Lama-ale

Sain tehtäväkseni tutkia, miten amerikkalaiset toimivat jouluostosmarkkinoilla näin lama-aikana. Päätin siis tutustua paikallisen kauppakeskuksen tunnelmaan kolme päivää ennen joulua. Etukäteen ajattelin, että paikalla on varmasti jonkin verran ihmisiä, mutta ei mitenkään ruuhkaksi asti. Eletäänhän lamaa.

Tulin kuitenkin nopeasti toisiin ajatuksiin, kun tökkäsin autollani umpitukokseen jo kahdeksan korttelia ennen kauppakeskusta. Näytti siltä, että jokainen houstonilainen oli matkalla ostoksille. Aikani jonotettuani sain auton parkkiin ja pääsin toteamaan, että kauppakeskuksen käytävillä parveili massoittain ihmisiä - ostoskassit olalla.

Päällisin puolin tarkasteltuna ainakaan houstonilaisten jouluostosinto ei ollut tänä vuonna hälvennyt vähääkään. Osasyynä saattoivat tosin olla huimat alennusmyynnit. “-60%” mainostettiin useamman kuin yhden liikkeen ikkunassa. Vaikutti siltä, kaupat halusivat tuotteistaan eroon lähes hinnalla millä hyvänsä. Joulumyynnin tavarat kun varmasti tilattiin vanhana hyvänä aikana, ja nyt laman yllätettyä varastoa olikin vähän liikaa.

Tänä vuonna myös jouluvalojen suunnittelu- ja ripustusbusiness on joutunut laman himmentämäksi. Kun esimerkiksi viime vuonna naapurimme pihalla hääri kymmenkunta palkattua jouluvalonripustajaa, tänä vuonna naapuri hoiti homman itse.

Paikallisen tavan mukaan isojen lehtipuiden ruongon ympärille kiedotaan tiheästi valonauhaa tyvestä latvaan asti. Yhdeltä ihmiseltä menee tähän työhön yleensä koko päivä. Ulkopuolisen avun turvin naapurimme kaikki viisi tammea saivat viime vuonna oman valokuorrutteensa. Tänä vuonna naapuri kieppui puun latvassa itse ja tyytyi vain yhteen valaistuun puuhun.

Toisaalta Houstonissa on niitäkin, joita lama ei kovin paljon hetkauta. Kun aikaisempina vuosina erään yläluokkaisen jouluvalosuunnittelufirman tyypillinen tilaus oli 13 000 dollaria, lama on kuulemma vaikuttanut sen verran, että tänä vuonna firman asiakkaat ovat olleet halukkaita käyttämään jouluvaloihin keskimäärin “vain” 9 000 dollaria. Tosin eräs asiakas pitäytyi nytkin tiukasti normaalissa 48 000 dollarin jouluvalobudjetissaan!

Ja minä kun luulin suorastaan törsääväni ostamalla pihallemme 50 dollarin lumiukon.

Alen voimalla kauppa käy.

Jouluostoskiitospäivä

Marraskuun neljäs torstai on yksi amerikkalaisten tärkeimmistä päivistä. Silloin vietetään Thanksgivingiä eli kiitospäivää. Tämän eräänlaisen sadonkorjuujuhlan alkuperä on pyhiinvaeltajien ja intiaanien muinaisessa yhteisateriassa. Nykyisinkin juhlan päätapahtuma on maittava kalkkuna-ateria, jota mahdollisimman moni sukulainen ja ystävä saapuu yhdessä nauttimaan. Niin suosittu kyseinen ateria on, että vuoden vilkkaimmat matkustuspäivät sijoittuvat kiitospäivän ympärille. Mutta eipä siinä kaikki.

Kiitospäivä toimii myös tärkeänä lähtölaukauksena jouluostoksille. Kauppiaat keksivät mitä mielikuvituksellisimpia houkuttimia, jotta saavat ihmiset heti kiitospäivän jälkeen jouluostostunnelmaan. Jotkut lupaavat avata kauppojen ovet heti keskiyön jälkeen huimien alennusten kera. Vasta aamuyöstä ovensa avaavat kauppiaat pitävät tarjouksia jonottavat asiakkaansa vireessä jakamalla kahvia ja donitseja makuupussissa kököttämisen ratoksi.

Kiitospäivän jälkeinen perjantai on kauppiaille eräänlainen kannattavuuden mittari. Päivää kutsutaankin "mustaksi perjantaiksi", koska useimmat kauppiaat onnistuvat saamaan tällöin tilikirjat mustalle eli plussan puolelle.

