitkeä, tämä hitaampikin tuuli riitti painamaan puita nurin ja lähettämään katoilta tervapahveja maailmanympärimatkalle.

Iken jäljiltä Houston näytti erinomaiselta vihersalaatilta. Joka paikka oli täynnä märkiä lehtiä ja oksia. Uima-altaat olivat kuin suuria hernekeittoastioita ja pihalle jätetyt autot lehtitäpläisiä dalmatialaisia.

Sähköjä ei ollut kuin muutamalla Houstonin miljoonaväestön asukkaalla. Siispä meidänkin sähköttömässä naapurustossa vietettiin päiviä pihaa haravoiden ja puita sahaillen. Välillä kaivettiin kylmälaukusta vähän makkaraa kaasugrillille heitettäväksi. Kuunneltiin radiota ja selailtiin vanhoja lehtiä. Pimeän tullen mentiin nukkumaan, vaikka olikin liian kuuma. Mökkeiltiin siis ihan perisuomalaisittain.

Koska koulut olivat sulkeneet ovensa ja suurin osa toimistoistakin kuivatteli vielä kokolattiamattojaan, oli monilla houstonilaisperheillä mahdollisuus harvinaisen pitkään lomaan. Naapurimme kertoikin, että he lähtevät aina hurrikaanin jälkeen lomamatkalle. Silloin koko perheellä on vapaata, mutta missään ei ole virallisen lomasesongin aiheuttamaa ruuhkaa. On siis mukavampi matkustaa.

Mutta Houstoniin jäävilläkin oli tarpeeksi ihmeteltävää. Vaikka jokaisen houstonilaisen pitäisi olla varustautunut hurrikaaniaikana vähintään seitsemän päivän vesi, muona ja polttoainevarastolla, oli jostain syystä tällainen suurelta osalta ihmisiä unohtunut. Siispä niillä harvoilla huoltoasemilla, joissa oli sekä sähköt että polttoainetta, olikin huimat jonot. Myös vähitellen oviaan avaavien ruokakauppojen jonot olivat ennen näkemättömät.

Mutta ihmisten ystävällisyys ja avulaisuus oli jonojakin suurempaa. Naapurit auttoivat toisiaan niin puiden karsimisessa kuin jään metsästämisessäkin. Sähköisistä taloista vedettiin lainajohtoja sähköttömille naapureille, ja pyykinpesukutsuja annettiin tutuille ja tuntemattomille. Ja miljoonakaupungin liikenne ilman toimivia liikennevaloja eteni hämmästyttävän hyvässä hengessä.

Siivous- ja korjaustyöt jatkuvat täällä tulvavaara-alueen ulkopuolellakin vielä pitkään. Varsinaisiin rannikkoseutuihin verrattuna suurimmassa osassa Houstonia ei kuitenkaan ole pienintäkään hätää.

Autotallin siivous kannattaisi aina - varsinkin ennen hurrikaania.

Kyltissä totuus

2008-08-28T20:19:00.000-07:00

Amerikkalaiset ovat kuuluja varoituskylteistään. Lähes jokainen esine ja asia tarvitsee täällä varoituksen kylkeensä. Niinpä pahvisessa kahvikupissa on takuuvarmasti teksti: "Varo! Sisältö on kuumaa!" Täten kokemattominkin kahvilan asiakas on tilanteen tasalla tilaamansa juoman lämpötilan suhteen. Hän ei siis voi syyttää muuta kuin itseään, jos polttaa suunsa varoituskyltillä varustetulla kahvillaan.

Autojen sivupeilissä muistutetaan, että peilissä näkyvät kohteet ovat oikeasti lähempänä kuin miltä näyttävät. Tämä teksti on autonvalmistajan pelastus huonoja kuskeja ja heidän innokkaita asianajajiaan vastaan. Muovipussivalmistajat ovat niin ikään suojautuneet oikeusjutuilta tiedottamalla pussin sivussa tukehtumisvaarasta, jos pitää pussia tyynynä. Ja yöpaidan mukana tulee kyltti, jossa varoitetaan kyseisen pukineen liepeiden tulipaloherkkyydestä avotulen lähellä nukuttaessa.

Tällaisten varoituskylttien perusteella tulee pakostakin päätelleeksi, että ns. maalaisjärki on amerikkalaisilla pahasti jäässä. Toisaalta tässä monimiljoonaisessa maassa, jossa on asukkaita varmasti joka ikisestä maailman valtiosta, on vaikea sanoa, minkä kulttuurin mukaisen maalaisjärjen mukaan milloinkin kuuluu toimia. Parasta siis laittaa varoituskyltti. Varmuuden vuoksi.

Kylteistä on myös se hyöty, että huikeita korvauksia tuottavista oikeusjutuista innostuneet kansalaiset eivät voi enää ihan joka asiasta haastaa tuotteita valmistavia yrityksiä oikeuteen. Tämän haittapuolena tai paremminkin ehkä hupina ovat sitten mitä moninaisimmat varoitukset tuotteiden kyljissä.

Oikeusjuttujen torjumiseksi suunniteltujen varoituskylttien keksiminen on taatusti mielenkiintoista puuhaa. Niin myös kyseisten varoituskylttien metsästäminen. Joka vuosi Amerikassa järjestetäänkin kilpailu parhaimpien kylttien löytämiseksi: http://www.wackywarnings.com/. Viime vuonna kilpailun voitti kaiken kuittaava "Vaara: Vältä kuolemaa" -varoituskyltti.

Liikenteessä kylttien tehtävänä on harvoin autoilijoiden hauskuttaminen. Houstonissa kuitenkin tulee pakostakin hiukan hihitettyä, kun ajaa 35 asteen helteessä "Varo jäätä sillalla" -kyltin ohi.

Suorastaan tragikoominen on sen sijaan ainoastaan autoilijoiden käyttöön tarkoitettu drive in -pankkiautomaatti, joka ystävällisesti tiedottaa kyltissään, että heikkonäköiset voivat käyttää tämän pankkiautomaatin toimintoja myös ääniohjauksella.

Ei sitten muuta kuin turvallista matkaa!

Jäätä on sillalla hyvä varoa - kesät, talvet.

Palvelu pelaa

2008-07-29T19:12:00.000-07:00

"Mutta kun me amerikkalaiset haluamme palvella!" huudahti rempseä myyjä huonekalukaupassa, kun yritin raahata toisessa kainalossa kirjahyllyä ja toisessa muutamaa lasta autolleni ja selittää samalla ihmettelevälle myyjälle, että ei tässä nyt mitään apua tarvita, koska minä olen Suomesta ja meillä päin nämä hommat hoidetaan sisulla. Myyjä kykeni katsomaan tätä operaatiota noin sadasosasekunnin, ennen kuin kaappasi kirjahyllyn mukaansa ja kantoi sen muitta mutkitta autolleni.

Suomalaiseen ajattelumalliin kuuluu, että kaikki tehdään itse. Amerikassa sen sijaan palvelukulttuuri on vahva, ja ennen pitkää suomalainenkin joutuu täällä huomaamaan, että toisen avulla moni asia hoituu näppärämmin kuin itse nävertämällä. Vuosien saatossa meillekin on siten rantautunut siivooja ja puutarhuri, eikä se enää tunnu muulta kuin kätevältä.

Viimeisimmät suomalaisvieraamme tosin ihmettelivät, että miten meistä on tullut tällaisia riistäjiä, jotka käyttävät hyväkseen toisia ihmisiä. Sitä en ollutkaan tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Varsinkaan kun puutarhureinamme on kolme raavasta miestä, jotka ilmestyvät pihalle isojen koneiden ja vielä isomman laskun kanssa. Siivoojamme taas voisi pitää helposti oppitunnin yksityisyrittäjyydestä ja omaisuuden kartuttamisesta. Hän kun on menestynyt molemmissa.

Palvelu siis pelaa. Ruokakaupassa asiointikin on tehty asiakkaille mahdollisimman helpoksi. Voit nimittäin vain lapata ostoskärryt täyteen tavaraa, tökätä kärryt lähimmän kassan luo ja odottaa tumput suorina. Kassatäti tai -setä ottaa tavarat puolestasi kärryistä ja vie ne kassan läpi. Hihnan toisessa päässä on pakkaaja, joka laittaa ostokset kasseihin ja kassit kätevästi kärryyn. Sinun tehtäväksesi jää pelkästään ostoksien maksaminen, kun tässä palvelussa ei edes juomaraha vaihda omistajaa.

Amerikassa on lisäksi tarjolla mitä mielikuvituksellisimpia erikoispalveluja aina joulukuusen kotiintuonnista asunnon vauvaturvallisuustestaukseen asti. Lähes mistä tahansa voi siis täällä tehdä palvelun. Ja joku käyttäjä löytyy varmasti.

Kaupunkialueella puunkaatopalvelu käy samalla akrobatiaesityksestä.

Vaattehitta

2008-06-28T16:04:00.001-07:00

Juoksitko juhannuksena peltojen poikki ilman rihman kiertämää juhannustaikoja tehden? Tuskin, vaikka suomalaiselta tällaisten kansanperinteiden vaaliminen saattaisi hyvinkin vielä onnistua - eivätkä naapurit edes paljoa ihmettelisi. Heidän kanssaanhan voi mennä muina miehinä juhannussaunaankin.

Sen sijaan suurimmalle osalle amerikkalaisia pelkkä ajatuskin tällaisista juhlamenoista olisi kauhistus. Heistä on mukavinta, kun kaikki pitävät mahdollisuuksien mukaan vaatteet päällään niin pelloilla kuin saunassakin. Vaatteiden ei tosin tarvitse olla mitenkään runsaat: pikku pikku bikinit käyvät erinomaisesti, mutta alaston ei missään nimessä saa olla.

Suomesta kertovien kirjojen antaminen amerikkalaisille on toisinaan haastavaa, koska yhtään alastonta perhettä ei saisi näkyä saunanlauteilla. Amerikkalaisille moinen perhealastomuus on sangen vierasta. Vanhemmat eivät esiinny lasten nähden ilman vaatteita, ja lapsetkin - heti taaperoiän ohitettuaan - osaavat pyytää yksityisyyttä, jotta saavat esimerkiksi vaatteet vaihdettua kenenkään näkemättä.

Lääkärissä, kauneushoitolassa ja hierojalla noudatetaan myös tarkkoja verhoutumissääntöjä. Asiakkaalle annetaan omien vaatteiden tilalle oiva kertakäyttöinen paperikaapu, johon hän sonnustautuu tutkimusten tai hoitojen ajaksi. Vaatteiden vaihtoon asiakas saa täydellisen rauhan: lääkäri ja hoitaja poistuvat siksi aikaa huoneesta. Kaapua lääkäri sitten raottelee vain sen verran kuin on välttämättä tarpeen, ja muut kohdat pidetään visusti suojassa.

Edes taiteessa alastomuutta ei aina katsota hyvällä. Kerran erään suomalaisen amerikkalainen naapuri tuli huolestuneena vierailulle. Hänen poikansa kun oli kertonut, että tämän suomalaisperheen kodissa on maalaus alastomasta naisesta. Ja olihan siellä: metrin korkuinen ja kymmenen sentin levyinen kauttaaltaan sininen maalaus lähes abstraktista naisfiguurista. Eli ei siis lähelläkään realismia, mutta huolestuttavaa silti.

Samaan aikaa naapuruston jokaisen talouden postiluukkuun solahtaa Victoria’s Secret -alusvaatemyymälän kuvasto, jossa mallit esittelevät vähäiset vaatteensa - tai paremminkin ehkä vaatteita kantavan kortensa - kyseenalaisen myyvästi. Siitä ei kuitenkaan kukaan älähdä, koska eiväthän mallit sentään vaattehitta ole.

Yksityispihallakin tällaiset taidevalinnat vaativat rohkeutta.

Öljykriisi

2008-05-30T05:12:00.000-07:00

Kun Amerikasta Suomeen suuntautuneen lentomatkan päätteeksi hyppää autonrattiin Helsinki-Vantaalla, huomaa erityisesti kaksi asiaa: liikennevalot ovat pienentyneet ja kaikki autot kutistuneet.

Varsinkin Teksasissa auton täytyy olla iso. Erilaisten levikesarjojen koetaan vain parantavan autoa – tiettyyn pisteeseen asti. Entinen naapurimme osti taannoin uuden, upeasti korotetun ja levitetyn auton, mutta joutuikin saman tien vaihtamaan sen pois. Auto kun ei mahtunutkaan hänen kaksoisautotallinsa ovista sisälle.

Naiset uskovat, että auto on sitä turvallisempi, mitä isompi se on. Naiset ajavatkin Amerikassa valtavilla laivoilla, joiden sisuksiin he itse näyttävät suorastaan hukkuvan. Miehet pystyvät ajamaan pienelläkin autolla, kunhan siinä vain on tehokas moottori ja katto alhaalla.

Amerikkalaiset ovat aina luottaneet siihen, että autot ovat halpoja ja polttoaine vielä halvempaa. Tänä keväänä tämä perustotuus järkkyi, kun polttoaineen hinta lähes tuplaantui parin kuukauden aikana, eikä nousulle edes näy loppua. Ihmiset kokevat, että tämä pian jo 0,65 euroa / litra maksava polttoaine rikkoo jo perustuslaillista yksilönvapautta.

Amerikkalaiset ovatkin yrittäneet keksiä keinoja, jolla tästä öljykriisistä selvittäisiin. Sanomalehdissä on annettu polttoaineensäästövinkkejä: Auto esimerkiksi on neuvottu pitämään mahdollisimman puhtaana, jotta ilmanvastus pienenisi ja näin ollen auto kuluttaisi vähemmän. On myös ehdotettu jokaiselle skootteria kulkupeliksi. Viimeisenä valttina on valjastettu presidentti PR-matkalle arabimaihin, jotta öljyntuotantoa nostettaisiin.

Pienistä tai pienemmällä polttoainemäärällä kulkevista autoista ei kuitenkaan paljoa puhuta. Onhan 26 litraa 100 kilometrillä kuluttavaa autoa paljon tyylikkäämpi ajaa – ja turvallisempikin se silloin luonnollisesti on.

Osa amerikkalaisista on nyt siinä tilanteessa, että heillä on auto, jolla heillä ei ole varaa ajaa. Parkkipaikoille onkin ilmestynyt uusi ihmisryhmä: polttoaineen kerjääjät. He sammuttavat autonsa niin, että sinun on mahdotonta päästä pois parkkiruudusta ja esittävät, että heiltä loppui just nyt bensa. Jos toteat siihen, että sinulta loppui just nyt kärsivällisyys, he starttaavat tyynesti autonsa ja ajelevat eteenpäin.

Varmaankin pesemään sitä autoa ilmanvastuksen pienentämiseksi.

Tankki täyteen!

Osta, myy, varastoi

2008-04-29T18:48:00.000-07:00

Amerikkalaiseen elämänmenoon kuuluu, että koko ajan tulee ostettua jotain. Vaikka aamulla päättää, että mitään ei osta, niin illalla huomaa kuitenkin jotain hankkineensa. Kun talo viimein on täynnä, on tavaramäärälle tehtävä jotain.

Tuttavaperheemme on kehittänyt tavaranhallintaan selkeän strategian: parhaat tavarat säilytetään, hyvät lahjoitetaan pois ja jäljelle jäävä romu myydään pihakirpputorilla. Tällainen pihakirpputori eli yard tai garage sale pidetään sananmukaisesti omalla pihalla tai autotallissa, ja kauppa käy kuin siimaa.

Pihakirpputori on ajoitettava lauantaille, koska silloin ostajat ovat liikkeellä. Teiden varsille pystytettyjen kylttien avulla he osaavat suunnistaa oikean talon luo. Myös sanomalehdissä on oma osionsa pihakirpputori-ilmoituksille.

Yleensä myynnin ilmoitetaan alkavan klo 8 aamulla. Tämä tarkoittaa sitä, että innokkaimmat ostajat koputtelevat perhettä hereille jo viimeistään klo 6.30. Kokeneet myyjät laittavatkin pihalle esimerkiksi "Aikaiset linnut ammutaan" -varoituskyltin. Teksasissa kukaan ei mene ottamaan selvää, onko tämä vain vitsi.

Tavaravalikoima on kattava aina tyhjistä muovirasioista vaatteisiin ja kirjoista huonekaluihin. Lapset voivat olla mukana myymässä vanhoja lelujaan tai sitten he ovat pystyttäneet sivubisneksenä mehukojun pihanurmelle.

Teksas on kuin luotu pihakirpputorien kiertelyyn, koska lähes jokainen omistaa lava-auton. Lauantaisin näkeekin naapurustossa paljon muuttokuorman näköisiä lasteja. Jos hinnoittelu on ollut kohdallaan, ammottaa pihakirpputorin pitäjän autotalli iltapäivällä tyhjyyttään. Viimeiset romujen rippeet laitetaan tien varrelle pahvilaatikkoon nimikkeellä "ilmainen." Ennen iltaa nekin ovat hävinneet.

Jos tavaroiden myynti tuntuu liian lopulliselta, on Amerikka pullollaan varastointifirmoja, joiden huomaan voi ylitsepursuavat tavaramäärät antaa. Ihmiset voivat säilyttää varastoissa esimerkiksi vanhoja huonekalujaan vuosikausia, jolloin varastotilan vuokrakustannukset ylttävät moninkertaisesti huonekalujen hinnan.

Mutta pääasia on, että taas mahtuu taloon tavaraa.

Pihakirpputorilla toisen romu on toisen aarre.

Atsalea kukkii

2008-03-28T21:07:00.000-07:00

Keväällä amerikkalaisten mieli tekee takaisin luontoon - kunhan ei tarvitse kävellä. Houstonin hienostokaupunginosan puutarhaklubi onkin keksinyt järjestää maaliskuisen luontopolun keskelle kaupunkia hyvien parkkipaikkojen äärelle.

Tällä Azalea Traililla esitellään ensisijaisesti upeasti kukkivia atsaleoja, mutta samalla kierroksella saa silmäyksen myös kaupungin silmää tekevien koteihin ja kotien omistajiin. Esittelijärouvat ovat pukeutuneet design-jakkupukuihin, kotien seinät notkuvat taidetta ja autotalleissa on lasiovet, jotta Ferrarit eivät jää keneltäkään huomaamatta. (www.riveroaksgardenclub.org/AzaleaTrail.cfm)

Mutta kukat ovat luonnollisesti pääosassa. Atsaleat pyritään saamaan parhaimpaan kukkaan tapahtuman ajaksi. Lämpimänä talvena atsaleojen juurille ripotellaan jääpaloja kukintaa hidastamaan ja kylmänä talvena kukkia lämmitetään. Tämä operaatio on sangen mittava, koska täkäläinen atsalea ei ole pieni purkkikukka, vaan parimetrinen aitakasvi. Syystäkin tilannetta seurataan joka vuosi paikallisen sanomalehden etusivulla.

Toinen uutisoinnin arvoinen kasvi on Teksasin osavaltion virallinen kukka: pieni, sininen lupiini, lupinus texensis. Tämän luonnonvaraisen kasvin annetaan kukkia omaan tahtiinsa ja lehdessä ilmoitetaan, milloin parhaimmat kukka-apajat missäkin ovat.

Silloin teksasilaiset pakkaavat lapset ja lemmikit autoon ja ajavat lähimmän kukkaesiintymän luo. Kukkien keskellä otetaan valokuvia perheestä luonnon helmassa. Sitten palataan kukkaesiintymän viereen parkkeeratulle autolle ja ajetaan kahdeksankaistaista moottoritietä takaisin kotiin.

Myöskin hedelmäpuut viihtyvät mainiosti Houstonin kuumassa ja kosteassa ilmastossa. Monella on kotitalon nurkalla oma banaani-, päärynä- tai sitruunapuu, josta voi ohimennessään napsia itselleen purtavaa.

