tiistai 29. huhtikuuta 2008

Osta, myy, varastoi

Amerikkalaiseen elämänmenoon kuuluu, että koko ajan tulee ostettua jotain. Vaikka aamulla päättää, että mitään ei osta, niin illalla huomaa kuitenkin jotain hankkineensa. Kun talo viimein on täynnä, on tavaramäärälle tehtävä jotain.

Tuttavaperheemme on kehittänyt tavaranhallintaan selkeän strategian: parhaat tavarat säilytetään, hyvät lahjoitetaan pois ja jäljelle jäävä romu myydään pihakirpputorilla. Tällainen pihakirpputori eli yard tai garage sale pidetään sananmukaisesti omalla pihalla tai autotallissa, ja kauppa käy kuin siimaa.

Pihakirpputori on ajoitettava lauantaille, koska silloin ostajat ovat liikkeellä. Teiden varsille pystytettyjen kylttien avulla he osaavat suunnistaa oikean talon luo. Myös sanomalehdissä on oma osionsa pihakirpputori-ilmoituksille.

Yleensä myynnin ilmoitetaan alkavan klo 8 aamulla. Tämä tarkoittaa sitä, että innokkaimmat ostajat koputtelevat perhettä hereille jo viimeistään klo 6.30. Kokeneet myyjät laittavatkin pihalle esimerkiksi "Aikaiset linnut ammutaan" -varoituskyltin. Teksasissa kukaan ei mene ottamaan selvää, onko tämä vain vitsi.

Tavaravalikoima on kattava aina tyhjistä muovirasioista vaatteisiin ja kirjoista huonekaluihin. Lapset voivat olla mukana myymässä vanhoja lelujaan tai sitten he ovat pystyttäneet sivubisneksenä mehukojun pihanurmelle.

Teksas on kuin luotu pihakirpputorien kiertelyyn, koska lähes jokainen omistaa lava-auton. Lauantaisin näkeekin naapurustossa paljon muuttokuorman näköisiä lasteja. Jos hinnoittelu on ollut kohdallaan, ammottaa pihakirpputorin pitäjän autotalli iltapäivällä tyhjyyttään. Viimeiset romujen rippeet laitetaan tien varrelle pahvilaatikkoon nimikkeellä "ilmainen." Ennen iltaa nekin ovat hävinneet.

Jos tavaroiden myynti tuntuu liian lopulliselta, on Amerikka pullollaan varastointifirmoja, joiden huomaan voi ylitsepursuavat tavaramäärät antaa. Ihmiset voivat säilyttää varastoissa esimerkiksi vanhoja huonekalujaan vuosikausia, jolloin varastotilan vuokrakustannukset ylttävät moninkertaisesti huonekalujen hinnan.

Mutta pääasia on, että taas mahtuu taloon tavaraa.

Pihakirpputorilla toisen romu on toisen aarre.