Lunta tulvillaan

Olemme kesäkuusta saakka odottaneet lunta. Tai lapset ovat. Kun sitten joulukuun alussa tupsahteli muutama lumihiutale taivaalta, olimme innoissamme. Tai lapset olivat. He hyppivät vesilumimutalammikoissa ja tekivät miniatyyrivesilumimutaukkoja. Kun lumi seuraavana päivänä suli, kaikki olivat tyytyväisiä. Lapsetkin. Olihan saatu oikeasti lunta.

Parin viikon päästä lunta tuli vähän enemmän. Uutisissa varoiteltiin jo ennakolta kaikkien aikojen lumimyrskystä, mutta täkäläisen liioittelu-uutisoinnin perusteella epäilin lunta tulevan tällä kertaa kaksi senttiä yhden sentin sijaan. Kun lunta sitten oli maassa jo kolme senttiä, olimme innoissamme. Aikuisetkin.

Loppujen lopuksi lunta tuli yhden vuorokauden aikana yli puoli metriä. Se oli jo uutisoinnin arvoista. Nyt pääsimme tekemään kunnon lumiukkoja, lumienkeleitä ja lumilinnoja ja laskemaan mäkeä. Pulkkaa meillä ei tietenkään ollut, mutta muovisäkkiin kääräistyllä surffilaudan pätkällä meni ihan yhtä lujaa. Autoakin kaivoimme esiin lumen alta, vaikka ei sillä näyttänyt mihinkään pääsevän. Kadulla kun oli yhä se puoli metriä lunta eikä aura-autoja missään.

Tietyillä katuosuuksilla nököttää täällä kesät talvet "snow emergency"
-kylttejä. Nyt selvisi, mitä nekin tarkoittavat. Aura-autot ja suola-autot ja muut lumenpoistoautot keskittyvät vain näille "snow emergency" -väylille.
Kylteillä merkityille kaduille ei saa lumisateen sattuessa parkkeerata tai autot hinataan pois lumenpoisto-operaation tieltä.

Katselimmekin omalta umpihangessa olevalta sivukadunpätkältämme, kuinka pääkadulla ajoi viisikin lumenpoistoon erikoistunutta autoa peräkkäin. Yksikään ei poikennut reitiltään. Niinpä oli otettava lumilapio kauniiseen käteen ja huhkittava tie auki. Kun väylä oli selvä, naapurit tulivat ihastelemaan, että onneksi juuri tälle heidän kadulleen oli muuttanut näitä suomalaisia lumieksperttejä.

Mitähän ihmettä täkäläiset ovat sitten aikaisempina talvina tehneet? Arvatenkin pysyneet sisällä lumenlähtöön asti. Nyt he kuitenkin lähtivät käsipelillä auratun tien innoittamana autoilemaan kesärenkaillaan ja sekös oli menoa. Ensi töikseen he törmäilivät vauhdikkaasti penkkoihin, sitten jäivät kiinni ja lopuksi jurruttivat autonsa lopullisesti juntturaan. Voi näitä talven riemuja!

Sivukatuja ei näillä leveysasteilla kaupungin puolesta aurata, koska lumi todennäköisesti sulaa viikon sisällä kuitenkin. Suljetaan vain koulut ja virastot ja aurataan pääkadut, niin asia on sillä selvä. Ja vuotuisesta lumenluontibudjetista jo yli puolet käytettiin tämän yhden ennätyslumisateen aurauskuluihin.

Lopputalvesta kannattaa kenties investoida suksiin.

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Tai jotain sinne päin...

Lehtisadetta

Meillä on uusi harava. Meillä on myös uusi lehtienpuhaltaja ja järjestämme lähes päivittäin pihallamme lehtienpoistokisat. Lehtienpuhaltaja on meluisa, mutta toisaalta se osaa puhaltamisen lisäksi myös imuroida lehtiä ja silputa ne pieneksi hakkeeksi. Yleensä harava jääkin kilpailussa kakkoseksi.

Paikallinen puusto on jo kuukauden ajan pitänyt huolta runsaasta kilpailumateriaalista. Illalla urheiltu piha on jo aamulla täysin lehtien peitossa. Tämä jaksoi hämmästyttää minua aamu toisensa jälkeen, kunnes viime viikolla osallistuin paikallisten ekaluokkalaisten kanssa syysretkelle. Siellä meille opetettiin, että keskiverto virginialaispuussa on noin 50 000 lehteä. Ja on kuulemma oikeasti olemassa biologeja, jotka laskevat työkseen puiden lehtiä. Meidän kymmenen pihapuumme pudotuskapasiteetti on siten noin puoli miljoonaa lehteä. Kiva tietää.

Tällä ekaluokkalaisten syysretkellä opin myös, että aurinko, happi, sade ja pieneliöt hajottavat puiden lehtiä. Tämä tosin kestää oman aikansa, joten onneksi kaupunkialueella apua tarjoaa myös puhtaanapitolaitos.

Arlingtonissa lehdet voi kasata katujen varsille tiettyinä viikkoina, jolloin imuriauto tulee ne siitä imaisemaan. Imuriautoa odottelevat lehtikasat on värikäs näky, ja tuulisella ilmalla meno on suorastaan vauhdikasta. Autoilijoita muistutetaan ahkerasti, ettei lehtikasojen päälle kannata autoaan parkkeerata. Siinä kun voi onnistua sytyttämään koko keon tuleen, autoineen päivineen. Säntillisempää keräystapaa kannattavat voivatkin tunkea lehdet jättimäisiin paperipusseihin, jotka puhtaanapitolaitos tulee viikottain noutamaan. Lopputulos on kummassakin menetelmässä sama: lehdet päätyvät kompostoitavaksi.

Arlingtonissa kompostoitavaa materiaalia tulee joka syksy pienehkön pilvenpiirtäjän verran. Tämä näkyy myös katukuvassa. Kesällä umpimetsältä näyttäneet alueet ovatkin syksyn tullen osoittautuneet täyteen rakennetuiksi asuinalueiksi. Talot ja tiet ovat vain olleet täysin puiden ja lehtien takana piilossa. Myös olohuoneessamme näyttää nykyisin olevan liikennevalot, koska läheisen risteyksen valot paistavat suoraan sisälle. Kesällä nekin olivat kätevästi puiden suojassa. Ja Suomen suurlähetystörakennus Washington DC:ssä on syksyn tullen näyttänyt laajentuneen kolminkertaiseksi kesään verrattuna. Julkisivua pitkin kasvava köynnöskasvi kun on pudottanut lehtensä.

Vuodenaikojen vaihtelun seuraaminen on jälleen hyvin mielenkiintoista. Teksasissa totuimme siihen, että useimmat puut olivat ikivihreitä ja lehtensä pudottavillakin oli vain pieni pikalepotauko. Maisema pysyi aina suurin piirtein samanlaisena.

Täällä Virginiassa puut näyttävät olevan ihan villeinä maisemanmuokkaukseen.　

Lehti-imurilla on riittää syötävää.

Hetkinen

Taas on hetkisen paikka, koska olemme koko perheen voimin ottaneet osaa yleismaailmalliseen flunssa-aaltoon. Minulla on vuorossa pääflunssa eli head cold. Se on toisaalta hyvä, koska kaikki oireet ovat ainoastaan päässä. Toisaalta se on huono, koska päässä ei taudin johdosta liiku mikään. Palaan siis palstalle, kun ajatuskyky sekä kuulo ym. aistit ovat jonkinasteisesti jälleen käytettävissäni.

Yksin kotona

Naapurimme tuli taannoin pyytämään, että kurkkisimme sinä iltana silloin tällöin ikkunoistamme heidän talonsa suuntaan - ihan vain varmuuden vuoksi. Hän kun jättää vanhimman tyttärensä nyt ensimmäistä kertaa yksin kotiin pariksi tunniksi ja haluaa varmistaa, että tajuamme heti soittaa poliisin tai palokunnan, jos jotain hälytettävää ilmenee. Lupasimme olla valmiudessa, vaikka ajattelimmekin, että naapurin huippuälykäs 15-vuotias selviää varmasti näistä parista tunnista hienosti.

Eräs toinen äiti kertoi puoliksi häpeissään, puoliksi kauhuissaan, että hän joutui kerran jättämään 8-vuotiaan lapsensa puoleksi tunniksi yksin kotiin. Tosin hänellä ja lapsella oli koko ajan puhelu auki, joten lapsen ei olisi tarvinnut kuin rääkäistä, niin äiti olisi syöksynyt saman tien takaisin. Tapaus oli kuitenkin molemmille osapuolille niin jännittävä, että siitä puhuttiin vielä vuosi jälkeenkinpäin.

Teksasissa on myös laki, jonka mukaan alle 7-vuotiasta lasta ei saa jättää yksin autoon yli viideksi minuutiksi. Lain noudattamatta jättämisestä on seurauksena kuumassa autouunissa paistunut lapsi ja pari vuotta vankeutta. Niinpä esimerkiksi lapsia koulusta hakevat vanhemmat istuvat kukin vuorollaan toistensa autoissa vahtimassa lastenistuimeen nukahtaneita pikkusisaruksia, jos eivät halua herättää näitä mukaan muutaman minuutin hakumatkalle.

Amerikkalaiseen elämänmenoon ei siis kuulu, että lapsi viettäisi paljon aikaa yksin. Joskus tosin sellainenkin sallitaan. Koulujen alettua vanhemmille jaettiin ohjeet siitä, milloin lapsi saa olla yksin kotona. Tosin jo ensimmäinen sääntö tuntui kovin haastavalta: "Minkäänlaiset terveyteen, tunne-elämään tai käytökseen liittyvät ongelmat eivät saa vaikuttaa lapsen arviointi- ja päätöksentekokykyyn." Lisäksi: "Lapsella täytyy olla selkeä turvasuunnitelma ja hänen on pystyttävä toteuttamaan suunnitelma hädänkin hetkellä." Huh! Tunnen jopa aikuisia, jotka ovat hädän hetkellä unohtaneet mm. hätänumeron.

Onneksi ohjeissa oli myös iänmukaiset suositukset:
- alle 8-vuotiasta lasta ei saa jättää ollenkaan yksin. Ei edes pihalle, autoon tai leikkikentälle.
- 9-10-vuotiaan saa jättää päiväsaikaan yksin korkeintaan 1½ tunniksi.
- 11-12-vuotiaan saa jättää päiväsaikaan yksin korkeintaan 3 tunniksi.
- 13-15-vuotiaan saa jättää koko päiväksi yksin, mutta ei yöksi.
- 16-17-vuotiaan saa jättää yksin korkeintaan kahdeksi vuorokaudeksi.

Ei ihme, että tästä aiheesta on tehty menestyselokuva jos toinenkin.

Vanhemmat tulevat hakemaan lapsia kotiin koulun ovelta tai koulubussipysäkiltä. Harva lapsista hortoilee yksin kotiin.

Kielipuolia

Hei, you stole my nakki! Why are you suoling the muna? Is it pullea? Näin kätevän kaksikielisesti meidän lapsillamme juttu luistaa. Sanastoa ja kielioppia napsitaan yhteenkin lauseeseen niin suomen kuin englannin kielestä. Kielivalintaa ohjaa yleisesti periaate: yli siitä, mistä aita on matalin eli puhutaan sitä, mitä helpoimmin mieleen tulee.

Ulkomailla asuvat suomalaiset onnistuvat yleensä kyllästämään lapsensa suomen kielellä aina koulun aloitukseen asti. Sen jälkeen peli heittäytyy haastavaksi. Lapsi viettää koulussa ja harrastuksissa suuren osan päivästä ja päivän valtakieli jää helposti päälle kotonakin. Lapsi haluaa puhua samaa kieltä kuin kaveritkin. Vanhemmat nyt ymmärtävät mitä vaan.

Lasten kielitaidossa voi tosin havaita vuodenaikojen mukaista vaihtelua. Suomessa vietetyn kesän jälkeen suomen kieli jyrää englannin täysin alleen. Syksyn kuluessa englanti vahvistaa asemiaan ja jouluna ollaan 50-50 -tilanteessa. Keväällä englanti on selvä ykkönen ja suomi näyttää hävinneen kokonaan. Kesän tullen jo Helsinki-Vantaalla suomi tekee yllätyshyökkäyksen takavasemmalta aivan kuin ei olisi koskaan pahasti häviöllä ollutkaan.

Mutta suomen kielen pitäminen matkassa mukana on pitkälti vanhempien vastuulla. Niinpä kirjahyllyyn ujutetaan mitä mielenkiintoisempia suomenkielisiä kirjoja ja tilataan kotiin joka lapsen perusaapinen, Aku Ankka. Videokokoelmaa kartutetaan suomenkielisillä ohjelmilla ja tilataan koko Suomen TV-ohjelmistokin internetin kautta kotikoneelle. Kielipuolisiin lauseisiin yritetään aina vastata selvällä suomen kielellä ja loppuviikosta raahataan lapsi vielä mahdollisuuksien mukaan Suomikouluunkin.