Siemenien kanssa saa tosin olla tarkkana, ettei epähuomiossa kylvä itselleen uutta hedelmätarhaa. Esimerkiksi papaija ehtii kasvaa maahan pudonneista siemenistä nelimetriseksi tukkimetsäksi muutaman kesäkuukauden aikana.

Siinä on satunnainen euromatkaaja ihmeissään kesälomalta kotiin palatessaan.

Luonnon helmassa, keskellä kaupunkia.

San ny sääki jottai

2008-02-28T20:37:00.000-08:00

Eräänä viime kuun päivänä tietokoneeni ilmoitti, että Turussa ja Houstonissa on tismalleen samanlainen säätila. Lämpötila keikkui nollan tietämillä, ja jäätävää tihkua satoi vaakasuoraan. Tätä ilmiötä kesti kokonaisen viikon. Se oli talvi.

Houstonilaisille lämpötilan laskeminen lähelle nollaa vastaa eteläsuomalaisella aistimusasteikolla pariakymmentä pakkasastetta. Houston on Saharan kanssa samoilla leveysasteilla, ja suurin osa vuodesta vietetään paahtavassa ulkoilmasaunassa. Talvi yllättää siis joka vuosi.

Houstonilaiset eivät yleensä paljon ulkona kävele, mutta koulusta lapsiaan hakevat vanhemmat joutuvat pakostakin ottamaan muutaman askeleen autolta koululle. Yleensä tämä joukko kerääntyy koulun portille hyvissä ajoin ennen koulupäivän päättymistä. Lämpimässä auringonpaisteessa jutellaan niitä näitä, ollaan sydämellisiä ja hymyillään paljon.

Kun sitten saapui talvi, ihmiset eivät enää kerääntyneetkään portille tarinoimaan. Jokainen kökötti tiiviisti omassa autossaan siihen asti, kunnes oli pakko lähteä ulos lapsia vastaan. Auton suojista poistuttuaan ihmiset juoksivat hartiat korvissa sen pienen matkan, mikä piti ulkoilmassa edetä. Kukaan ei pysähtynyt juttelemaan kenellekään, ja tervehdyksetkin pidettiin minimaalisina murahduksina. Sisätiloissakin vain päiviteltiin säätä ja oltiin synkkiä. Ja äkkiä palattiin takaisin autooon ja ajettiin pois.

Kun sitten vihdoin aurinko tuli jälleen näkyviin, ihmiset palautuivat hymyileviksi, hyväryhtisiksi, helposti jutteleviksi olennoiksi. Viikon mittainen talvi ei houstonilaisia sen enempää jähmettänyt.
Mutta miten käy suomalaisten, jotka joutuvat puolen vuotta etenemään samanlaisessa jäätävässä tihkusateesssa. Meidät luokitellaan ujoiksi ja vähäpuheisiksi. Olemmekohan me kuitenkin todellisuudessa aivan yhtä puheliaita kuin amerikkalaisetkin? Puhekulttuurimme on vain sattuneesta syystä muovautunut erilaiseksi.

Amerikkalaiset ovat tosin oivaltaneet myös puhe- ja esiintymistaitoon liittyvän yksinkertaisen perustotuuden: jotta ihmiset osaavat puhua ja esiintyä, heille pitää opettaa esiintymistaitoa.

Amerikkalaiset lapset pääsevät nerokkaan esiintymiskoulutuksen piiriin heti esikoulusta lähtien. Sarjakuvistakin tuttu "show and tell" toimii siten, että lapset saavat tuoda kotoaan esineen ja kertoa siitä muille koulussa. He voivat myös esimerkiksi kertoa esineestä vihjeitä ja luokkatoverit yrittävät arvata, minkä esineen lapsi on kouluun tuonut. Ymmärrettävää on, että "show and tell" -esiintymistilaisuus on lasten mielestä viikon kohokohta.

Esiintymisen makuun päästyään vanhemmat lapset osallistuvat innokkaasti myös väittelykoulutukseen ja erilaisiin puhekilpailuihin kouluissa. Ja minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Koskahan koulutuksen huippumaassa, Suomessa, oivalletaan tämä sama asia?

Tässä on amerikkalaisten pääsylippu esiintymistaitoon.

Hei, taas me juhlitaan

2008-01-27T07:40:00.000-08:00

Joulu on ohi ja vuosikin on vaihtunut, mutta amerikkalaisilla juhlat vain jatkuvat. Heti kun yhdestä juhlasta on selvitty, ryhdytään valmistautumaan seuraavaan. Mitään suuria juhlattomia välivaiheita ei turhaan pidetä.

Vanhat koristeet poistetaan täällä välittömästi juhlapäivän jälkeen. Osaksi siksi, että niitä on tuijotettu jo viikkokaupalla; toisekseen täytyy taas saada tilaa uusille koristeille. Esimerkiksi joulukuusikulttuuri on täysin päinvastainen Suomeen verrattuna: tuskin suomalaiset ovat saaneet joulukuusensa tuotua sisään juuri aatoksi, kun amerikkalaiset ovat jo poistamassa omiaan heti joulupäivän jälkeen.

Kaupoissa kortti- ja koristevalikoima vaihtuu yhdessä silmänräpäyksessä. Kun menet jouluaattona kauppaan, joulu on jo
-50 % alennuksessa ja ystävänpäivää myydään täysillä. Siitä sitten heti vaaleanpunainen sydänkranssi kainaloon ja kotiin odottamaan, että pääsee eroon joulupukeista.

Jokaista juhlaa varten on mitä kattavin korttivalikoima. Ei tarvitse tyytyä kaikille sopiviin yleiskortteihin, vaan voi valita erikoiskortin kullekin läheiselle erikseen. Tarjolla on sopiva kortti esimerkiksi vaimolle, miehelle, äidille, isälle, tyttärelle, pojalle, siskolle, veljelle, tädille, sedälle, kummille, kummilapselle ja vauvalle.

Ystävänpäivän jälkeen muututaan vihreäksi Pyhän Patrickin kunniaksi. Tätä Irlannin suojeluspyhimystä voi juhlia, vaikkei olisi tippaakaan irlantilaisverta suonissa. Päivän paraateja katsotaan apilan muotoisten silmälasien läpi, syödään vihreäksi värjättyä leipää ja muistetaan myös pukeutua vihreään, ettei kukaan tule ja nipistä.

Pääsiäisenä Amerikkaaan saapuu pääsiäispupu. Siltä saa toivoa lahjoja niin kuin joulupukilta ikään. Munien lisäksi pupu tuokin lapsille ämpärillisen tavaraa, yleensä kesäisiä leluja lapioista uimaräpylöihin.

Sitten onkin vuorossa äitienpäivä toukokuun toisena sunnuntaina, ja isänpäivää amerikkalaiset viettävät jo kesäkuun kolmantena sunnuntaina. Isovanhempienpäivä on uusi keksintö muuten vähäjuhlaiselle syyskuulle.

Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää vietetään 4. heinäkuuta. Taas katsotaan paraateja, koristellaan kadunvieriä Yhdysvaltain lipuilla, grillataan ja ihmetellään niin suurta ilotulitusta, että selviää vuoden. Uutena vuotena ei nimittäin ole uusintaesitystä.

Pienempiä juhlia on ripoteltu sinne tänne eri maanantaipäivien iloksi. Näin saadaan työvuodelle paljon pitkiä viikonloppuja kompensoimaan lyhyttä kesälomaa. Yleensä nämä juhlat vietetään kaupoissa erikoistarjouksia metsästäen. Kaupat ovatkin kiinni ainoastaan kiitos- ja joulupäivänä.

Lapsille syksyn kohokohta on Halloween. Silloin pukeudutaan prinsessaksi tai vampyyriksi, nauretaan kummituksille ja kerätään valtavat karamellisaaliit naapurustosta.

Kiitospäivänä, marraskuun neljäntenä torstaina kaikki suvun jäsenet matkustavat saman pöydän ääreen syömään kalkkunaa. Päivän ajan ollaan hiljaa kiitollisia. Tämä on kuitenkin vain pieni tyven myrskyn edellä. Seuraavana päivänä kaupat aukeavat jo keskiyöllä.

Voi alkaa valmistautua jouluun.

Amerikkalaisissa juhlissa ei koristeita kaihdeta.

Suositaan suomalaista

2007-12-19T10:31:00.000-08:00

Mikä mahtaa olla nykyisin enää täysin suomalainen tuote kansainvälisillä kuluttajamarkkinoilla? Omistuspohjan ja valmistusmaan mukaan ei varmastikaan kovin moni. Onneksi on kuitenkin mielikuvat, joiden mukaan tietyt tuotteet ovat aina vaan suomalaisia. Kun sellaisia löytää maailmalta, tulee väistämättä huudettua parin hyllymetrin verran hurraata.

Harva suomalainen tulee toimeen pitkiä aikoja ilman Fazerin Sinistä. Varsinkin jouluna sitä on saatava. New Yorkin suunnalla kyseinen herkku väijyy ostajaa tavallisen ruokakaupan hyllyllä pienessä, siistissä, hopeanvärisessä rasiassa. Houstonissa tällainen onni ei suklaanystävää kohtaa. Täällä saatavat konvehdit ovat jostain kumman syystä Finlandia Vodka -täytteisiä. Eihän sellaisia myydä edes Suomessa.

Jos täällä haluaa suosia ruokavaliossaan suomalaista, on tavallisen kaupan antimissa tyydyttävä Vaasan näkkileipään Benecol-margariinilla höystettynä. Jälkiruoaksi voi vielä nauttia luontaistuotteeksi luokiteltua Pandan lakritsia. Ja juomaksi sitten sitä Finlandia Vodkaa.