Osaa amerikkalaisista ärsyttää, että niinkin epäkaupallinen juhla kuin kiitospäivä on pilattu moisella ostoshysterian lietsonnalla. Kiitospäivän valjastaminen kauppiaiden joulumyyntitarpeisiin ei kuitenkaan ole mikään uusi juttu. Lähes 100 vuotta sitten newyorkilainen tavaratalo keksi "jouluistaa" kiitospäivän. He järjestivät kiitospäivän paraatin, jossa kalkkunoiden kavereina astelivat joulupukit. Samalla mainostettiin seuraavan päivän erikoistarjouksia ja erikoisaukioloaikoja.

Nykyisin kiitospäivän paraati on lähes joka kaupungissa. Mainonta hoidetaan kuitenkin pääasiassa sanomalehdissä, joiden kiitospäivän numero painaa tästä syystä useita kiloja.

Tänä vuonna musta perjantai sai jälleen ostajalaumat liikkeelle - ei tosin ihan helposti. Talouden taantuma oli pakottanut kauppiaat entistä kekseliäimpien myyntikeinojen käyttöön ja entistä suurempiin alennuksiin. Ja kun aikaisempina vuosina ihmiset ostivat huipputarjousten lomasssa paljon muutakin, nyt he pitäytyivät tiukasti tietyissä tarjoustavaroissa.

Musta perjantai voikin olla tänä vuonna hieman tavallista harmaampi.

Kiitospäivän paraatia johtaa arvoisa kalkkuna. Joulu seuraa perässä.

Obama vs. McCain

Yhdysvaltain presidentinvaalien ehdokkaat Barack Obama ja John McCain ovat todistaneet, että politiikka ei ole tylsää. Vaalikampanjointi on viime kuukausien ajan tarjonnut kansalle kosolti huvia ja vähän hyötyäkin. Verotus, maailmantalous ja sodat ovat olleet keskustelun alla aivan yhtä lailla kuin vaatemerkit ja illallisten vieraslistatkin. Erilaisten kampanjakäänteiden mukaan galluptulokset ovatkin heitelleet kuin pörssikurssit ikään.

Barack Obamasta tuli legenda, kun hänet valittiin demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Republikaanien John McCain sai saman statuksen valitsemalla Sarah Palinin varapresidenttiehdokkaakseen. Tuli valituksi sitten kumpi tahansa, hän tekee joka tapauksessa historiaa.

Äänestäjät ovat näissä historiallisissa vaaleissa täysillä mukana. Teksasissa ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä veti yleisesti noin kaksi kertaa enemmän äänestäjiä kuin edellisten presidentinvaalien vastaava. Tämä on merkittävää, koska Teksas koetaan hyvin puhtaasti republikaanien alueeksi, jossa demokraateilla ei ole paljonkaan jalansijaa. Nyt äänestäjät - puolin ja toisin - ovat sitä mieltä, että heidän äänellään on merkitystä.

Ja oikeassa he ovatkin. Vaikka viimeisimpien mielipidemittausten mukaan John McCain on muualla Teksasissa suosiossa, Houstonissa Barack Obama johtaa selvästi. Viime vuosikymmeninä Houston on antanut äänensä demokraattien presidenttiehdokkaalle ainoastaan vuosina 1948 ja 1964.

Myös Houstonin suurin päivälehti, Houston Chronicle, on ilmoittanut kannattavansa Barack Obamaa presidentiksi. Tämä on historiallista republikaaneihin päin kallellaan olevalta sanomalehdeltä. Aikaisemmin se on antanut tukensa demokraattien ehdokkaalle vain kerran viimeisten vuosikymmenien aikana. Tämän kunnian sai Lyndon B. Johnson vuonna 1964.

Perusteluissaan suositukselleen Houston Chronicle peilaa varmasti monen kansalaisen ajatuksia. Barack Obama nähdään muutoksen tuojana ja analyyttisenä ajattelijana, viisaana ja osaavana. Hänen varapresidenttiehdokkaansa Joe Biden tuo parivaljakolle lisäksi kokemusta.

John McCainia pidetään puolueen sisäisenä uudistajana ja ansioituneena amerikkalaisena, rohkeana ja älykkäänä. Hänen pahimmaksi virheekseen koetaan kuitenkin se, että hän valitsi varapresidenttiparikseen Sarah Palinin. Alkuhuuman jälkeen tämä kun on osoittautunut sittenkin liian kokemattomaksi.

4. marraskuuta nähdään, mitä mieltä amerikkalaiset asiasta loppujen lopuksi ovat.

Voitto kotiin!

Ike pyyhälsi yli

Viime viikolla Houstonissa on voinut kävellä ovelta ovelle moottorisaha kädessä eikä kenellekään ole tullut edes mieleen soittaa poliisia paikalle. Sen sijaan moottorisahamiehet on siltä seisomalta palkattu ilomielin tontille risusavottaan hurrikaani Iken jälkiä korjaamaan.

Kun Ike runsas viikko sitten pyyhälsi Houstonin yli, tilanne ei näyttänyt kovinkaan pahalta. Tuulen nopeus kun oli hurrikaaniasteikolla mitattuna vain kohtalainen. Silti siellä täällä aitaa kaatui ja tanner tömisi puiden kaatuessa ja oksien pudotessa maahan. Koska Ike oli kooltaan epätavallisen suuri ja siksi sangen sitkeä, tämä hitaampikin tuuli riitti painamaan puita nurin ja lähettämään katoilta tervapahveja maailmanympärimatkalle.

Iken jäljiltä Houston näytti erinomaiselta vihersalaatilta. Joka paikka oli täynnä märkiä lehtiä ja oksia. Uima-altaat olivat kuin suuria hernekeittoastioita ja pihalle jätetyt autot lehtitäpläisiä dalmatialaisia.

Sähköjä ei ollut kuin muutamalla Houstonin miljoonaväestön asukkaalla. Siispä meidänkin sähköttömässä naapurustossa vietettiin päiviä pihaa haravoiden ja puita sahaillen. Välillä kaivettiin kylmälaukusta vähän makkaraa kaasugrillille heitettäväksi. Kuunneltiin radiota ja selailtiin vanhoja lehtiä. Pimeän tullen mentiin nukkumaan, vaikka olikin liian kuuma. Mökkeiltiin siis ihan perisuomalaisittain.

Koska koulut olivat sulkeneet ovensa ja suurin osa toimistoistakin kuivatteli vielä kokolattiamattojaan, oli monilla houstonilaisperheillä mahdollisuus harvinaisen pitkään lomaan. Naapurimme kertoikin, että he lähtevät aina hurrikaanin jälkeen lomamatkalle. Silloin koko perheellä on vapaata, mutta missään ei ole virallisen lomasesongin aiheuttamaa ruuhkaa. On siis mukavampi matkustaa.

Mutta Houstoniin jäävilläkin oli tarpeeksi ihmeteltävää. Vaikka jokaisen houstonilaisen pitäisi olla varustautunut hurrikaaniaikana vähintään seitsemän päivän vesi, muona ja polttoainevarastolla, oli jostain syystä tällainen suurelta osalta ihmisiä unohtunut. Siispä niillä harvoilla huoltoasemilla, joissa oli sekä sähköt että polttoainetta, olikin huimat jonot. Myös vähitellen oviaan avaavien ruokakauppojen jonot olivat ennen näkemättömät.

Mutta ihmisten ystävällisyys ja avulaisuus oli jonojakin suurempaa. Naapurit auttoivat toisiaan niin puiden karsimisessa kuin jään metsästämisessäkin. Sähköisistä taloista vedettiin lainajohtoja sähköttömille naapureille, ja pyykinpesukutsuja annettiin tutuille ja tuntemattomille. Ja miljoonakaupungin liikenne ilman toimivia liikennevaloja eteni hämmästyttävän hyvässä hengessä.

Siivous- ja korjaustyöt jatkuvat täällä tulvavaara-alueen ulkopuolellakin vielä pitkään. Varsinaisiin rannikkoseutuihin verrattuna suurimmassa osassa Houstonia ei kuitenkaan ole pienintäkään hätää.

Autotallin siivous kannattaisi aina - varsinkin ennen hurrikaania.

Kyltissä totuus

Amerikkalaiset ovat kuuluja varoituskylteistään. Lähes jokainen esine ja asia tarvitsee täällä varoituksen kylkeensä. Niinpä pahvisessa kahvikupissa on takuuvarmasti teksti: "Varo! Sisältö on kuumaa!" Täten kokemattominkin kahvilan asiakas on tilanteen tasalla tilaamansa juoman lämpötilan suhteen. Hän ei siis voi syyttää muuta kuin itseään, jos polttaa suunsa varoituskyltillä varustetulla kahvillaan.

Autojen sivupeilissä muistutetaan, että peilissä näkyvät kohteet ovat oikeasti lähempänä kuin miltä näyttävät. Tämä teksti on autonvalmistajan pelastus huonoja kuskeja ja heidän innokkaita asianajajiaan vastaan. Muovipussivalmistajat ovat niin ikään suojautuneet oikeusjutuilta tiedottamalla pussin sivussa tukehtumisvaarasta, jos pitää pussia tyynynä. Ja yöpaidan mukana tulee kyltti, jossa varoitetaan kyseisen pukineen liepeiden tulipaloherkkyydestä avotulen lähellä nukuttaessa.

Tällaisten varoituskylttien perusteella tulee pakostakin päätelleeksi, että ns. maalaisjärki on amerikkalaisilla pahasti jäässä. Toisaalta tässä monimiljoonaisessa maassa, jossa on asukkaita varmasti joka ikisestä maailman valtiosta, on vaikea sanoa, minkä kulttuurin mukaisen maalaisjärjen mukaan milloinkin kuuluu toimia. Parasta siis laittaa varoituskyltti. Varmuuden vuoksi.