Teini-ikäisten lasten kanssa puhdas lahjonta toimii kuulemma parhaiten. Eräs äiti kertoi maksaneensa selvää rahaa jokaisesta suomenkielisestä kirjasta, jonka hänen lapsensa lukivat. Kun lapset vielä kirjoittivat lukemastaan kirjasta suomeksi esseenkin, niin sievoinen summa dollareita vaihtoi omistajaa. Niin tehokas menetelmä oli, että nyt aikuisenakin nämä lahjotut puhuvat virheetöntä suomea, vaikka ovat lähes koko ikänsä Yhdysvalloissa asuneet.

Amerikkalaiset osaavat jakaa kohteliaisuuksia tilanteessa kuin tilanteessa. Niinpä ihmiset tulevat kertomaan kadulla ja kaupassa, kuinka hienoa on, että kaakatan lapsilleni jotain käsittämätöntä kieltä. Eräs nainen jopa kiitti minua amerikkalaisen kulttuurin säilyttämisestä, kun puhun lapsilleni suomea.

Kyllä kielitaito on ihmeellinen rikkaus.

Could you please read Ella-kirjaa? Tällä hetkellä kielitaitoamme ylläpitää Timo Parvela - sen verran kuin pystymme hihitykseltä lukemaan.

Kaatamalla

Olemme nyt tehneet suuren muuton Houstonista Arlingtoniin, Virginian osavaltioon, Washington DC:n naapuriin. Tämä runsaan 2000 kilometrin muuttomatka hurahti lentokoneella kolmessa tunnissa. Samalla siirryimme Teksasin subtrooppisesta ilmastosta Virginian lauhkeaan ilmanalaan.

Muuttoajankohtamme kesän alussa oli osuva. Houstonissa lämpötila pysyttelee ylettömissä hellelukemissa aina toukokuusta marraskuulle asti. Tähän kesäiseen teksasilaistunnelmaan pääsee koti-Suomessakin, kun menee vaatteet päällä mietoon löylyyn ja heittelee kiukaalle vettä - vuorokauden ympäri. Kun Teksasissa aurinko laskee, ei lämpötila juurikaan laske sen mukana. Tämä jaksoi suomalaista hämmästyttää ilta toisensa jälkeen.

Mutta todellinen ihmetyksen aihe oli sade. Hurrikaanien ja trooppisten myskyjen aikaan osaa odottaa vettä tulevan kuin aisaa, mutta loppujen lopuksi eniten vettä tuli ihan tavallisina sadepäivinä. Houstonissa sadevesiviemärien suuaukot ovat vähintään kolmen kissan kokoisia ja maan alla risteilee taatusti moottoriteihin verrattava viemäriverkosto. Mutta siitä huolimatta vettä saattoi tulla kerralla niin paljon, että tiet lainehtivat kuin Venetsian kanaalit ikään.

Tulvapäivinä koulut on suljettu eikä työpaikoillekaan odoteta kenenkään purjehtivan. Mutta houstonilaiset ovat tottuneet luottamaan autoihinsa. Niinpä he sateellakin lähtevät reippaasti ajelemaan tulviville kaduille. Kun vesi yltää auton puoleen väliin asti, he pysähtyvät pohtimaan, voisiko vielä ajaa eteenpäin. Seuraavaksi he soittavat kännykällä apua, kun auto ei enää liikukaan. Sateen jälkeen näkee teiden varsilla jonon uitettuja ja hylättyjä autoja.

Tällainen sade pääsee myös aina uutisten ykkösaiheeksi. Tyypillisesti toimittaja kävelee tulvavedessä ja kertoo, että tulvavedessä käveleminen on vaarallista. Vesimassat ovat voineet nimittäin irrottaa viemärien kansia, jolloin kävelijä voi päätyä syvemmälle kuin oli tarkoitus. Toinen suosikkiaihe on tulvivien risteyksien ja vesimassojen alle jääneiden autojen esitteleminen.

Mutta autoilijatkaan eivät ole turvassa viemäreiltä. Viime toukokuussa eräs vesimassoja uhmannut autoilija ei ainoastaan jäänyt tulvaveden saartamaksi vaan myös sen kuljettamaksi. Pelastajat yrittivät turhaan saada kännykkäänsä puhuvaa kuljettajaa tulemaan pois autostaan. Viimein sekä auto että kuljettaja ajelehtivat jättimäiseen sadevesiviemäriin. Heidät löydettiin pari päivää myöhemmin.

Virginiassa sade ja lämpötila käyttäytyvät kuten niiden kuuluukin: maltillisesti ja kohtuudella. Parhaillaan on menossa ihan suomalainen kesä. Hieman lämmitettynä vain.