Huonekaluliike Ikea on ulkosuomalaisen ystävä, vaikka ruotsalainen onkin. Kaukaa viisas lähtee muutaman vuoden työkomennukselle pelkkä nyytti olalla ja suuntaa ensimmäiseksi huonekaluostoksille Ikeaan. Tulee huomattavasti halvemmaksi kuin huonekalujen vuokraaminen tai mukanaan rahtaaminen.

Mutta pääasia Ikeassakin on ruoka. Lihapullat ovat jo legendaarisia, ja muuten suomalaisen makuhermoja hellitään lähes kaikella mahdollisella sillistä siirappiin. Suuri osa Ikean ruokatuotteista on valmistettu Suomessa ja sitten naamioitu ruotsalaiseksi. Tätä kautta voikin vihdoin hyväksyä Ruotsissa valmistetun Turun Sinapin. Vuoroin vieraissa, vissiinkin.

Turun Sinappia ja muuta mahdollista tarvittavaa, mitä ei kaupan hyllyltä täällä onnistu löytämään, on myytävänä erinomaisissa Internetkaupoissa.

Jos näillä eväillä on onnistunut syömään itsensä tärviölle ja tarvitsee kaunistuakseen kotimaan kohennusaineita, on Lumene kiitettävästi rantautunut täkäläisen kosmetiikkamyymäläketjun hyllyille. Liikuntapuolen voi sitten hoitaa polkemalla Tunturin kuntopyörää tai kalastelemalla Rapalan välineillä. Ja jos ei muu auta, kannattaa verhoutua Marimekon lakanaan.

Hyllymetreittäin laskettuna Suomituotteiden pisimmän korren vie kuitenkin Fiskars. Amerikkalaiset ovat sangen innokkaita leikekirjojen tekijöitä, ja täkäläisen tarvikevalikoiman on oltava innostuksen suuruinen. Fiskarsilla on täällä tarjolla mitä mielikuvituksellisempia paperileikkureita, saksia ja paperien kuvioimiskoneita. Ei ole suomineito kotimaassaan sellaisia koskaan nähnyt.

Niin ja kännyköissä lukee aina silloin tällöin Nokia.

Fiskarsilla leikkaa Amerikan markkinoilla.

Suomituotteita saa mielellään listata lisää kommentteihin:

On lottovoitto...

2007-11-28T12:58:00.000-08:00

Viimeisimmät suomalaiset vieraamme eivät hämmästelleet niinkään täkäläisten kauppakeskusten runsautta, liikenteen vilkkautta tai avaruussukkuloiden suuruutta. Heistä ihmeellisintä oli lasten ja raskaana olevien naisten lukumäärä. Molempia kun on täällä aivan vilisemällä.

Amerikassa ei tunneta äitiyslomia, äitiyspakkausta, lapsilisiä tai kotihoidontukea. Sen sijaan kotiäitiyttä pidetään täällä ihan kunnon ammattina. Kotiäidillä on virallinen ammattinimikekin: homemaker eli kodin tekijä.

Puolisoiden yhteisverotuskäytäntö mahdollistaa sen, että perhe elää myös yhden vanhemman tuloilla. Jos taas molemmat vanhemmat haluavat jatkaa työntekoa, verottaja antaa perheen yhä pitää suurimman osan tuloistaan. Tästä syystä perheellä on varaa palkata esimerkiksi täysipäiväinen lastenhoitaja kotiin.

Odottavat äidit ovat myös arvossaan. Ensimmäistä lastaan odottavalle ystävät, sukulaiset ja työtoverit järjestävät baby showerin eli odotusjuhlat. Juhlien lahjalista muistuttaa tyypiltään suomalaista häälahjalistaa ja sisältää kaikkea tarpeellista turvaistuimesta tuttipulloon.

Kaupat ovat oivaltaneet odottavien äitien ostotarpeet. Heille on varattu omia parkkipaikkoja kaupan oven edestä. Näin suuretkin ostossaaliit saadaan pyöreän vatsan kanssa helposti autoon.

Todellinen odottavien äitien arvostuksen mittari on kuitenkin itse synnytys. Suomalaisessa sairaalassa saat aika kauan anoa vähänkin lämmitettyä jyvätyynyä vahvempaa kivunlievitystä. Amerikkalaisessa sairaalassa taas ei tunneta kipua. Näin asian ilmaisi amerikkalainen kätilö. Anestesialääkäri kutsutaan paikalle heti kun olet astunut sairaalan kynnyksen yli, ja epiduraalihanat käännetään mukavasti kaakkoon.

Kun Suomessa kovan koulun käynyt synnyttäjä saa tällaisen kohtelun, hän luonnollisesti hätääntyy. Onhan hänelle Suomessa kerrottu, että mahdollisesti lapsi voi kivunlievityksessä huonosti, ja synnyttäjä ei osaa ponnistaa lasta ulos ilman kunnon "tuntumaa". Amerikkalainen lääkäri vastasi, että olisivat suoraan sanoneet, että rahasta on kyse. Lapset ovat molemmilla tavoilla yhtä terveitä, ja ponnistushetken on jo vuosikausia sekä Suomessa että Amerikassa pystynyt kertomaan supistuksia mittaava kone.

Kuka sitä taas halusikaan Suomeen lisää syntyvyyttä?

On lottovoitto synnyttää Amerikassa. Huone näyttää samalta kuin Suomessakin, mutta asenteet ovat toiset.

Naapureita ostamassa

2007-10-20T17:31:00.000-07:00

Muutimme. Niin kuuluu Amerikassa säännöllisin väliajoin tehdä. Kun ihmiset ostavat täällä ensimmäisen asuntonsa, he eivät kuvittelekaan asuvansa siinä muutamaa vuotta kauempaa. Asunto vaihdetaan suurempaan ja parempaan heti kun se on mahdollista tai muutetaan ainakin paremmalle alueelle.

Asuinalueiden erot ovat täällä valtavia. Kiinteistönvälittäjämme totesikin ykskantaan, että emme me ole oikeastaan mitään asuntoa tässä hankkimassa vaan naapureita. Hyvät naapurit maksavat maltaita, huonoja saa puoli-ilmaiseksi.

Kiinteistönvälittäjämme kahlasi urheasti kanssamme kaikki varteenotettaviksi ajattelemamme kohteet. Kun olimme liian kiinnostuneita hyvästä talosta huonolla paikalla, hän hienovaraisesti, mutta päättäväisesti kierrätti meidät alueen ympäri teemalla: "Siinä talo, tässä naapurit." Ja ei kun seuraavaa kohdetta katsomaan.

Amerikkalainen kiinteistönvälitysjärjestelmä on muuten huomattavan kätevä. Asiakkaan ei tarvitse ottaa yhteyttä lukemattomiin kiinteistönvälitystoimistoihin, joiden kohteita haluaisi mennä katsomaan. Yksi ja sama välittäjä voi esitellä kaikkia listattuja kohteita asiakkaalle sopivana aikana. Välityspalkkion myyjän ja ostajan edustajat jakavat sitten puoliksi.

Asunnon hintaan yhdistetään lapsiperheissä koulujen hinta. Hyvällä alueella voit laittaa lapsesi yleiseen, maksuttomaan kouluun. Huonon koulupiirin alueella tuuppaat lapsesi mielelläsi kalliiseen yksityiskouluun.

Houstonin talousalueella asuu yhtä paljon ihmisiä kuin koko Suomessa. Houstonin lukuisista yleisistä ala-asteista kuitenkin vain kolmea voi huoletta suosia. Niissä lapset oppivat ensisijaisesti asioita, joita koulussa toivotaankin opittavan. Jos oma asunto ei kuulu yhdenkään näiden kolmen koulun alueelle, niin yksityiskouluun sitten vain.

Koulumaksuilla tai ilman, Houstonin asuntojen hinnat ovat kaukana Suomen hinnoista. Täällä saa niin sanotusti samalla rahalla reilusti enemmän.

Kyltti pihalle ja uuteen kotiin. Muuttaminen on olennainen osa amerikkalaista arkipäivää.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa torstaina 25.10.2007.

Hurrikaanit tulevat!

2007-09-12T14:46:00.000-07:00

Tuskin hurrikaani on saanut pyöräytettyä itsensä käyntiin Atlantin ulapalla, kun TV-uutiset ovat jo tulvillaan uhkakuvia. Eikä pelkästään Amerikassa, vaan myös Suomessa asti. Saammekin Suomesta kiitettävästi varoitussoittoja tänne Meksikonlahden rannalle jo ennen kuin meillä niukkatelevisioisilla ihmisillä on mitään käsitystä mahdollisesta hurrikaaniuhasta. Sanomalehti kun tulee vasta aamulla.

Kaksi vuotta sitten näytti ihan oikeasti siltä, että hurrikaani Rita olisi tulossa hitaasti, mutta varmasti suoraan kohti Houstonia. Vain kuukausi aikaisemmin hurrikaani Katrina oli pyyhkäissyt New Orleansin pois maailmankartalta, ja ihmiset oli helppo saada Houstonissakin paniikkiin.

En voinut uskoa, että Amerikassa loppuu tavara kesken, mutta niin vain kävi. Ensin loppuivat kaupoista vanerilevyt, joilla suojattiin talojen ikkunat lentävien tavaroiden varalta. Sitten loppui pullotettu vesi ja huoltoasemilta polttoaine. Suuri menekki oli myös ruokatölkeillä, ensiapupakkauksilla, taskulampuilla ja sääradioilla.

Sitten lähdettiin pakoon. Hurrikaanit ovat siitä hyviä luonnonilmiöitä, että niiden tulo mantereelle kestää yleensä monta päivää. Ritan oli määrä saavuttaa Houston lauantaina, ja keskiviikkona suurin osa houstonilaisista lähti liikkeelle. Moottoritiet tukkeutuivat täysin, ja monet kertoivat tehneensä kolmen tunnin matkaa 24 tuntia. Polttonaine loppui, vesi loppui, ihmiset läkähtyivät kuumaan autoon ja koira kuoli.

