lauantaina 31. lokakuuta 2009
Hetkinen
Taas on hetkisen paikka, koska olemme koko perheen voimin ottaneet osaa yleismaailmalliseen flunssa-aaltoon. Minulla on vuorossa pääflunssa eli head cold. Se on toisaalta hyvä, koska kaikki oireet ovat ainoastaan päässä. Toisaalta se on huono, koska päässä ei taudin johdosta liiku mikään. Palaan siis palstalle, kun ajatuskyky sekä kuulo ym. aistit ovat jonkinasteisesti jälleen käytettävissäni.
keskiviikkona 30. syyskuuta 2009
Yksin kotona
Naapurimme tuli taannoin pyytämään, että kurkkisimme sinä iltana silloin tällöin ikkunoistamme heidän talonsa suuntaan - ihan vain varmuuden vuoksi. Hän kun jättää vanhimman tyttärensä nyt ensimmäistä kertaa yksin kotiin pariksi tunniksi ja haluaa varmistaa, että tajuamme heti soittaa poliisin tai palokunnan, jos jotain hälytettävää ilmenee. Lupasimme olla valmiudessa, vaikka ajattelimmekin, että naapurin huippuälykäs 15-vuotias selviää varmasti näistä parista tunnista hienosti.
Eräs toinen äiti kertoi puoliksi häpeissään, puoliksi kauhuissaan, että hän joutui kerran jättämään 8-vuotiaan lapsensa puoleksi tunniksi yksin kotiin. Tosin hänellä ja lapsella oli koko ajan puhelu auki, joten lapsen ei olisi tarvinnut kuin rääkäistä, niin äiti olisi syöksynyt saman tien takaisin. Tapaus oli kuitenkin molemmille osapuolille niin jännittävä, että siitä puhuttiin vielä vuosi jälkeenkinpäin.
Teksasissa on myös laki, jonka mukaan alle 7-vuotiasta lasta ei saa jättää yksin autoon yli viideksi minuutiksi. Lain noudattamatta jättämisestä on seurauksena kuumassa autouunissa paistunut lapsi ja pari vuotta vankeutta. Niinpä esimerkiksi lapsia koulusta hakevat vanhemmat istuvat kukin vuorollaan toistensa autoissa vahtimassa lastenistuimeen nukahtaneita pikkusisaruksia, jos eivät halua herättää näitä mukaan muutaman minuutin hakumatkalle.
Amerikkalaiseen elämänmenoon ei siis kuulu, että lapsi viettäisi paljon aikaa yksin. Joskus tosin sellainenkin sallitaan. Koulujen alettua vanhemmille jaettiin ohjeet siitä, milloin lapsi saa olla yksin kotona. Tosin jo ensimmäinen sääntö tuntui kovin haastavalta: "Minkäänlaiset terveyteen, tunne-elämään tai käytökseen liittyvät ongelmat eivät saa vaikuttaa lapsen arviointi- ja päätöksentekokykyyn." Lisäksi: "Lapsella täytyy olla selkeä turvasuunnitelma ja hänen on pystyttävä toteuttamaan suunnitelma hädänkin hetkellä." Huh! Tunnen jopa aikuisia, jotka ovat hädän hetkellä unohtaneet mm. hätänumeron.
Onneksi ohjeissa oli myös iänmukaiset suositukset:
- alle 8-vuotiasta lasta ei saa jättää ollenkaan yksin. Ei edes pihalle, autoon tai leikkikentälle.
- 9-10-vuotiaan saa jättää päiväsaikaan yksin korkeintaan 1½ tunniksi.
- 11-12-vuotiaan saa jättää päiväsaikaan yksin korkeintaan 3 tunniksi.
- 13-15-vuotiaan saa jättää koko päiväksi yksin, mutta ei yöksi.
- 16-17-vuotiaan saa jättää yksin korkeintaan kahdeksi vuorokaudeksi.
Ei ihme, että tästä aiheesta on tehty menestyselokuva jos toinenkin.
Vanhemmat tulevat hakemaan lapsia kotiin koulun ovelta tai koulubussipysäkiltä. Harva lapsista hortoilee yksin kotiin.
Eräs toinen äiti kertoi puoliksi häpeissään, puoliksi kauhuissaan, että hän joutui kerran jättämään 8-vuotiaan lapsensa puoleksi tunniksi yksin kotiin. Tosin hänellä ja lapsella oli koko ajan puhelu auki, joten lapsen ei olisi tarvinnut kuin rääkäistä, niin äiti olisi syöksynyt saman tien takaisin. Tapaus oli kuitenkin molemmille osapuolille niin jännittävä, että siitä puhuttiin vielä vuosi jälkeenkinpäin.
Teksasissa on myös laki, jonka mukaan alle 7-vuotiasta lasta ei saa jättää yksin autoon yli viideksi minuutiksi. Lain noudattamatta jättämisestä on seurauksena kuumassa autouunissa paistunut lapsi ja pari vuotta vankeutta. Niinpä esimerkiksi lapsia koulusta hakevat vanhemmat istuvat kukin vuorollaan toistensa autoissa vahtimassa lastenistuimeen nukahtaneita pikkusisaruksia, jos eivät halua herättää näitä mukaan muutaman minuutin hakumatkalle.
Amerikkalaiseen elämänmenoon ei siis kuulu, että lapsi viettäisi paljon aikaa yksin. Joskus tosin sellainenkin sallitaan. Koulujen alettua vanhemmille jaettiin ohjeet siitä, milloin lapsi saa olla yksin kotona. Tosin jo ensimmäinen sääntö tuntui kovin haastavalta: "Minkäänlaiset terveyteen, tunne-elämään tai käytökseen liittyvät ongelmat eivät saa vaikuttaa lapsen arviointi- ja päätöksentekokykyyn." Lisäksi: "Lapsella täytyy olla selkeä turvasuunnitelma ja hänen on pystyttävä toteuttamaan suunnitelma hädänkin hetkellä." Huh! Tunnen jopa aikuisia, jotka ovat hädän hetkellä unohtaneet mm. hätänumeron.
Onneksi ohjeissa oli myös iänmukaiset suositukset:
- alle 8-vuotiasta lasta ei saa jättää ollenkaan yksin. Ei edes pihalle, autoon tai leikkikentälle.
- 9-10-vuotiaan saa jättää päiväsaikaan yksin korkeintaan 1½ tunniksi.
- 11-12-vuotiaan saa jättää päiväsaikaan yksin korkeintaan 3 tunniksi.
- 13-15-vuotiaan saa jättää koko päiväksi yksin, mutta ei yöksi.
- 16-17-vuotiaan saa jättää yksin korkeintaan kahdeksi vuorokaudeksi.
Ei ihme, että tästä aiheesta on tehty menestyselokuva jos toinenkin.
Vanhemmat tulevat hakemaan lapsia kotiin koulun ovelta tai koulubussipysäkiltä. Harva lapsista hortoilee yksin kotiin.
maanantaina 31. elokuuta 2009
Kielipuolia
Hei, you stole my nakki! Why are you suoling the muna? Is it pullea? Näin kätevän kaksikielisesti meidän lapsillamme juttu luistaa. Sanastoa ja kielioppia napsitaan yhteenkin lauseeseen niin suomen kuin englannin kielestä. Kielivalintaa ohjaa yleisesti periaate: yli siitä, mistä aita on matalin eli puhutaan sitä, mitä helpoimmin mieleen tulee.
Ulkomailla asuvat suomalaiset onnistuvat yleensä kyllästämään lapsensa suomen kielellä aina koulun aloitukseen asti. Sen jälkeen peli heittäytyy haastavaksi. Lapsi viettää koulussa ja harrastuksissa suuren osan päivästä ja päivän valtakieli jää helposti päälle kotonakin. Lapsi haluaa puhua samaa kieltä kuin kaveritkin. Vanhemmat nyt ymmärtävät mitä vaan.
Lasten kielitaidossa voi tosin havaita vuodenaikojen mukaista vaihtelua. Suomessa vietetyn kesän jälkeen suomen kieli jyrää englannin täysin alleen. Syksyn kuluessa englanti vahvistaa asemiaan ja jouluna ollaan 50-50 -tilanteessa. Keväällä englanti on selvä ykkönen ja suomi näyttää hävinneen kokonaan. Kesän tullen jo Helsinki-Vantaalla suomi tekee yllätyshyökkäyksen takavasemmalta aivan kuin ei olisi koskaan pahasti häviöllä ollutkaan.
