Houstonilaisille lämpötilan laskeminen lähelle nollaa vastaa eteläsuomalaisella aistimusasteikolla pariakymmentä pakkasastetta. Houston on Saharan kanssa samoilla leveysasteilla, ja suurin osa vuodesta vietetään paahtavassa ulkoilmasaunassa. Talvi yllättää siis joka vuosi.
Houstonilaiset eivät yleensä paljon ulkona kävele, mutta koulusta lapsiaan hakevat vanhemmat joutuvat pakostakin ottamaan muutaman askeleen autolta koululle. Yleensä tämä joukko kerääntyy koulun portille hyvissä ajoin ennen koulupäivän päättymistä. Lämpimässä auringonpaisteessa jutellaan niitä näitä, ollaan sydämellisiä ja hymyillään paljon.
Kun sitten saapui talvi, ihmiset eivät enää kerääntyneetkään portille tarinoimaan. Jokainen kökötti tiiviisti omassa autossaan siihen asti, kunnes oli pakko lähteä ulos lapsia vastaan. Auton suojista poistuttuaan ihmiset juoksivat hartiat korvissa sen pienen matkan, mikä piti ulkoilmassa edetä. Kukaan ei pysähtynyt juttelemaan kenellekään, ja tervehdyksetkin pidettiin minimaalisina murahduksina. Sisätiloissakin vain päiviteltiin säätä ja oltiin synkkiä. Ja äkkiä palattiin takaisin autooon ja ajettiin pois.
Kun sitten vihdoin aurinko tuli jälleen näkyviin, ihmiset palautuivat hymyileviksi, hyväryhtisiksi, helposti jutteleviksi olennoiksi. Viikon mittainen talvi ei houstonilaisia sen enempää jähmettänyt.
Mutta miten käy suomalaisten, jotka joutuvat puolen vuotta etenemään samanlaisessa jäätävässä tihkusateesssa. Meidät luokitellaan ujoiksi ja vähäpuheisiksi. Olemmekohan me kuitenkin todellisuudessa aivan yhtä puheliaita kuin amerikkalaisetkin? Puhekulttuurimme on vain sattuneesta syystä muovautunut erilaiseksi.
Amerikkalaiset ovat tosin oivaltaneet myös puhe- ja esiintymistaitoon liittyvän yksinkertaisen perustotuuden: jotta ihmiset osaavat puhua ja esiintyä, heille pitää opettaa esiintymistaitoa.
Amerikkalaiset lapset pääsevät nerokkaan esiintymiskoulutuksen piiriin heti esikoulusta lähtien. Sarjakuvistakin tuttu "show and tell" toimii siten, että lapset saavat tuoda kotoaan esineen ja kertoa siitä muille koulussa. He voivat myös esimerkiksi kertoa esineestä vihjeitä ja luokkatoverit yrittävät arvata, minkä esineen lapsi on kouluun tuonut. Ymmärrettävää on, että "show and tell" -esiintymistilaisuus on lasten mielestä viikon kohokohta.
Esiintymisen makuun päästyään vanhemmat lapset osallistuvat innokkaasti myös väittelykoulutukseen ja erilaisiin puhekilpailuihin kouluissa. Ja minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Koskahan koulutuksen huippumaassa, Suomessa, oivalletaan tämä sama asia?
Tässä on amerikkalaisten pääsylippu esiintymistaitoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti