keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Tuoreeks, terveeks

Pienten lasten vanhemmat eivät talvikuukausina tervettä päivää näe. Näin myös täällä Houstonissa, vaikka lämpötila ei edes juuri alle
+10°C:n putoa. Lapset suorastaan imuroivat erilaisia basilleja mailta ja meriltä ja tuovat niitä sitten kotiin ihmeteltäväksi ja perheenjäsenten kanssa jaettavaksi. Siinä vaiheessa, kun vanhemmatkin ovat viimein yhdestä taudista paranemassa, ovat lapset jo ehtineet rientää uusien basillituttavuuksien perään.

Influenssavirus on ollut tämän talven ehdoton suosikki. Yritimme aluksi välttää sitä hankkimalla asianmukaisen suojan rokotuksen avulla, mutta rokotus suojasikin vain kahta tämän talven influenssalajiketta vastaan, ja me onnistuimme pyydystämään sen kolmannen.

Joka tapauksessa influenssarokotukset ovat täällä erittäin suosittuja, koska jälkitautien ja menetettyjen työpäivien takia influenssa on yllättävän kallis tauti. Syksyisin työpaikoilla, kirkoissa ja apteekeissa vietetäänkin influenssarokotuspäiviä, jolloin suojan saa käden käänteessä. Lääkäriinkin voi tietysti mennä, mutta helpoimmin asia hoituu apteekissa, ruokakaupan kulmalla.

Täkäläisissä kouluissa toivotaan, että mahdollisimman moni oppilaista hyödyntäisi influenssarokotteen tuoman suojan. Julkisten koulujen rahoitus kun on suoraan yhteydessä oppilaiden läsnäoloprosenttiin. Paikallisen koulumme rehtori onkin viime viikkoina käyttänyt kaikki kommunikointitaitonsa siihen, että hän on yhtä aikaa pyytänyt sairaita oppilaita pysymään kotona tartuntojen vähentämiseksi, mutta toisaalta taas ilmestymään kouluun läsnäolotavoitteiden ylläpitämiseksi.

Influenssarokotus ei kuitenkaan ole julkisissa kouluissa pakollinen toisin kuin moni muu lapsuusiän rokotus. Lasta ei hyväksytä koulun oppilaaksi, ennen kuin hän on saanut kaikki vaadittavat rokotukset. Täkäläinen lapsuusiän rokotusrupeama on hieman mittavampi kuin suomalainen vastaava. Esimerkiksi suomalaisen rokotuskäytännön mukaan täyden suojan saanut lapsi ei täällä pääse kouluun ilman tiettyjä lisärokotuksia. Päällimmäisinä listalla ovat hepatiitti- ja vesirokkorokotukset.

Pikkulapsen rokotusura alkaa täällä jo 2 kk:n iässä, jolloin lapsi saa kuusi erilaista rokotetta - jokainen erikseen annettuna. Neuvolan sijaan täällä käydään oman lastenlääkärin vastaanotolla, mutta käyntitahti on molemmissa maissa sama.

Täkäläisessä käytännössä on se hyvä puoli, että sama lääkäri näkee lapsen sekä terveenä että sairaana. Huono puoli on sitten se, että odotushuoneessa on terveelläkin lapsella hyvin aikaa kerätä erilaisia basilleja kotiin vietäväksi.

Ja taas sairastetaan.

Influenssarokotuksen hankkiminen on tehty mahdollisimman helpoksi.