Mutta suomen kielen pitäminen matkassa mukana on pitkälti vanhempien vastuulla. Niinpä kirjahyllyyn ujutetaan mitä mielenkiintoisempia suomenkielisiä kirjoja ja tilataan kotiin joka lapsen perusaapinen, Aku Ankka. Videokokoelmaa kartutetaan suomenkielisillä ohjelmilla ja tilataan koko Suomen TV-ohjelmistokin internetin kautta kotikoneelle. Kielipuolisiin lauseisiin yritetään aina vastata selvällä suomen kielellä ja loppuviikosta raahataan lapsi vielä mahdollisuuksien mukaan Suomikouluunkin.
Teini-ikäisten lasten kanssa puhdas lahjonta toimii kuulemma parhaiten. Eräs äiti kertoi maksaneensa selvää rahaa jokaisesta suomenkielisestä kirjasta, jonka hänen lapsensa lukivat. Kun lapset vielä kirjoittivat lukemastaan kirjasta suomeksi esseenkin, niin sievoinen summa dollareita vaihtoi omistajaa. Niin tehokas menetelmä oli, että nyt aikuisenakin nämä lahjotut puhuvat virheetöntä suomea, vaikka ovat lähes koko ikänsä Yhdysvalloissa asuneet.
Amerikkalaiset osaavat jakaa kohteliaisuuksia tilanteessa kuin tilanteessa. Niinpä ihmiset tulevat kertomaan kadulla ja kaupassa, kuinka hienoa on, että kaakatan lapsilleni jotain käsittämätöntä kieltä. Eräs nainen jopa kiitti minua amerikkalaisen kulttuurin säilyttämisestä, kun puhun lapsilleni suomea.
Kyllä kielitaito on ihmeellinen rikkaus.
Ulkomailla asuvat suomalaiset onnistuvat yleensä kyllästämään lapsensa suomen kielellä aina koulun aloitukseen asti. Sen jälkeen peli heittäytyy haastavaksi. Lapsi viettää koulussa ja harrastuksissa suuren osan päivästä ja päivän valtakieli jää helposti päälle kotonakin. Lapsi haluaa puhua samaa kieltä kuin kaveritkin. Vanhemmat nyt ymmärtävät mitä vaan.
Lasten kielitaidossa voi tosin havaita vuodenaikojen mukaista vaihtelua. Suomessa vietetyn kesän jälkeen suomen kieli jyrää englannin täysin alleen. Syksyn kuluessa englanti vahvistaa asemiaan ja jouluna ollaan 50-50 -tilanteessa. Keväällä englanti on selvä ykkönen ja suomi näyttää hävinneen kokonaan. Kesän tullen jo Helsinki-Vantaalla suomi tekee yllätyshyökkäyksen takavasemmalta aivan kuin ei olisi koskaan pahasti häviöllä ollutkaan.
Mutta suomen kielen pitäminen matkassa mukana on pitkälti vanhempien vastuulla. Niinpä kirjahyllyyn ujutetaan mitä mielenkiintoisempia suomenkielisiä kirjoja ja tilataan kotiin joka lapsen perusaapinen, Aku Ankka. Videokokoelmaa kartutetaan suomenkielisillä ohjelmilla ja tilataan koko Suomen TV-ohjelmistokin internetin kautta kotikoneelle. Kielipuolisiin lauseisiin yritetään aina vastata selvällä suomen kielellä ja loppuviikosta raahataan lapsi vielä mahdollisuuksien mukaan Suomikouluunkin.
Teini-ikäisten lasten kanssa puhdas lahjonta toimii kuulemma parhaiten. Eräs äiti kertoi maksaneensa selvää rahaa jokaisesta suomenkielisestä kirjasta, jonka hänen lapsensa lukivat. Kun lapset vielä kirjoittivat lukemastaan kirjasta suomeksi esseenkin, niin sievoinen summa dollareita vaihtoi omistajaa. Niin tehokas menetelmä oli, että nyt aikuisenakin nämä lahjotut puhuvat virheetöntä suomea, vaikka ovat lähes koko ikänsä Yhdysvalloissa asuneet.