Kylteistä on myös se hyöty, että huikeita korvauksia tuottavista oikeusjutuista innostuneet kansalaiset eivät voi enää ihan joka asiasta haastaa tuotteita valmistavia yrityksiä oikeuteen. Tämän haittapuolena tai paremminkin ehkä hupina ovat sitten mitä moninaisimmat varoitukset tuotteiden kyljissä.

Oikeusjuttujen torjumiseksi suunniteltujen varoituskylttien keksiminen on taatusti mielenkiintoista puuhaa. Niin myös kyseisten varoituskylttien metsästäminen. Joka vuosi Amerikassa järjestetäänkin kilpailu parhaimpien kylttien löytämiseksi: http://www.wackywarnings.com/. Viime vuonna kilpailun voitti kaiken kuittaava "Vaara: Vältä kuolemaa" -varoituskyltti.

Liikenteessä kylttien tehtävänä on harvoin autoilijoiden hauskuttaminen. Houstonissa kuitenkin tulee pakostakin hiukan hihitettyä, kun ajaa 35 asteen helteessä "Varo jäätä sillalla" -kyltin ohi.

Suorastaan tragikoominen on sen sijaan ainoastaan autoilijoiden käyttöön tarkoitettu drive in -pankkiautomaatti, joka ystävällisesti tiedottaa kyltissään, että heikkonäköiset voivat käyttää tämän pankkiautomaatin toimintoja myös ääniohjauksella.

Ei sitten muuta kuin turvallista matkaa!

Jäätä on sillalla hyvä varoa - kesät, talvet.

Palvelu pelaa

"Mutta kun me amerikkalaiset haluamme palvella!" huudahti rempseä myyjä huonekalukaupassa, kun yritin raahata toisessa kainalossa kirjahyllyä ja toisessa muutamaa lasta autolleni ja selittää samalla ihmettelevälle myyjälle, että ei tässä nyt mitään apua tarvita, koska minä olen Suomesta ja meillä päin nämä hommat hoidetaan sisulla. Myyjä kykeni katsomaan tätä operaatiota noin sadasosasekunnin, ennen kuin kaappasi kirjahyllyn mukaansa ja kantoi sen muitta mutkitta autolleni.

Suomalaiseen ajattelumalliin kuuluu, että kaikki tehdään itse. Amerikassa sen sijaan palvelukulttuuri on vahva, ja ennen pitkää suomalainenkin joutuu täällä huomaamaan, että toisen avulla moni asia hoituu näppärämmin kuin itse nävertämällä. Vuosien saatossa meillekin on siten rantautunut siivooja ja puutarhuri, eikä se enää tunnu muulta kuin kätevältä.

Viimeisimmät suomalaisvieraamme tosin ihmettelivät, että miten meistä on tullut tällaisia riistäjiä, jotka käyttävät hyväkseen toisia ihmisiä. Sitä en ollutkaan tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Varsinkaan kun puutarhureinamme on kolme raavasta miestä, jotka ilmestyvät pihalle isojen koneiden ja vielä isomman laskun kanssa. Siivoojamme taas voisi pitää helposti oppitunnin yksityisyrittäjyydestä ja omaisuuden kartuttamisesta. Hän kun on menestynyt molemmissa.

Palvelu siis pelaa. Ruokakaupassa asiointikin on tehty asiakkaille mahdollisimman helpoksi. Voit nimittäin vain lapata ostoskärryt täyteen tavaraa, tökätä kärryt lähimmän kassan luo ja odottaa tumput suorina. Kassatäti tai -setä ottaa tavarat puolestasi kärryistä ja vie ne kassan läpi. Hihnan toisessa päässä on pakkaaja, joka laittaa ostokset kasseihin ja kassit kätevästi kärryyn. Sinun tehtäväksesi jää pelkästään ostoksien maksaminen, kun tässä palvelussa ei edes juomaraha vaihda omistajaa.

Amerikassa on lisäksi tarjolla mitä mielikuvituksellisimpia erikoispalveluja aina joulukuusen kotiintuonnista asunnon vauvaturvallisuustestaukseen asti. Lähes mistä tahansa voi siis täällä tehdä palvelun. Ja joku käyttäjä löytyy varmasti.

Kaupunkialueella puunkaatopalvelu käy samalla akrobatiaesityksestä.

Vaattehitta

Juoksitko juhannuksena peltojen poikki ilman rihman kiertämää juhannustaikoja tehden? Tuskin, vaikka suomalaiselta tällaisten kansanperinteiden vaaliminen saattaisi hyvinkin vielä onnistua - eivätkä naapurit edes paljoa ihmettelisi. Heidän kanssaanhan voi mennä muina miehinä juhannussaunaankin.

Sen sijaan suurimmalle osalle amerikkalaisia pelkkä ajatuskin tällaisista juhlamenoista olisi kauhistus. Heistä on mukavinta, kun kaikki pitävät mahdollisuuksien mukaan vaatteet päällään niin pelloilla kuin saunassakin. Vaatteiden ei tosin tarvitse olla mitenkään runsaat: pikku pikku bikinit käyvät erinomaisesti, mutta alaston ei missään nimessä saa olla.

Suomesta kertovien kirjojen antaminen amerikkalaisille on toisinaan haastavaa, koska yhtään alastonta perhettä ei saisi näkyä saunanlauteilla. Amerikkalaisille moinen perhealastomuus on sangen vierasta. Vanhemmat eivät esiinny lasten nähden ilman vaatteita, ja lapsetkin - heti taaperoiän ohitettuaan - osaavat pyytää yksityisyyttä, jotta saavat esimerkiksi vaatteet vaihdettua kenenkään näkemättä.

Lääkärissä, kauneushoitolassa ja hierojalla noudatetaan myös tarkkoja verhoutumissääntöjä. Asiakkaalle annetaan omien vaatteiden tilalle oiva kertakäyttöinen paperikaapu, johon hän sonnustautuu tutkimusten tai hoitojen ajaksi. Vaatteiden vaihtoon asiakas saa täydellisen rauhan: lääkäri ja hoitaja poistuvat siksi aikaa huoneesta. Kaapua lääkäri sitten raottelee vain sen verran kuin on välttämättä tarpeen, ja muut kohdat pidetään visusti suojassa.

Edes taiteessa alastomuutta ei aina katsota hyvällä. Kerran erään suomalaisen amerikkalainen naapuri tuli huolestuneena vierailulle. Hänen poikansa kun oli kertonut, että tämän suomalaisperheen kodissa on maalaus alastomasta naisesta. Ja olihan siellä: metrin korkuinen ja kymmenen sentin levyinen kauttaaltaan sininen maalaus lähes abstraktista naisfiguurista. Eli ei siis lähelläkään realismia, mutta huolestuttavaa silti.

Samaan aikaa naapuruston jokaisen talouden postiluukkuun solahtaa Victoria’s Secret -alusvaatemyymälän kuvasto, jossa mallit esittelevät vähäiset vaatteensa - tai paremminkin ehkä vaatteita kantavan kortensa - kyseenalaisen myyvästi. Siitä ei kuitenkaan kukaan älähdä, koska eiväthän mallit sentään vaattehitta ole.

Yksityispihallakin tällaiset taidevalinnat vaativat rohkeutta.

Öljykriisi

Kun Amerikasta Suomeen suuntautuneen lentomatkan päätteeksi hyppää autonrattiin Helsinki-Vantaalla, huomaa erityisesti kaksi asiaa: liikennevalot ovat pienentyneet ja kaikki autot kutistuneet.

Varsinkin Teksasissa auton täytyy olla iso. Erilaisten levikesarjojen koetaan vain parantavan autoa – tiettyyn pisteeseen asti. Entinen naapurimme osti taannoin uuden, upeasti korotetun ja levitetyn auton, mutta joutuikin saman tien vaihtamaan sen pois. Auto kun ei mahtunutkaan hänen kaksoisautotallinsa ovista sisälle.

Naiset uskovat, että auto on sitä turvallisempi, mitä isompi se on. Naiset ajavatkin Amerikassa valtavilla laivoilla, joiden sisuksiin he itse näyttävät suorastaan hukkuvan. Miehet pystyvät ajamaan pienelläkin autolla, kunhan siinä vain on tehokas moottori ja katto alhaalla.

Amerikkalaiset ovat aina luottaneet siihen, että autot ovat halpoja ja polttoaine vielä halvempaa. Tänä keväänä tämä perustotuus järkkyi, kun polttoaineen hinta lähes tuplaantui parin kuukauden aikana, eikä nousulle edes näy loppua. Ihmiset kokevat, että tämä pian jo 0,65 euroa / litra maksava polttoaine rikkoo jo perustuslaillista yksilönvapautta.

Amerikkalaiset ovatkin yrittäneet keksiä keinoja, jolla tästä öljykriisistä selvittäisiin. Sanomalehdissä on annettu polttoaineensäästövinkkejä: Auto esimerkiksi on neuvottu pitämään mahdollisimman puhtaana, jotta ilmanvastus pienenisi ja näin ollen auto kuluttaisi vähemmän. On myös ehdotettu jokaiselle skootteria kulkupeliksi. Viimeisenä valttina on valjastettu presidentti PR-matkalle arabimaihin, jotta öljyntuotantoa nostettaisiin.