Meille keltanokille kävi tuuri. Olimme muuttaneet Houstoniin vain kuukausi aikaisemmin, ja televisiokin oli vielä muuttolaatikossa. Emme nähneet yhtäkään uutislähetystä, joten emme osanneet hätääntyä. Seurasimme hitaasti kulkevan hurrikaanin matkaa internetistä ja päätimme hypätä autoon perjantaina. Kaikki moottoritiekaistat olivat käännetty kulkemaan poispäin Houstonista. Teillä ei ollut sen suurempaa liikennettä. Kolmen tunnin matkaan meni kolme tuntia.

Eikä Rita sitten tullutkaan Houstoniin. Se päätti viime hetkellä muuttaa kurssinsa pohjoiseen ja päätyi maihin Louisianassa. Houstonissa meni sähköt.

Hurrikaani Ritan jälkeen moottoriteille ilmestyivät uudet kyltit. Hurrikaanin uhatessa kaikki kaistat käännetään kulkemaan poispäin rannikosta.

Tämän alueen hurrikaanien etenemistä voi seurata internetissä sivulla:
http://www.nhc.noaa.gov/

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa torstaina 20.9.2007.

Sankareita kaikki

2007-08-13T17:53:00.000-07:00

Houstonilaisen Astros-baseballjoukkueen jäsen onnistui osumaan mailallaan palloon kolmannentuhannennen kerran. Tähän saavutukseen on pysynyt vain 27 ammattilaispelaajaa kautta aikoijen. Pelaajasta tuli siis välittömästi sankari, jota juhlittiin joka puolella kaupunkia.

Liityimme mukaan, onhan aina hauska juhlia jotain. Astros-paidat päälle ja ulos. Jokainen vastaantulija tuli juttelemaan teemalla: "Hieno peli eilen, vai mitä?" Vastasimme sujuvasti, että tosi hieno, vaikkemme ole koskaan nähneet yhtäkään baseballpeliä. Onneksi on sanomalehdet, joissa ei merkittävien urheilusuoritusten aikaan ole paljonkaan muita uutisia.

Amerikkalaiset ovat täysin urheiluhullua kansaa. Vähäpuheinen putkimiehemme vaikutti uudestisyntyneeltä, kun hän tuli viime talviolympialaisten aikaan korjaamaan vesihanaamme.
"Tehän olette Suomesta?" hän hihkui ensi sanoikseen. "Sieltä tulee kovia urheilijoita. Jääkiekossa menee nyt lujaa."
"Niin taitaa mennä. Mutta oletteko koskaan kuullut suomalaisista vesihanoista? Ne ovat, mikäli mahdollista, vielä parempia kuin talviurheilijamme. Saisimmekohan yhden vesihanan tilattua tännekin?" sirkutin.
"Entä kesälajit? Pelataanko Suomessa amerikkalaista jalkapalloa? Miten on tenniksen laita?" hän vastasi.
Oraksen vesihana jäi tilaamatta, mutta Jarkko Niemisen pelejä tuli analysoitua.

Amerikkalaisten suurin urheilutapahtuma lienee amerikkalaisen jalkapallon loppuottelu Super Bowl. Varsinainen kilpailu on kuitenkin vain osa tapahtuman viehätystä. Syöminen ja mainokset ovat vähintään yhtä tärkeitä. Super Bowlin aikana järjestetään lähes joka kodissa suuret juhlat. Erään arvion mukaan niissä syödään tämän yhden illan aikana yhtä paljon kaloreita kuin koko Afrikassa vuodessa. Yritykset tekevät Super Bowlia varten erityisen riehakkaita mainoksia, jotka esitetään televisiossa vain kyseisenä iltana. Monet sanovatkin katsovansa peliä pelkästään mainosten vuoksi.

Suurelle osalle amerikkalaisia peli on kuitenkin pääasia. Eikä tämän kansallisen pelin voittajajoukkueesta tule mitään Amerikan mestaria. Siitä tulee suoralta kädeltä maailman mestari. Amerikkalaisille ei merkitse mitään, ettei muita maita ole alunperinkään pelissä mukana. Suomalaiselta meni nakkisämpylä väärään kurkkuun.

Go Astros! Mikään ei ole niin hauskaa kuin penkkiurheilu.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa sunnuntaina 5.8.2007.

Kun maailma ei riitä

2007-07-11T18:01:00.000-07:00

Kesäloma. Hyvää aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä ei tavallisesti ole saatu aikatauluun mahtumaan. Amerikassa tämä koskee erityisesti lapsia. Kun koulusta on lomaa, on tuupattava päivä täyteen harrastuksia. Muutenhan lapsi tylsistyy.

Onneksi on leirejä. On päivän, viikon, kuukauden tai koko kesän mittaisia leirejä. Osaan mennään asumaan kokonaan, osassa käydään vain päivisin kääntymässä. Aiheet vaihtelevat yleisestä seikkailusta urheiluun, tieteistä taiteisiin ja rauhanaatteesta sotaharjoituksiin.

Joskus luulin, että leirit ovat sitä varten, että lapsilla on joku paikka, minne mennä vanhempien työssäolon ajaksi. Työstä kun pidetään lomaa korkeintaan kaksi viikkoa, koulusta kolme kuukautta. Mutta ei, kotona lapsiaan hoitavat äidit ja kokopäiväiset lastenhoitajat kiikuttavat lapsia leiriltä toiselle ihan samaan tahtiin kuin työssäkäyvät vanhemmatkin.

Tuttavaperheemme nelivuotias käykin tällä viikolla taitoluisteluleiriä, ensi viikolla on vuorossa uintileiri, sitten on balettileiri ja sen jälkeen vielä toinen viikko taitoluisteluleiriä, kunnes hänen on aika lähteä taistelemaan Amerikan mestaruudesta nelivuotiaiden taitoluistelukisoihin.

"Entä mitä teidän lomasuunnitelmiinne kuuluu?" kysyi tämän nelivuotiaan ylpeä äiti.
"Me ajattelimme mennä Suomeen," vastasin. "Ideaalitapauksessa asetumme siellä pieneen mökkiin mahdollisimman kauas muusta asutuksesta. Neljän viikon ajan huvittelemme saunomalla ja kuuntelemalla radiosta rannikkoasemien säätietoja. Sitten tulemme takaisin."
"Kuulostaa... hmm... upealta. Good luck," vastasi äiti oudoksuen.

Amerikkalaisia toimettomuus häiritsee. He aloittavat aktiivielämän vauvana ja jatkavat vanhuuteen. Sillä välillä ei paljon pysähdellä. Ja kiire on.

Vastasyntynyt istutetaan TV:n ääreen Baby Einstein -sarjaa katsomaan. Kolmevuotiaalle ei lueta kuvakirjoja, koska äidin mukaan ne eivät lasta kiinnosta. Luetaan Neiti Etsivä -teinisarjaa. Mitä lie tehdään sitten teininä?

Maassa maan tavalla. Pitkää ja rauhallista lomaa kaikille suomalaisille! Ja "Good luck."

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Uimataidon lisäksi lapset oppivat olemaan aina menossa.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa torstaina 12.7.2007.

Kaunistumassa

2007-06-30T09:22:00.000-07:00

Kävelin muina miehinä kauppakeskuksen käytävällä, kun viereisestä voideputiikista hyökkäsi luokseni sliipattu nuorimies ja henkäisi: "Ovatko rouvan kynnet luonnontilassa?" Kohotin hämmästyneenä nyppimättömiä kulmakarvojani, jolloin hän sanoi: "Tule. Kyllä me voimme sinut vielä pelastaa."

Kukaan itseään kunnioittava amerikkalaisnainen ei kulje kynsineen ja karvoineen luonnontilassa. Noin joka toinen viikko he istuvat manikyyrissä ja pedikyyrissä huollattamassa kynsiään. Niitä viilataan, kiillotetaan, vahataan ja lakataan. Niihin maalataan kukkasia ja istutetaan kiviä, kunnes kynnet ovat koreita kuin karamellit. Eikä edes haittaa, vaikka omia kynsiä ei suuremmalti olisikaan. Silloin otetaan rakennekynnet eli vähintään tuuman mittaiset muoviliuskat omien tynkien päälle.

Samalla kun kynnet saavat lisukkeensa, karvat saavat kyytiä. Kasvoista, kainaloista ja jaloista poistetaan kaikki ylimääräinen. Olet tosi eurooppalainen, jos naistä paikoista pukkaa kiellettyjä haivenia.

Ainoa paikka, missä karvoja pitää olla, on pää. En tiedä, kumpi on keksitty ensin amerikkalaisnaisen tai Barbie-nuken jättikuontalo, mutta joka tapauksessa ne ovat omassa skaalassaan identtiset. Tukan pitää olla muhkea, pöyhkeä ja tietysti mahdollisimman pitkä.

Kun menet lyhyen tukan kanssa kampaajalle, voit olla täysin varma, että tulet ulos näyttäen pojalta. Harva osaa täällä leikata naiselle sopivan lyhyen tukan. Ei edes auta, että menet kaupungin kalleimpaan salonkiin. Omasta poikatukastani olen onnistunut maksamaan jopa 200 dollaria, kunnes tajusin, että saman tyylin saa kulmaparturista kympillä.

Peruskauneudenhoitotoimenpiteisiin kuuluu myös hampaiden valkaisu ja suoristus. Ei riitä, että hampaat ovat vain terveet ja puhtaat. Hammasraudat ovat aikuisillakin yleinen näky, ja valkaisu on suosittua kansanhuvia.

Houston on kauneusleikkausten mekka, jossa silikonia riittää ja laser viuhuu. Muutaman kerran olen erehtynyt luulemaan parin vuoden ikäisten lasten isoäitiä lasten äidiksi. Joko kyseessä on hyvät geenit, erinomainen kirurgi tai sitten ihminen yleisesti ottaen vain kaunistuu vanhetessaan. Luotan viimeiseen vaihtoehtoon.

Kynnet pitää olla Amerikassa mallillaan. Kynsihoitoloita onkin lähes joka korttelissa, ja iltaisin ja viikonloppuisin ne pullistelevat asiakkaista.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa torstaina 28.6.2007.