Amerikkalaiset osaavat jakaa kohteliaisuuksia tilanteessa kuin tilanteessa. Niinpä ihmiset tulevat kertomaan kadulla ja kaupassa, kuinka hienoa on, että kaakatan lapsilleni jotain käsittämätöntä kieltä. Eräs nainen jopa kiitti minua amerikkalaisen kulttuurin säilyttämisestä, kun puhun lapsilleni suomea.
Kyllä kielitaito on ihmeellinen rikkaus.
Could you please read Ella-kirjaa? Tällä hetkellä kielitaitoamme ylläpitää Timo Parvela - sen verran kuin pystymme hihitykseltä lukemaan.
torstaina 30. heinäkuuta 2009
Kaatamalla
Olemme nyt tehneet suuren muuton Houstonista Arlingtoniin, Virginian osavaltioon, Washington DC:n naapuriin. Tämä runsaan 2000 kilometrin muuttomatka hurahti lentokoneella kolmessa tunnissa. Samalla siirryimme Teksasin subtrooppisesta ilmastosta Virginian lauhkeaan ilmanalaan.
Muuttoajankohtamme kesän alussa oli osuva. Houstonissa lämpötila pysyttelee ylettömissä hellelukemissa aina toukokuusta marraskuulle asti. Tähän kesäiseen teksasilaistunnelmaan pääsee koti-Suomessakin, kun menee vaatteet päällä mietoon löylyyn ja heittelee kiukaalle vettä - vuorokauden ympäri. Kun Teksasissa aurinko laskee, ei lämpötila juurikaan laske sen mukana. Tämä jaksoi suomalaista hämmästyttää ilta toisensa jälkeen.
Mutta todellinen ihmetyksen aihe oli sade. Hurrikaanien ja trooppisten myskyjen aikaan osaa odottaa vettä tulevan kuin aisaa, mutta loppujen lopuksi eniten vettä tuli ihan tavallisina sadepäivinä. Houstonissa sadevesiviemärien suuaukot ovat vähintään kolmen kissan kokoisia ja maan alla risteilee taatusti moottoriteihin verrattava viemäriverkosto. Mutta siitä huolimatta vettä saattoi tulla kerralla niin paljon, että tiet lainehtivat kuin Venetsian kanaalit ikään.
Tulvapäivinä koulut on suljettu eikä työpaikoillekaan odoteta kenenkään purjehtivan. Mutta houstonilaiset ovat tottuneet luottamaan autoihinsa. Niinpä he sateellakin lähtevät reippaasti ajelemaan tulviville kaduille. Kun vesi yltää auton puoleen väliin asti, he pysähtyvät pohtimaan, voisiko vielä ajaa eteenpäin. Seuraavaksi he soittavat kännykällä apua, kun auto ei enää liikukaan. Sateen jälkeen näkee teiden varsilla jonon uitettuja ja hylättyjä autoja.
Tällainen sade pääsee myös aina uutisten ykkösaiheeksi. Tyypillisesti toimittaja kävelee tulvavedessä ja kertoo, että tulvavedessä käveleminen on vaarallista. Vesimassat ovat voineet nimittäin irrottaa viemärien kansia, jolloin kävelijä voi päätyä syvemmälle kuin oli tarkoitus. Toinen suosikkiaihe on tulvivien risteyksien ja vesimassojen alle jääneiden autojen esitteleminen.
Virginiassa sade ja lämpötila käyttäytyvät kuten niiden kuuluukin: maltillisesti ja kohtuudella. Parhaillaan on menossa ihan suomalainen kesä. Hieman lämmitettynä vain.
Valon vilkkuessa ei kannata ajaa eteenpäin. Silti moni testaa rankkasateellakin, jos kuitenkin sattuisi omistamaan amfibioauton.
Muuttoajankohtamme kesän alussa oli osuva. Houstonissa lämpötila pysyttelee ylettömissä hellelukemissa aina toukokuusta marraskuulle asti. Tähän kesäiseen teksasilaistunnelmaan pääsee koti-Suomessakin, kun menee vaatteet päällä mietoon löylyyn ja heittelee kiukaalle vettä - vuorokauden ympäri. Kun Teksasissa aurinko laskee, ei lämpötila juurikaan laske sen mukana. Tämä jaksoi suomalaista hämmästyttää ilta toisensa jälkeen.