Pienistä tai pienemmällä polttoainemäärällä kulkevista autoista ei kuitenkaan paljoa puhuta. Onhan 26 litraa 100 kilometrillä kuluttavaa autoa paljon tyylikkäämpi ajaa – ja turvallisempikin se silloin luonnollisesti on.

Osa amerikkalaisista on nyt siinä tilanteessa, että heillä on auto, jolla heillä ei ole varaa ajaa. Parkkipaikoille onkin ilmestynyt uusi ihmisryhmä: polttoaineen kerjääjät. He sammuttavat autonsa niin, että sinun on mahdotonta päästä pois parkkiruudusta ja esittävät, että heiltä loppui just nyt bensa. Jos toteat siihen, että sinulta loppui just nyt kärsivällisyys, he starttaavat tyynesti autonsa ja ajelevat eteenpäin.

Varmaankin pesemään sitä autoa ilmanvastuksen pienentämiseksi.

Tankki täyteen!

Osta, myy, varastoi

Amerikkalaiseen elämänmenoon kuuluu, että koko ajan tulee ostettua jotain. Vaikka aamulla päättää, että mitään ei osta, niin illalla huomaa kuitenkin jotain hankkineensa. Kun talo viimein on täynnä, on tavaramäärälle tehtävä jotain.

Tuttavaperheemme on kehittänyt tavaranhallintaan selkeän strategian: parhaat tavarat säilytetään, hyvät lahjoitetaan pois ja jäljelle jäävä romu myydään pihakirpputorilla. Tällainen pihakirpputori eli yard tai garage sale pidetään sananmukaisesti omalla pihalla tai autotallissa, ja kauppa käy kuin siimaa.

Pihakirpputori on ajoitettava lauantaille, koska silloin ostajat ovat liikkeellä. Teiden varsille pystytettyjen kylttien avulla he osaavat suunnistaa oikean talon luo. Myös sanomalehdissä on oma osionsa pihakirpputori-ilmoituksille.

Yleensä myynnin ilmoitetaan alkavan klo 8 aamulla. Tämä tarkoittaa sitä, että innokkaimmat ostajat koputtelevat perhettä hereille jo viimeistään klo 6.30. Kokeneet myyjät laittavatkin pihalle esimerkiksi "Aikaiset linnut ammutaan" -varoituskyltin. Teksasissa kukaan ei mene ottamaan selvää, onko tämä vain vitsi.

Tavaravalikoima on kattava aina tyhjistä muovirasioista vaatteisiin ja kirjoista huonekaluihin. Lapset voivat olla mukana myymässä vanhoja lelujaan tai sitten he ovat pystyttäneet sivubisneksenä mehukojun pihanurmelle.

Teksas on kuin luotu pihakirpputorien kiertelyyn, koska lähes jokainen omistaa lava-auton. Lauantaisin näkeekin naapurustossa paljon muuttokuorman näköisiä lasteja. Jos hinnoittelu on ollut kohdallaan, ammottaa pihakirpputorin pitäjän autotalli iltapäivällä tyhjyyttään. Viimeiset romujen rippeet laitetaan tien varrelle pahvilaatikkoon nimikkeellä "ilmainen." Ennen iltaa nekin ovat hävinneet.

Jos tavaroiden myynti tuntuu liian lopulliselta, on Amerikka pullollaan varastointifirmoja, joiden huomaan voi ylitsepursuavat tavaramäärät antaa. Ihmiset voivat säilyttää varastoissa esimerkiksi vanhoja huonekalujaan vuosikausia, jolloin varastotilan vuokrakustannukset ylttävät moninkertaisesti huonekalujen hinnan.

Mutta pääasia on, että taas mahtuu taloon tavaraa.

Pihakirpputorilla toisen romu on toisen aarre.

Atsalea kukkii

Keväällä amerikkalaisten mieli tekee takaisin luontoon - kunhan ei tarvitse kävellä. Houstonin hienostokaupunginosan puutarhaklubi onkin keksinyt järjestää maaliskuisen luontopolun keskelle kaupunkia hyvien parkkipaikkojen äärelle.

Tällä Azalea Traililla esitellään ensisijaisesti upeasti kukkivia atsaleoja, mutta samalla kierroksella saa silmäyksen myös kaupungin silmää tekevien koteihin ja kotien omistajiin. Esittelijärouvat ovat pukeutuneet design-jakkupukuihin, kotien seinät notkuvat taidetta ja autotalleissa on lasiovet, jotta Ferrarit eivät jää keneltäkään huomaamatta. (www.riveroaksgardenclub.org/AzaleaTrail.cfm)

Mutta kukat ovat luonnollisesti pääosassa. Atsaleat pyritään saamaan parhaimpaan kukkaan tapahtuman ajaksi. Lämpimänä talvena atsaleojen juurille ripotellaan jääpaloja kukintaa hidastamaan ja kylmänä talvena kukkia lämmitetään. Tämä operaatio on sangen mittava, koska täkäläinen atsalea ei ole pieni purkkikukka, vaan parimetrinen aitakasvi. Syystäkin tilannetta seurataan joka vuosi paikallisen sanomalehden etusivulla.