Valon vilkkuessa ei kannata ajaa eteenpäin. Silti moni testaa rankkasateellakin, jos kuitenkin sattuisi omistamaan amfibioauton.

Hetkinen

Tilapäinen muuttohäiriö kansainvälisissä kirjoitusyhteyksissä. Palaan tietokoneen äärelle mahdollisimman pian!

Graniitinluja öljykaupunki

Viime kuussa sain tehtäväksi ottaa kuvan yhdestä Houstonissa sijaitsevasta rakennuksesta. Siitä, jonka pinnassa on oikeaa Taivassalon punaista graniittia. Lupasinkin lähteä heti liikkeelle. Matkassa oli tosin vain yksi mutka: rakennuksen nimestä tai osoitteesta ei ollut tietoakaan.

Ilman internettiä neulan etsiminen heinäsuovasta tai paremminkin kivirakennuksen etsiminen miljoonakaupungista kävisi nopeasti hyvin ikävystyttäväksi. Mutta nyt sain selville pelkästään kotona jalkoja heiluttelemalla, että Taivassalon punainen graniitti on kauppanimeltään esim. Balmoral Red, ja että Houstonissa toimii kivikerho: http://www.hgms.org/ . Ei siis muuta kuin sähköpostia ja onnea matkaan.

Tuota pikaa tuli paluupostissa viesti paikalliselta paleontologilta. Hän oli selaillut vuodelta 1995 peräisin olevia papereitaan ja löytänyt niistä seuraavanlaisen tiedon:
Wells Fargo Bank Plaza
1000 Louisiana St.
Houston, TX 77002
Built 1983
Below the stainless steel collar is a 20 foot base of dark stone from Norway known as Emerald Pearl Granite. There is a roofless canopy at the entrance on Louisiana made of Finnish Balmoral Red Granite. It is also used as accents in the Greek white marble interior lobby floors.

Neula oli löytynyt. Pakkasin juhlallisin menoin pienen kamerani ja lähdin vartin ajomatkalle kohti 1000 Louisiana Streetiä. En ollut kuitenkaan mitenkään varautunut vastaanottamaan sitä näkyä, mikä perillä odotti: kokonaisen korttelin verran pelkkää Taivassalon punaista graniittia. Houstonin mittakaavassa tämä tarkoittaa lähes silmänkantamattomiin jatkuvaa graniittimerta. Keskeltä korttelia kohosi kaupungin toiseksi korkein lasipilvenpiirtäjä, mutta todellinen katseenvangitsija oli sitä ympäröivä graniittiluomus.

Valokuvauksen lomassa esitin parhaan tulkintani kalasta kuivalla maalla sopivien ihmetyksenkiljaisujen säestämänä, kun aina vain uusia graniittirakennelmia avautui eteeni. Yhdellä graniittiaidalla oli rivi taksikuskeja istuskelemassa muina miehinä asiakkaita odottaen. He seurasivat tovin puuhiani ja päättivät sitten kysyä, tarvitsinko apua.

Vakuutin, etten ollut lainkaan avun tarpeessa. Olin vain löytänyt ehdan palan Taivassaloa keskeltä Houstonia, ja ymmärsivätkö taksikuskit ollenkaan tätä ihmettä, että oikeastaan istuvat nyt suomalaisella maaperällä! He katsoivat vuoroin istuma-alustaansa, katukylttiä, toisiaan ja minua ja totesivat, että "That's great, ma'am. Oletteko aivan varma, ettette tarvitse apua?"

Viimein maltoin jättää tämän upean taivassalolais-houstonilaisen korttelin paikalleen ja lähteä kotiin. Matkan varrella katsoin aivan uusin silmin erilaisia rakennuskiviä, ja mietin, mistä ne mahtoivat olla alunperin kotoisin. Olipa elämysmatkailua.
　 Wells Fargo Plazalla Taivassalo on saapunut Houstoniin.

Koulussa taas

Siitä on yli kaksikymmentä vuotta, kun viimeksi kävin aktiivisesti peruskoulussa - ja nyt taas. Trappulan koulu Taivassalossa on tosin vaihtunut West University Placen alakouluun Houstonissa Teksasissa, ja koulussa käy ensisijaisesti tyttäreni Patricia, 6 v., mutta minä kuljen mukana hyvänä kakkosena.

Kun Taivassalossa muistan hiihtäneeni kouluun itse kesät talvet, ei Yhdysvalloissa moinen uhkarohkeus tulisi kuuloonkaan. Vanhemmat vievät lapset joka aamu kouluun, nuorimmat oppilaat ihan luokan ovelle asti, ja koulun päätyttyä oppilaita ollaan vastassa koulun pihalla. Amerikkalaislapset kun ovat todella harvoin yksin kotona, jos koskaan.