Ase(nne)vamma

2007-05-31T17:40:00.000-07:00

Viime kuun aikana Yhdysvaltojen läpi pyyhkäisi tappava psyykkinen epidemia. Harva se päivä sai lehdestä lukea, kuinka joku onneton sielu oli ottanut kohteekseen toisen onnettoman sielun ja ampunut molemmat. Tai useammankin.

Myyvimmät tapaukset uutisoitiin vilkkaasti Suomessa asti, muut jäivät täkäläisten paikallislehtien sivuille. Suomalaisissa lehdissä kerrottiin myös, että amerikkalaiset ovat vihdoin alkaneet miettiä käsiaseiden saatavuuden rajoittamista. Ehkä, mutta eivät tosissaan.

Ampumatapausten jälkeen paikallisen lehtemme yleisönosastot riehaantuivat liputtamaan jokaisen kupeelle asetta. Lopulta Teksasin kuvernöörikin kannusti kaikkia kansalaisia kantamaan asetta mukanaan olivatpa he sitten kirkossa tai yliopistolla tai missä hyvänsä. Naapurillamme, ikiaikaisella teksasilaisella, oli tällaiseen kehityssuuntaan vain yksi sana: "Inhottavaa."

Ymmärrettävää on, että äänestäjistä riippuvaiset poliitikot kannattavat mieluummin aseita kuin vastustavat niitä. Kukaan ei halua puuttua perustuslaissa luetelluihin oikeuksiin. Kukaan ei myöskään halua suututtaa jättimäistä asejärjestöä NRA:ta.

Onhan toki amerikkalaisten aseidensaannissa jo nyt tiettyjä rajoituksia. Joissain osavaltioissa saat ostaa ainoastaan yhden käsiaseen kuukaudessa. Viralliset aseliikkeet tarkastavat vielä taustasi mielenterveyshäiriöiden ja rikosrekistereiden varalta. Mutta jos nämä rajoitukset tuntuvat liian rankoilta, voit ostaa aseita aivan vapaasti asemessuilta tai yksityisiltä keräilijöiltä.

Niin tai näin, varmasti puolella amerikkalaisista on ase kotona ja toisella puolella on sellainen autossa. Ja hyvä, jos yksi ase riittää. Kuitenkin todennäköisyys, että tulet aseellasi ampumaan sinua vastaan hyökkäävän rikollisen, on yksi miljoonasta. Huomattavasti todennäköisempää on, että perheen lapsi löytää aseen ja ampuu sillä vahingossa itsensä tai joku perheenjäsen kiivastuksissaan tekee sen. Lastenlääkärimme seinällä onkin juliste, jossa kerrotaan, että joka toinen tunti joku lapsi kuolee Amerikassa näin.

Jo muinaiset roomalaiset oivalsivat, että ei ole järkevää saattaa aseita kaikkien saataville. Rooman liikennepoliisit pyysivät joku vuosi sitten, että saisivat oikeuden kantaa asetta. Lupa evättiin, koska pääteltiin, että liikennepoliisit kuitenkin ampuisivat suutuspäissään kaikki Rooman jo valmiiksi päättömät autoilijat.

Suurimmalta osalta amerikkalaisista tämä ihmisluonteen ominaisuus on vielä jäänyt oivaltamatta.

Tämä kauhtunut kyltti postitoimiston ovessa kertoo, että postineidit tuntevat olonsa turvallisemmaksi, jos et lähesty heitä aseen kanssa. Kiitos.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa sunnuntaina 3.6.2007.

Viihdytään kirkossa

2007-04-22T08:09:00.000-07:00

Pohdimme taannoin erään houstonilaisen kanssa, missä olimme aikasemmin toisemme tavanneet. Hänen ensimmäinen kysymyksensä oli: "Missä kirkossa käyt?" Vakuutin, etten tosiaankaan käy missään kirkossa. Siellähän käy vain joku mummo potkukelkalla. Hän katsoi minua sen verran pahalla silmällä, että lähdin saman tien kirkkoja etsimään.

Yhdysvalloissa on kirkko lähes joka korttelissa. Ulkoapäin vain harva niistä näyttää kirkolta, pikemminkin betoniselta toimistorakennukselta, joka on helppo ohittaa. Sunnuntaisin kirkot tosin tunnistaa siitä, että niiden edessä on valtava liikenneruuhka. Isoimpien kirkkojen edessä on poliisit ohjaamassa liikennettä, koska ihmiset tulvivat kirkkoihin sankoin joukoin.

Uskonnollisia suuntauksia on Amerikassa lukemattomia. Pääsiäisenä sanomalehdessä oli sivukaupalla eri kirkkojen mainoksia. Pienten lasten vanhempana minulle suositeltiin ehdottomasti metodisteja (mitä lie?). Parhaat esikoulut kun ovat usein kirkkojen yhteydessä, ja metodistit ovat kirkoista lapsiystävällisimpiä. Siispä liittymään metodisteihin.

Heti ovella minut otettiin vastaan kuin paraskin kadonnut lammas. Jumalanpalveluksessa uusi tulokas esiteltiin ihmiseltä toiselle ja yhtäkkiä täysi salillinen kirkkokansaa muisti nimeni ja naamani. Kaikkia käteltiin, otettiin valokuvia ja oltiin kuin vanhat ystävät. Halleluja!

Metodistien kirkko muistuttaa sisältä luterilaista, mutta meno on rennompaa. Joka jumalanpalveluksen alussa ihmiset kiertelevät tervehtimässä toisiaan ja kävelevät pitkin kirkkoa vaihtamassa kuulumisia. Ja joka käänteessä kätellään. Kesken jumalanpalveluksen pappi voi lukea satuja lapsille tai kirkon oma nuorisobändi esiintyy. Kaikki viihtyvät.

Parhaiten ihmiset näyttävät viihtyvän Lakewood Churchissa, joka on tiettävästi Amerikan suurin seurakunta. Kirkko toimii sattumalta aivan naapurissamme hieman Hartwall-areenaa suuremmassa megasalissa. Joka viikko 38 000 ihmistä eläytyy kuuntelemaan täällä miljonääri-pastorin Joel Osteenin sanaa. Lisäksi jumalanpalvelus televisioidaan koko Yhdysvaltoihin ja lisäksi vielä sataan muuhunkin maahan.

Lakewoodin alttarilla tai paremminkin esiintymislavalla ei ole yhtään uskonnollista symbolia. Sen sijaan siellä on kauniita ihmisiä, rockbändi, innostunut kuoro ja jättikuvaruuduilla Hollywood-tason lyhytelokuvia raamatun tapahtumista. Puheessaan Joel Osteen motivoi parikymmentuhatpäistä kirkkokansaa sisäiseen sankaruuteen Jumalalla vahvistettuna. Ja kaikki näyttävät valaistuvan. Aamen.

Amerikkalaiset kirkot saavat rahoituksensa seurakuntalaisilta. On siis parasta saada ihmiset liikkeelle.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa sunnnuntaina 22.4.2007.

Ain' työtäs tee

2007-03-22T14:04:00.000-07:00

Kun suomalaisella työpaikalla lyödään faktat pöytään, amerikkalaisella työpaikalla jutellaan mukavia. Lähes alalla kuin alalla suuri osa työstä on suhdetoimintaa. Asiakkaat ovat tuttujasi, muistat kaikkien nimet mennen tullen, ja teet vähitellen kauppaa ohimennen sivulauseissa. Ja kaikki ostavat, eletäänhän kulutusyhteiskunnassa.

Amerikassa työnteon on oltava muutenkin rentoa, koska työpaikalla vietetään runsaasti aikaa. 12 tunnin työpäivä ei ole mikään erikoisuus. Siitä tosin pari tuntia kuluu aamun ja illan työmatkaruuhkissa istumiseen, toiset pari tuntia pitkään lounaaseen. Keskiverto toimistotyöntekijä käyttää lisäksi arviolta tunnin vesiautomaatin luona seisoskeluun ja toisen tunnin kollegojen ovenkarmeihin nojailuun. Jäljelle jää siis noin kuusi tuntia tehokasta työaikaa eli puolet päivän "työtunneista".

Euroopassa ihmiset tekevät työtä elääkseen. Amerikassa ihmiset elävät tehdäkseen työtä. Työn ja vapaa-ajan välinen raja on kuin veteen piirretty viiva. Sähköposteja tarkastellaan ahkerasti myös viikonloppuisin, ja jos joku onnistuu pitämään edes osan periaatteellisesta kahden viikon kesälomasta, puhelin ja tietokone ovat silloinkin joka päivä auki. Euroopassa vietettyjä lomia suositaan, koska silloin voi aikaeron vuoksi tehdä yöllä töitä ja silti viettää päivällä lomaa perheen kanssa.

Amerikassa työnteko kannattaa rahallisesti aina. Jos olet hyvä työntekijä, saat kunnon palkan, ja verottaja antaa sinun vielä pitääkin siitä suurimman osan. Työttömyys ei sen sijaan ollenkaan kannata. Tukia ei tunneta, ja työpaikan mukana menetät mm. hyvät terveydenhuoltopalvelut.

Suhteilla saadaan paljon työpaikkoja, hyvällä markkinoinnilla napataan loput. Koulutus on työnhaussa toissijainen asia. Tärkeintä on se, mitä pystyt tekemään tai ainakin sanot pystyväsi. Ihmisiä on helppo palkata ja irtisanoa. Epäonnistunut rekrytointipäätös ei näin ollen suista yritystä konkurssin partaalle, ja työntekijät saavat aina uusia työpaikkoja. Virheitä ei pelätä samalla tavalla kuin Suomessa. Virheitä saa tehdä ja tyhmiä saa kysyä, kunhan sitten oppii. Eikä kukaan tule jälkeenpäin muistelemaan, miten joku kerran erehtyi, vaan suunta on aina eteenpäin.