Toinen uutisoinnin arvoinen kasvi on Teksasin osavaltion virallinen kukka: pieni, sininen lupiini, lupinus texensis. Tämän luonnonvaraisen kasvin annetaan kukkia omaan tahtiinsa ja lehdessä ilmoitetaan, milloin parhaimmat kukka-apajat missäkin ovat.

Silloin teksasilaiset pakkaavat lapset ja lemmikit autoon ja ajavat lähimmän kukkaesiintymän luo. Kukkien keskellä otetaan valokuvia perheestä luonnon helmassa. Sitten palataan kukkaesiintymän viereen parkkeeratulle autolle ja ajetaan kahdeksankaistaista moottoritietä takaisin kotiin.

Myöskin hedelmäpuut viihtyvät mainiosti Houstonin kuumassa ja kosteassa ilmastossa. Monella on kotitalon nurkalla oma banaani-, päärynä- tai sitruunapuu, josta voi ohimennessään napsia itselleen purtavaa.

Siemenien kanssa saa tosin olla tarkkana, ettei epähuomiossa kylvä itselleen uutta hedelmätarhaa. Esimerkiksi papaija ehtii kasvaa maahan pudonneista siemenistä nelimetriseksi tukkimetsäksi muutaman kesäkuukauden aikana.

Siinä on satunnainen euromatkaaja ihmeissään kesälomalta kotiin palatessaan.


Luonnon helmassa, keskellä kaupunkia.

San ny sääki jottai

Eräänä viime kuun päivänä tietokoneeni ilmoitti, että Turussa ja Houstonissa on tismalleen samanlainen säätila. Lämpötila keikkui nollan tietämillä, ja jäätävää tihkua satoi vaakasuoraan. Tätä ilmiötä kesti kokonaisen viikon. Se oli talvi.

Houstonilaisille lämpötilan laskeminen lähelle nollaa vastaa eteläsuomalaisella aistimusasteikolla pariakymmentä pakkasastetta. Houston on Saharan kanssa samoilla leveysasteilla, ja suurin osa vuodesta vietetään paahtavassa ulkoilmasaunassa. Talvi yllättää siis joka vuosi.

Houstonilaiset eivät yleensä paljon ulkona kävele, mutta koulusta lapsiaan hakevat vanhemmat joutuvat pakostakin ottamaan muutaman askeleen autolta koululle. Yleensä tämä joukko kerääntyy koulun portille hyvissä ajoin ennen koulupäivän päättymistä. Lämpimässä auringonpaisteessa jutellaan niitä näitä, ollaan sydämellisiä ja hymyillään paljon.

Kun sitten saapui talvi, ihmiset eivät enää kerääntyneetkään portille tarinoimaan. Jokainen kökötti tiiviisti omassa autossaan siihen asti, kunnes oli pakko lähteä ulos lapsia vastaan. Auton suojista poistuttuaan ihmiset juoksivat hartiat korvissa sen pienen matkan, mikä piti ulkoilmassa edetä. Kukaan ei pysähtynyt juttelemaan kenellekään, ja tervehdyksetkin pidettiin minimaalisina murahduksina. Sisätiloissakin vain päiviteltiin säätä ja oltiin synkkiä. Ja äkkiä palattiin takaisin autooon ja ajettiin pois.

Kun sitten vihdoin aurinko tuli jälleen näkyviin, ihmiset palautuivat hymyileviksi, hyväryhtisiksi, helposti jutteleviksi olennoiksi. Viikon mittainen talvi ei houstonilaisia sen enempää jähmettänyt.
Mutta miten käy suomalaisten, jotka joutuvat puolen vuotta etenemään samanlaisessa jäätävässä tihkusateesssa. Meidät luokitellaan ujoiksi ja vähäpuheisiksi. Olemmekohan me kuitenkin todellisuudessa aivan yhtä puheliaita kuin amerikkalaisetkin? Puhekulttuurimme on vain sattuneesta syystä muovautunut erilaiseksi.

Amerikkalaiset ovat tosin oivaltaneet myös puhe- ja esiintymistaitoon liittyvän yksinkertaisen perustotuuden: jotta ihmiset osaavat puhua ja esiintyä, heille pitää opettaa esiintymistaitoa.