Autonkuljettajan paikan lisäksi amerikkalaisen peruskoululaisen vanhemmat saavat halutessaan paljon muitakin töitä koulusta. Oikeastaan yksi hyvän koulun mittareista on se, kuinka paljon vanhemmat osallistuvat koulun toimintaan. Suomessahan taas taannoin oli suorastaan huolestuttavaa, jos vanhemmat joutuvat koulussa kovin useasti käymään. Taivassalossa olimme kaikki luonnollisesti huippuoppilaita, joten vanhempamme vierailivat koulussa tasan kahdesti vuodessa: kerran vanhempainillassa ja kerran joulujuhlissa. Kyllä sitä jo siinä yhdelle vuodelle olikin.

West University Placen alakoulu kuuluu Houstonin kolmen parhaan julkisen koulun joukkoon. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhemmat osallistuvat koulun toimintaan suorastaan hyperaktiivisesti. Koulun vanhempainyhdistyksen ensisijainen tehtävä on kerätä paljon ylimääräistä rahaa koululle, jotta oppilaille saadaan järjestettyä jos jonkinlaista toimintaa.

Koulussa vietetäänkin sitten tiedeiltaa ja taideiltaa, juhlitaan kansainvälisyyttä ja paikallisuutta, tavataan kirjailijoita ja urheilijoita sekä pidetään karnevaaleja ja tietokilpailuja. Vanhempainyhdistys tukee myös oppilaiden harrastustoimintaa koulun jälkeen, hankkii lisää kirjoja koulun kirjastoon ja tuo kopiokoneita kansliaan.

Vanhemmat auttavat myös erilaisissa projekteissa, kuten esimerkiksi pehmoeläinten keräämisessä sairaaloissa oleville lapsille. Perjantaisin nuorimpien oppilaiden vanhemmat käyvät kukin vuorollaan lukemassa oman lapsensa luokalle satukirjoja ja tuomassa oppilaille erikoisherkkuja. Joka luokalla on myös erityinen "huonevanhempi" apulaisineen kaikkineen. Hänen tehtävänään on koordinoida kaikkea tätä toimintaa.

Useimmiten vanhempien tehtäviin kuuluu vielä pakata lapselle lounaslaukku mukaan, vaikka koulussa toki ruokaakin tarjotaan. Kouluruokailu on Amerikassa yleensä maksullinen ja tarjolla on erilaisia kansallisruokia kuten hampurilaisia, tacoja ja pizzaa.

Koulupäivä alkaa aina klo 7.35 ja päättyy klo 14.35. Lounaan lisäksi vanhemmat laittavat lapselle pienen välipalan mukaan pitkää päivää vauhdittamaan. Perjantaisin sitten yksi vanhemmista tuo koko luokalle erikoisvälipalaherkun, kuten esimerkiksi syntymäpäiväkakkua.

Vanhemmat pitävät myös opettajia silmällä, jotta nämä varmasti opettavat hyvin. Jos laaduntarkkailussa ilmenee huomautettavaa, noottia lähtee rehtorille ja internetin keskustelupalstoille. Yhdysvalloissa on koulujen välillä huikeita, huikeita eroja, ja vanhemmat käyttävätkin paljon aikaa hyvän koulun etsimiseen.

Luokkien erilaiset juhlat ovat aktiivisten vanhempien käsialaa.

(Tämä juttu on julkaistu myös Taivassalon kesälehdessä 2009.)

Tikusta taloa

Amerikkalaiset ovat nopean rakentamisen ammattilaisia. Uusien talojen rakentaminen on viime kuukausina hieman hiipunut, mutta jos jotain rakennetaan, se tehdään yhä vauhdilla.

Expatrium-lehteen (Nro. 62, Kevät 2009) oli koottu uutisia 1800-luvun Amerikasta. Artikkelin mukaan Päivän Uutiset kertoivat 23.9.1888, että "Filadelfiassa rakennetaan niin ahkerasti, että jos iltasella rupeaa maata kadulle, niin aamulla herätessään on katon suojassa." Näin voi käydä nykypäivänäkin, vaikka asiaa ei käytännössä kannatakaan testata.