Amerikkalaisille työnteko on tärkeää, ja kulutusyhteiskunnan pelisäännöt opitaan varhain. Jopa lapset markkinoivat mehu- ja keksimyyntikojujen antimiaan ammattitaitoisesti.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa torstaina 22.3.2007.

Aina nälkä ja koko ajan jano

2007-02-25T15:09:00.000-08:00

Teksasissa kaikki on suurta, ihmisetkin. Eikä ihme. Kun muualla ruokakaupassa pääsee ensin käsiksi hedelmiin ja vihanneksiin, Houstonissa kaupan ovelta avautuu kakku-, piiras- ja leivosmeri. Harva onnistuu purjehtimaan sen läpi niin, ettei yksikään riemunkirjava leivonnainen, kätevässä perhepakkauksessa, päädy ostoskärryhin.

Amerikkalaiset kauppiaat ovat oivaltaneet, että ostaja kannattaa pitää hyvässä vireessä koko kauppakierroksen ajan. Pienia putiikkeja lukuunottamatta kaupoissa on todennäköisesti kahvila ja aivan varmasti iso ilmainen yleinen WC, ja ostoskärryissä tietysti mukitelineet. Ihmiset siemailevat kahviaan vapautuneesti samalla kun lukevat kirjakaupan kirjaa, hypistelevät hameita tai ostavat makkaraa.

Autoissaan amerikkalaiset eivät selviäisi mitenkään ilman mukitelineitä. Aamukahvi haetaan drive-in-kahvilasta, lounas drive-in-pikaruokalasta ja muuten vain poiketaan vaikka drive-in-pirtelölle. Myös lasten turvaistuimissa on mukitelineet.

Illallisen houstonilaiset syövät mielellään ravintolassa. Ulkona syöminen on halpaa ja valinnanvaraa riittää. Kun kysyt täällä tietä, houstonilainen opastaa sinut ravintoloiden mukaan. Katujen nimiä ei niin hyvin muisteta, mutta ravintolat tunnetaan tarkkaan.

Pihvit ovat tietysti teksasilaisten herkkua, ollaanhan karjapaimenien kotikonnuilla. Ravintolassa pitää muistaa tilata jotain lisuketta pihvin kanssa. Muuten päätyy syömään pelkästään lautasellisen lihaa, kenties yhdellä sipulinrenkaalla koristettuna.

Amerikkalaiset syövät nopeasti ja tehokkaasti. Kun suomalaisryhmä viihtyi sunnuntaibrunssilla kuusi tuntia, amerikkalaisen seurueen kanssa sama homma oli ohi kahdessa tunnissa. Kaloja, lihoja ja jälkiruokia ei mitenkään eritelty, vaan kaikki mätettiin yhtä aikaa lautaselle. Valmista tuli saman tien.

Teattereissa ja konserteissa näkee ihmisiä jättimäisten pasta-annosten kanssa vielä kymmenen minuuttia ennen esityksen alkua. Jotenkin he sitten onnistuvat hotkaisemaan ravinnon sisuksiinsa parissa minuutissa, että ehtivät vielä nauttia esityksestäkin. Taitolaji.

Myös lapset käyvät mielellään ravintoloissa. Tämä "Lupe Tortilla" on käyttänyt neljänneksen pinta-alastaan lasten leikkipaikkaan.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa sunnuntaina 25.2.2007.

Potkulaudalla puhdasta

2007-01-25T18:50:00.000-08:00

Mitäs te teitte jouluna? Me teimme roskia. Tai ei niitä mitenkään erikseen tarvinnnut tehdä. Niitä vain tuli. Ja paljon.

Asuntoalueellamme roskat kerätään kahdesti viikossa. Jätehuollon miehet ovat valmistautuneet koitokseen jäteauton ja valtavin saavein varustettujen potkulautojen kanssa. Kaksi miestä rullailee potkulaudoilla talolta toiselle ja kerää saaveihinsa jätesäkin poikineen. He sukkuloivat talojen välillä vinhaa vauhtia ja ovat monta kertaa olleet vähällä jäädä auton alle ampaistessaan kadun yli näkemättä saavin takaa yhtään mitään.

Kun saavit ovat täynnä, potkulautamiehet käyvät kippaamassa ne heitä seuraavaan jäteautoon. Jos olet onnistunut tuottamaan jätettä enemmän kuin kuusi isoa jätesäkillistä, joudut raahaamaan säkit itse kadunvarteen, josta ne voidaan heitellä suoraan jäteautoon. Mitään pientä irtoroskaa ei tällä keräilymenetelmällä suvaita, mutta isot sen sijaan käyvät. Voit raahata tyrkylle vaikka sohvakalustosi, niin miehet heittävät senkin kokonaisena jäteauton kitaan.

Jouluna vain harva naapurustomme asukkaista selvisi alle kuuden jätesäkin. Tyypillisin näky joulun jälkeen olikin pienen henkilöauton kokoinen kasa jätesäkkejä kadunvarressa ja päällimmäisenä vielä joulukuusi kuin kattotelineellä ikään.

Amerikkalainen pakkauskulttuuri suosii jätteidentuottoa. Ken on joskus avannut yhdenkin Barbie-nuken paketistaan, on saanut esimakua siitä, miten täällä kaikki on pakattu. Paketin täytyy olla mahdollisimman suuri, näyttävä, moninkertainen ja runsas. On suorastaan toissijainen asia, millainen tuote paketista lopulta paljastuu.

Kierrätystä ei suuremmalti täällä ronskissa Teksasissa harrasteta. Kaiken voi huoletta laittaa roskiin, mutta jos välttämättä haluaa, voi tilata itselleen pienen kierrätyslaatikon. Siihen laitetaan lehdet, pahvit, tölkit ja muovipurkit iloisen irrallisesti sekaisin. Kerran viikossa tulee kierrätysauto miehineen ja laatikon sisältö heitetään lajittelematta auton uumeniin.

Kierrätyskeskuksiakin täällä on, ja niihin voi viedä myös lasia. Jossain päin Teksasia on kuulemma myös kierrätyskeskus, johon saa viedä pattereita. Ehkä jonain päivänä teemme sinne matkan pattereittemme kanssa, mutta siihen asti: surutta roskiin!

Siirtymätaipaleilla miehet roikkuvat kätevästi jäteauton sivuilla ja potkulaudat saaveineen rullaavat perässä.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa torstaina 18.1.2007.

Enempi parempi

2007-01-04T19:46:00.000-08:00

"Kiipeilytaitoisille miehille töitä! Jouluvalosesonki parhaimmillaan!" Näin mainostettiin tienvarren julisteessa jo marraskuussa. Ja eikö mitä. Heti kun kiitospäivän kalkkuna oli saatu marraskuun lopulla syötyä, ihmiset kirmasivat pihoilleen jouluvalot kainalossa.

Hetkessä koko tienoo tuikki ja kimmelsi. Joulupukit ja lumiukot kohosivat kolmimetrisiksi ilmatäytteisiksi pihakoristeiksi, ja valoporot saatiin nyökyttelemään hyväksyvästi päätään aamusta iltaan.

Kiipeilytaitoisille oli töitä. Eräänä aamuna tasan klo 7 viisi raavasta miestä iski tikkaansa naapuritalomme seinään ja lähti havukäätyjen ja jouluvalojen kanssa kiipeämään kohti korkeuksia. Räystäät, ikkunanpielet, ovensuut ja kulmat saivat kaikki valaistuksensa. Illalla klo 23 miehet kiersivät vielä viimeisiä lamppunaruja suuren pihatammen latvassa. Kyllä tuli valoa pimeyteen.

Houston muistuttaa näin joulun alla erehdyttävästi viihdekaupunki Las Vegasia. Kasinot puuttuvat, mutta valoja ja vauhtia riittää. Joku kirkko yrittää moottoritien laidassa mainostaa, että joulussa olisi kyse muustakin kuin ostos- ja koristeluhysteriasta. Mutta kun kilpavarustelu on kuumimmillaan, ei ehdi ajatella.

Lahjat eivät koristeiden rinnalla kalpene. Esimerkiksi työpaikan joulujuhlista kotiin kannettu herkkukori kannattaa tutkia tarkkaan. Makkarapaketin alta saattaa hyvinkin paljastua viimeisintä huutoa oleva elektroninen laite, design-vaateparsi tai hämmästyttävällä summalla varustettu lahjakortti. "Saituri Scrooge" on selvästi vain taruolento.

Myös tippejä jaetaan jouluisin tavallista runsaammin. Erityisesti muistetaan lastenhoitajaa, siivoojaa, postimiestä, roskakuskia, puutarhuria, talonmiestä, ovimiestä, parturia ja kuivapesulaa.

Kaikesta hälinästä huolimatta joulu ei ole Amerikassa kaikkien juhla. Koskaan ei voi olla varma, mitä uskontoa tai aatesuuntaa muut kannattavat. Siksi ennen juhlatoivotuksia kysytäänkin aina: "Vietättekö joulua?" Myöntävän vastauksen jälkeenkin on turvallisinta vain huikata: "Happy Holidays!"

Amerikkalaiseen jouluun kuuluu tietysti jouluvalofestivaalit. Tässä yhden osallistujatalon tyylinäyte helteisessä Teksasissa.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa sunnuntaina 17.12.2006.

Politiikkaa ja Suuria Kurpitsoja

2007-01-04T19:38:00.000-08:00

Oli vaalit. Muutama amerikkalainen äänesti. Vaikka kerrankin olisi saanut monta kärpästä yhdellä iskulla. Amerikkalaiset nimittäin äänestivät edustajia vaalipiireittäin noin kolmeenkymmeneen paikkaan. Kaikkia valtion, osavaltion, piirikunnan ja kunnan paikkoja täytettiin samalla kertaa aina senaattoreista ja kongressiedustajista paikallisiin tuomareihin ja varainhoitajiin asti. Silti vain neljännes kansalaisista kävi antamassa äänensä. Amerikkalaisilla olisi siis demokratian parannustyötä ihan kotikonnuillakin.