Amerikkalaiset lapset pääsevät nerokkaan esiintymiskoulutuksen piiriin heti esikoulusta lähtien. Sarjakuvistakin tuttu "show and tell" toimii siten, että lapset saavat tuoda kotoaan esineen ja kertoa siitä muille koulussa. He voivat myös esimerkiksi kertoa esineestä vihjeitä ja luokkatoverit yrittävät arvata, minkä esineen lapsi on kouluun tuonut. Ymmärrettävää on, että "show and tell" -esiintymistilaisuus on lasten mielestä viikon kohokohta.

Esiintymisen makuun päästyään vanhemmat lapset osallistuvat innokkaasti myös väittelykoulutukseen ja erilaisiin puhekilpailuihin kouluissa. Ja minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Koskahan koulutuksen huippumaassa, Suomessa, oivalletaan tämä sama asia?


Tässä on amerikkalaisten pääsylippu esiintymistaitoon.

Hei, taas me juhlitaan

Joulu on ohi ja vuosikin on vaihtunut, mutta amerikkalaisilla juhlat vain jatkuvat. Heti kun yhdestä juhlasta on selvitty, ryhdytään valmistautumaan seuraavaan. Mitään suuria juhlattomia välivaiheita ei turhaan pidetä.

Vanhat koristeet poistetaan täällä välittömästi juhlapäivän jälkeen. Osaksi siksi, että niitä on tuijotettu jo viikkokaupalla; toisekseen täytyy taas saada tilaa uusille koristeille. Esimerkiksi joulukuusikulttuuri on täysin päinvastainen Suomeen verrattuna: tuskin suomalaiset ovat saaneet joulukuusensa tuotua sisään juuri aatoksi, kun amerikkalaiset ovat jo poistamassa omiaan heti joulupäivän jälkeen.

Kaupoissa kortti- ja koristevalikoima vaihtuu yhdessä silmänräpäyksessä. Kun menet jouluaattona kauppaan, joulu on jo
-50 % alennuksessa ja ystävänpäivää myydään täysillä. Siitä sitten heti vaaleanpunainen sydänkranssi kainaloon ja kotiin odottamaan, että pääsee eroon joulupukeista.

Jokaista juhlaa varten on mitä kattavin korttivalikoima. Ei tarvitse tyytyä kaikille sopiviin yleiskortteihin, vaan voi valita erikoiskortin kullekin läheiselle erikseen. Tarjolla on sopiva kortti esimerkiksi vaimolle, miehelle, äidille, isälle, tyttärelle, pojalle, siskolle, veljelle, tädille, sedälle, kummille, kummilapselle ja vauvalle.

Ystävänpäivän jälkeen muututaan vihreäksi Pyhän Patrickin kunniaksi. Tätä Irlannin suojeluspyhimystä voi juhlia, vaikkei olisi tippaakaan irlantilaisverta suonissa. Päivän paraateja katsotaan apilan muotoisten silmälasien läpi, syödään vihreäksi värjättyä leipää ja muistetaan myös pukeutua vihreään, ettei kukaan tule ja nipistä.

Pääsiäisenä Amerikkaaan saapuu pääsiäispupu. Siltä saa toivoa lahjoja niin kuin joulupukilta ikään. Munien lisäksi pupu tuokin lapsille ämpärillisen tavaraa, yleensä kesäisiä leluja lapioista uimaräpylöihin.

Sitten onkin vuorossa äitienpäivä toukokuun toisena sunnuntaina, ja isänpäivää amerikkalaiset viettävät jo kesäkuun kolmantena sunnuntaina. Isovanhempienpäivä on uusi keksintö muuten vähäjuhlaiselle syyskuulle.

Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää vietetään 4. heinäkuuta. Taas katsotaan paraateja, koristellaan kadunvieriä Yhdysvaltain lipuilla, grillataan ja ihmetellään niin suurta ilotulitusta, että selviää vuoden. Uutena vuotena ei nimittäin ole uusintaesitystä.

Pienempiä juhlia on ripoteltu sinne tänne eri maanantaipäivien iloksi. Näin saadaan työvuodelle paljon pitkiä viikonloppuja kompensoimaan lyhyttä kesälomaa. Yleensä nämä juhlat vietetään kaupoissa erikoistarjouksia metsästäen. Kaupat ovatkin kiinni ainoastaan kiitos- ja joulupäivänä.

Lapsille syksyn kohokohta on Halloween. Silloin pukeudutaan prinsessaksi tai vampyyriksi, nauretaan kummituksille ja kerätään valtavat karamellisaaliit naapurustosta.

Kiitospäivänä, marraskuun neljäntenä torstaina kaikki suvun jäsenet matkustavat saman pöydän ääreen syömään kalkkunaa. Päivän ajan ollaan hiljaa kiitollisia. Tämä on kuitenkin vain pieni tyven myrskyn edellä. Seuraavana päivänä kaupat aukeavat jo keskiyöllä.

Voi alkaa valmistautua jouluun.


Amerikkalaisissa juhlissa ei koristeita kaihdeta.