Houstonissa uusi talo rakentuu muuttovalmiiksi muutamassa kuukaudessa. Tontilla oleva vanha talo puretaan yhdessä päivässä niin, että jäljelle jää vain siisti maatilkku uutta taloa varten. Perustukset valetaan kevyesti mullan päälle, ja sitten onkin jo vuorossa talon tikutus eli lautarungon rakentaminen. Päälle lätkäistään vielä hieno kuorrute.

Upean "kivitalon" saa kätevistä elementtilaatoista, joilla ei tosin ole mitään tekemistä kiven kanssa. Hienompaa laattamateriaalia kutsutaan - uskokaa tai älkää - "uskottavimmaksi keinotekoiseksi kiveksi" eli "The Most Believable Artificial Stone." Ja näin on, jos siltä näyttää.

Puutarha on olennainen osa talon ulkonäköä. Nurmikko ja istutukset tuodaan paikalle heti talon ulkokuoren valmistumisen jälkeen. Nurmikko saapuu valmiina mattoina ja puskat kunnon kokoisina. Näin koko rakennustyömaa näyttää hetkessä siltä, että paikalla ei ole koskaan mitään rakennustyömaata ollutkaan.

Houstonissa kaikki talot rakennetaan latinalaisamerikkalaisin voimin. Nämä ihmiset tekevät töitä joka päivä aamusta iltaan. Tosin joulupäivänä on rakennuksillakin hiljaista, mutta heti tapaninpäivänä on jälleen täysi tohina päällä. Latinalaisamerikkalaisille myöskään mikään työ ei näytä olevan liian vaarallinen. He kävelevät jyrkkien kattojen reunoilla kuin sirkustaitelijat ikään ja tietysti ilman minkäänlaisia suojavarusteita.

Rakennusmiehiä voi olla yhden talon kimpussa kymmeniä, joten valmista tulee vauhdilla. Tarpeen mukaan lisätyövoimaa voi käydä hakemassa kaupungin tietyiltä kaduilta. Ns. päivätyöntekijät seisoskelevat näillä määrätyillä katuosuuksilla odottamassa, että joku tulee hakemaan heidät päiväksi töihin. Ajat vain autollasi paikalle, miehet hyppäävät auton lavalle, tekevät töitä, saavat palkkansa ja menevät taas seuraavana päivänä väijypaikalle odottamaan uutta keikkaa.

Tikuistakin saadaan oikeiden materiaalien avulla upea kivitalo.

Let's Rodeo!

Rodeo on saapunut kaupunkiin! Viralliselta nimeltään Houston Livestock Show and Rodeo on lähes kuukauden mittainen jokavuotinen tapahtuma. http://www.hlsr.com/
Sen aikana Houstonin miljoonakaupungin asukkaat tekevät kaikkensa näyttääkseen olevansa maaseudulta kotoisin.

Kaapeista kaivetaan esiin parhaimmat lännenasut: bootsit, Wrangler-farkut, vyöt solkineen, kauluspaidat, Bandana-huivit ja Stetson-hatut. Puheen aksenttia muutetaan hieman normaalia leveämmäksi ja sanastoa hiotaan karjapaimentyyliin sopivaksi. Perusteellisimmat asentavat vielä lehmänsarvetkin lava-autonsa etumaskiin.

Kouluissakin vietetään rodeo-viikkoa. Oppilaat esittävät Teksas-aiheisia lauluja, syövät lounasta karjapaimenteemalla, koristelevat Teksas-aiheisia piparkakkuja ja pukeutuvat kuten aidot lehmitytöt ja
-pojat. Tunnelma on vähän sama kuin suomalaisessa joulujuhlassa. Teksasilaisuusjuhlat sopivat kuitenkin täkäläiseen kouluun joulujuhlia paremmin, koska Teksas asuinpaikkana on oppilaita yhdistävä tekijä, olipa heidän kulttuuritaustansa sitten mikä tahansa.

Innokkaimmat rodeolaiset saapuvat kaupunkiin hevoskärrykulkueilla eri puolilta Teksasia. Matka kestää päiväkausia kuten kunnon pyhiinvaelluksen kuuluukin. Kaupunkiin päästyään matkalaiset järjestävät periamerikkalaiseen tyyliin paraatin.

Varsinainen karjanäyttely tarjoaa sitten lehmitietoa ja huvipuistoviihdettä. Voi töllistellä nukkuvia jättiläislehmiä, seurata pikkupossujen juoksukilpailuja, tutustua viimeisimpiin lava-auto- ja traktorimalleihin tai katsella maisemia maailmanpyörässä.