Äänestys sujuu hedelmäpeliä muistuttavalla masiinalla. Jos on kiire, voi valita automaattisesti sopivan värisuoran: demokraatit tai republikaanit. Kone äänestää silloin kaikkiin kolmeenkymmeneen paikkaan kyseisen puolueen edustajaa. Jos äänestäjän aatemaailma on kirjavampi, voi näppäillä valintoja yksitellen. Naapurimme selvisi urakasta seitsemässä minuutissa.

Amerikkalainen ja suomalainen vaalimainoskäytäntö eroaa toisistaan huomattavasti. Täällä omakotitalojen asukkaat koristelivat pihansa suurin vaalimainoksin Halloween-kurpitsojen, kummitusten ja luurankojen lisäksi. Autojen takapuskurit pullistelivat kannatustarroja, ja aktiivisimmat ehdokkaat lähettivät perheenjäsenensä tervehtimään ihmisiä ovelta ovelle. Televisiomainoksia ja suoramarkkinointia tuli tuutin täydeltä. Sanomalehdissä ei mainostanut kukaan.

Miljonäärit kantoivat ehdokkaille kilvan rahaa. Eräs antoi viisi miljoonaa dollaria kymmenelle ehdokkaalle. Näistä vain kaksi tuli valittua. Miljonääri ei siis tällä kaudella päässyt kirjoittamaan montakaan lakia. Paremmalla onnella ensi kerralla.

Amerikkalaisessa vaalimainonnassa vastaehdokkaiden mustamaalaus on suosittua. Tämän syksyn kampanjoinnissa lennokkaimmalla tuulella ollut ehdokas väitti kilpailijansa aiheuttavan ihmisille mm. astmaa. Nyt kuitenkin mustamaalauskalikat näyttivät osuvan niitä viljelevien ehdokkaiden omaan nilkkaan.

Amerikkalaiset ovat selvästi lakanneet uskomasta kaikkea, mitä heille kerrotaan. Toivoa siis on.

Tänä syksynä Halloween-kurpitsat ja vaalimainokset täplittivät ihmisten pihoja sulassa sovussa.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa torstaina 16.11.2006.

Väistä ja aja!

2007-01-04T19:31:00.000-08:00

Kun vastaan pompahtelee sataakahtakymppiä harava, tiedät olevasi amerikkalaisella moottoritiellä. Pakettiauto on täällä harvinaisuus. Täytyy olla avolava. Korkea, leveä, muhkea ja kromattu avolava. Lavalla ei kyllä yleensä näe kuljetettavan mitään. Ehkä siksi, että kaikki on jo lentänyt moottoritiellä matkasta. Tavaroiden kiinnittäminen ei kuulu täällä tapoihin, eikä peruutuspeiliin paljon vilkuilla.

Amerikkalainen ajokulttuuri on kummallinen sekoitus täydellistä itsekkyyttä ja kohteliasta joustavuutta. Voit aivan hyvin antaa kahdenkymmenen autoilijan odottaa takanasi kytätessäsi sopivaa hetkeä u-käännöksen tekoon. Kukaan ei välitä. Moottoritiellä voi huimissa nopeuksissa mistä tahansa kolosta putkahtaa esiin auto, oli tilaa tai ei. Kukaan ei taaskaan välitä. Paitsi ehkä joku suomalainen.

Näihin automääriin nähden onnettomuuksia sattuu täällä vain harvoin. Amerikkalaisen ajokortin saa kun läpäisee lyhyet teoria- ja ajokokeet. Teoriaosuuteen on oppikirjakin, mutta harva väittää sen lukeneensa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kirjan ensimmäinen lause on luettu tarkkaan: "Jokaisen ajajan täytyy aina väistää muita." Ei sitten muuta tarvitsekaan tietää.

Suomalaisesta ajokulttuurista tullut jääräpää on amerikkalaisten autoilijoiden seassa ensin ihmeissään. Mehän ajamme vaikka läpi harmaan kiven, jos vain kaista- ja muut merkit viittaavat, että niin kuuluu tehdä. Onneksi amerikkalaiset ovat tottuneita väistelemään.

Risteyksissä väistämiskyky on todella tarpeen, koska harva pysyy autonsa kanssa omalla kaistallaan. Suoraan menijä muistaa keskellä risteystä sittenkin kääntyä, ja kääntyjä onkin menossa suoraan. Ja jos olet nainen, jatkat kaiken keskellä äskeisissä punaisissa valoissa aloittamaasi meikkausta ja puhut toisella kädellä kännykkään.

Suomessa näillä taidoilla pääsisi jo sirkukseen.

Moottoriteillä betonia riittää ja uutta rakennetaan jatkuvasti. Isompi seurue viilettää tässä ruuhkattomalla, aidatulla kimppakyytikaistalla.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa sunnuntaina 15.10.2006.

Hyvin menee, mutta menköön.

2007-01-04T19:19:00.000-08:00

Olin juuri astumassa ensimmäistä kertaa amerikkalaisen tavaratalon liukuportaisiin, kun sydämellinen myyjä tuli kysymään: "Hi! How are you?" Jäin siihen tien tukkeeksi miettimään, mitä minulle nyt tänään oikein kuuluukaan. Kun vihdoin olin muodostanut mielessäni vastaukseni, käännyin uudelleen myyjän puoleen vain huomatakseni hänen jo kadonneen.
Tajusinhan sitten, että myyjä oli vain ohimennessään tervehtinyt asiakasta. Mutta kun hän harhaanjohtavasti katsoi samalla silmiin ja kumartuikin hieman lähemmäksi, niin johan aloin miettiä, että nyt on tosi kyseessä.

Eräs toinen juuri Amerikkaan muuttanut untuvikko vastasi tervehdyskäynnille tulleelle naapurinrouvalle kaunistelemattomaan suomalaistyyliin: "I feel like sh*t!" Amerikkalaisen ilmekään ei värähtänyt, hymy oli aivan yhtä säteilevä kuin aikaisemminkin, mutta hän katsoi parhaakseen kääntyä saman tien kannoillaan ja päätyä tarkastelemaan uutta naapuriaan turvallisemman välimatkan päästä.

Normaalioloissa amerikkalainen tervehdysrituaali loppuu aina hyvän päivän toivotukseen: "Have a nice day!" Jos ei ole linnoittautunut kotiinsa, tämän toivotuksen kuulee lukemattomia kertoja päivässä. Jopa Houstonin kaduille eksyneet harvat kävelijät tervehtivät toisiaan näin, ja esimerkiksi kaupoista ei mitenkään pääse ulos ilman kyseistä ilosanomaa.

Me suomalaiset syytämme amerikkalaisia pinnallisesta tekopirteydestä, mutta en voi olla huomaamatta, miten tämä tekopirteys tarttuu. Päivästä tulee väkisinkin hyvä, kun jatkuvasti niin sanotaan. Ja kun tutuille ja tuntemattomille todetaan mennen tullen, että meneepä minulla hyvin, niin kylläpä sitten meneekin.

Auts! Nyt tulee Suomesta koivuhalolla päähän, mutta ei se haittaa. Hyvää päivänjatkoa vaan kaikille!

Jättipakkauksissa tavaroita myyvän Sam's Clubin ovella hymyilee aina virallinen tervehtijä.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa torstaina 21.9.2006.

Muovipussilla järjenvaloa

2007-01-04T17:07:00.000-08:00

Kaksi vuotta sitten tiesin Yhdysvalloista kaiken. Olinhan katsonut elämässäni hyvän aikaa televisiota. Uutisista amerikkalaisista sai aivan selvän kuvan. Saippua- ja poliisisarjat vahvistivat ymmärrystäni ja ostoskanava sinetöi tietämykseni: Pimeitä!

Koskaan en ollut Yhdysvalloissa käynyt, enkä kyllä ajatellut koskaan käydäkään. Ihmettelin, kuinka suomalaiset selvisivät Amerikan matkoistaan ja jotkut pystyivät siellä jopa asumaan. Onnistuivat varmasti jotenkin välttemään kaduilla alati viuhuvia luoteja ja muita karmeuksia. Kun olimme lähdössä mieheni työn perässä ulkomaankomennukselle, vaihtoehtoni olivat selvät: Minne tahansa muualle, mutta ei Amerikkaan. Lähdimme siis Amerikkaan.

Ennen lähtöämme olin selvittänyt yhden asian: Yhdysvalloissa oli runsaasti sairaaloita (niin tietysti) ja opaskirjan mukaan vielä maailman parhaita! Hienoa. Kahdeksannella kuulla raskaana oleva nainen uskoo mitä tahansa opasta, joten ei kun menoksi.

Amerikkalainen arki osoittautui hämmästyttäväksi. Ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus kulminoitui tyhjään muovipussiin, joka lensi vahingossa lastenvaunuistamme New Yorkin ihmisvilinään. Viiden minuutin päästä hengästynyt nuorimies palautti muovipussin meille kohteliain sanakääntein. Hetkinen. Tällaistako näillä Amerikan kaduilla olikin?

Tässä Amerikan Arkipäivää -sarjassa pääsette seuraamaan kanssani, miten tavalliset amerikkalaiset elävät. Enää en valitettavasti tiedä Amerikasta kaikkea, mutta käymme joka tapauksessa ihmettelemässä asioita niin työpaikalla ja kaupassa kuin kirkossa ja kynsihoitolassakin.

Pääpaikkamme on nykyisin Houston, Yhdysvaltojen etelässä, Teksasin osavaltiossa. Meksikon raja on viiden tunnin ajomatkan päässä ja Meksikon lahti aivan vieressä.

Otan mielelläni vastaan kysymyksiä amerikkalaisesta arkipäivästä osoitteeseen: amerikkalaista.arkipaivaa@gmail.com. Vastaan niihin tilaisuuden tullen tällä palstalla kerran kuussa. Kuulemisiin.

Toisin kuin New Yorkissa, Houstonin kaduilla ei paljon kävelijöitä näe. Tällä kotikadullamme Houstonin keskustassa peltilehmätkin ovat harvassa.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa torstaina 31.8.2006.