Rodeo-osuus taas tarjoaa sekä huippuluokan rodeokilpailuja että countrylaulajien konsertteja. Konserttiantiin mahtuu mukaan myös joku tämän hetken teini-ihmeistä sekä tietysti Teksasin omat pojat, ZZ Top.

Rodeoshow alkaa aina kansallislaululla, jonka aikana Miss Texasin näköinen kaunotar ratsastaa seisten vaaleanruskealla hevosellaan täyttä laukkaa ympäri stadionia samalla Yhdysvaltain lippua kantaen. Jo tämä avausnumero saa taidokkuudellaan ja näyttävyydellään ratsastustaidottoman suomalaisen putoamaan muovituoliltaan.

Varsinainen rodeo on käsittämättömyydessään kunnioitusta herättävä urheilulaji. Nuoret miehet maksavat huikeita osallistumismaksuja, jotta pääsevät ratsastamaan henkensä uhalla jollakin vikuroivalla eläimellä muutaman sekunnin ajan. Vain voittaja saa tästä touhusta rahapalkkion, muut urheilun iloa.

Ei sitä turhaan sanota, että Teksas on ihan oma maailmansa.

Rodeon aikaan maaseutu tulee kaupunkiin.

Tuoreeks, terveeks

Pienten lasten vanhemmat eivät talvikuukausina tervettä päivää näe. Näin myös täällä Houstonissa, vaikka lämpötila ei edes juuri alle
+10°C:n putoa. Lapset suorastaan imuroivat erilaisia basilleja mailta ja meriltä ja tuovat niitä sitten kotiin ihmeteltäväksi ja perheenjäsenten kanssa jaettavaksi. Siinä vaiheessa, kun vanhemmatkin ovat viimein yhdestä taudista paranemassa, ovat lapset jo ehtineet rientää uusien basillituttavuuksien perään.

Influenssavirus on ollut tämän talven ehdoton suosikki. Yritimme aluksi välttää sitä hankkimalla asianmukaisen suojan rokotuksen avulla, mutta rokotus suojasikin vain kahta tämän talven influenssalajiketta vastaan, ja me onnistuimme pyydystämään sen kolmannen.

Joka tapauksessa influenssarokotukset ovat täällä erittäin suosittuja, koska jälkitautien ja menetettyjen työpäivien takia influenssa on yllättävän kallis tauti. Syksyisin työpaikoilla, kirkoissa ja apteekeissa vietetäänkin influenssarokotuspäiviä, jolloin suojan saa käden käänteessä. Lääkäriinkin voi tietysti mennä, mutta helpoimmin asia hoituu apteekissa, ruokakaupan kulmalla.

Täkäläisissä kouluissa toivotaan, että mahdollisimman moni oppilaista hyödyntäisi influenssarokotteen tuoman suojan. Julkisten koulujen rahoitus kun on suoraan yhteydessä oppilaiden läsnäoloprosenttiin. Paikallisen koulumme rehtori onkin viime viikkoina käyttänyt kaikki kommunikointitaitonsa siihen, että hän on yhtä aikaa pyytänyt sairaita oppilaita pysymään kotona tartuntojen vähentämiseksi, mutta toisaalta taas ilmestymään kouluun läsnäolotavoitteiden ylläpitämiseksi.

Influenssarokotus ei kuitenkaan ole julkisissa kouluissa pakollinen toisin kuin moni muu lapsuusiän rokotus. Lasta ei hyväksytä koulun oppilaaksi, ennen kuin hän on saanut kaikki vaadittavat rokotukset. Täkäläinen lapsuusiän rokotusrupeama on hieman mittavampi kuin suomalainen vastaava. Esimerkiksi suomalaisen rokotuskäytännön mukaan täyden suojan saanut lapsi ei täällä pääse kouluun ilman tiettyjä lisärokotuksia. Päällimmäisinä listalla ovat hepatiitti- ja vesirokkorokotukset.

Pikkulapsen rokotusura alkaa täällä jo 2 kk:n iässä, jolloin lapsi saa kuusi erilaista rokotetta - jokainen erikseen annettuna. Neuvolan sijaan täällä käydään oman lastenlääkärin vastaanotolla, mutta käyntitahti on molemmissa maissa sama.

Täkäläisessä käytännössä on se hyvä puoli, että sama lääkäri näkee lapsen sekä terveenä että sairaana. Huono puoli on sitten se, että odotushuoneessa on terveelläkin lapsella hyvin aikaa kerätä erilaisia basilleja kotiin vietäväksi.

Ja taas sairastetaan.

Influenssarokotuksen hankkiminen on tehty mahdollisimman helpoksi.