Mutta todellinen ihmetyksen aihe oli sade. Hurrikaanien ja trooppisten myskyjen aikaan osaa odottaa vettä tulevan kuin aisaa, mutta loppujen lopuksi eniten vettä tuli ihan tavallisina sadepäivinä. Houstonissa sadevesiviemärien suuaukot ovat vähintään kolmen kissan kokoisia ja maan alla risteilee taatusti moottoriteihin verrattava viemäriverkosto. Mutta siitä huolimatta vettä saattoi tulla kerralla niin paljon, että tiet lainehtivat kuin Venetsian kanaalit ikään.
Tulvapäivinä koulut on suljettu eikä työpaikoillekaan odoteta kenenkään purjehtivan. Mutta houstonilaiset ovat tottuneet luottamaan autoihinsa. Niinpä he sateellakin lähtevät reippaasti ajelemaan tulviville kaduille. Kun vesi yltää auton puoleen väliin asti, he pysähtyvät pohtimaan, voisiko vielä ajaa eteenpäin. Seuraavaksi he soittavat kännykällä apua, kun auto ei enää liikukaan. Sateen jälkeen näkee teiden varsilla jonon uitettuja ja hylättyjä autoja.
Tällainen sade pääsee myös aina uutisten ykkösaiheeksi. Tyypillisesti toimittaja kävelee tulvavedessä ja kertoo, että tulvavedessä käveleminen on vaarallista. Vesimassat ovat voineet nimittäin irrottaa viemärien kansia, jolloin kävelijä voi päätyä syvemmälle kuin oli tarkoitus. Toinen suosikkiaihe on tulvivien risteyksien ja vesimassojen alle jääneiden autojen esitteleminen.
Mutta autoilijatkaan eivät ole turvassa viemäreiltä. Viime toukokuussa eräs vesimassoja uhmannut autoilija ei ainoastaan jäänyt tulvaveden saartamaksi vaan myös sen kuljettamaksi. Pelastajat yrittivät turhaan saada kännykkäänsä puhuvaa kuljettajaa tulemaan pois autostaan. Viimein sekä auto että kuljettaja ajelehtivat jättimäiseen sadevesiviemäriin. Heidät löydettiin pari päivää myöhemmin.
Virginiassa sade ja lämpötila käyttäytyvät kuten niiden kuuluukin: maltillisesti ja kohtuudella. Parhaillaan on menossa ihan suomalainen kesä. Hieman lämmitettynä vain.
Valon vilkkuessa ei kannata ajaa eteenpäin. Silti moni testaa rankkasateellakin, jos kuitenkin sattuisi omistamaan amfibioauton.tiistaina 30. kesäkuuta 2009
Hetkinen
Tilapäinen muuttohäiriö kansainvälisissä kirjoitusyhteyksissä. Palaan tietokoneen äärelle mahdollisimman pian!
torstaina 28. toukokuuta 2009
Graniitinluja öljykaupunki
Viime kuussa sain tehtäväksi ottaa kuvan yhdestä Houstonissa sijaitsevasta rakennuksesta. Siitä, jonka pinnassa on oikeaa Taivassalon punaista graniittia. Lupasinkin lähteä heti liikkeelle. Matkassa oli tosin vain yksi mutka: rakennuksen nimestä tai osoitteesta ei ollut tietoakaan.
Ilman internettiä neulan etsiminen heinäsuovasta tai paremminkin kivirakennuksen etsiminen miljoonakaupungista kävisi nopeasti hyvin ikävystyttäväksi. Mutta nyt sain selville pelkästään kotona jalkoja heiluttelemalla, että Taivassalon punainen graniitti on kauppanimeltään esim. Balmoral Red, ja että Houstonissa toimii kivikerho: http://www.hgms.org/ . Ei siis muuta kuin sähköpostia ja onnea matkaan.
Tuota pikaa tuli paluupostissa viesti paikalliselta paleontologilta. Hän oli selaillut vuodelta 1995 peräisin olevia papereitaan ja löytänyt niistä seuraavanlaisen tiedon:
Wells Fargo Bank Plaza
1000 Louisiana St.
Houston, TX 77002
Built 1983
Below the stainless steel collar is a 20 foot base of dark stone from Norway known as Emerald Pearl Granite. There is a roofless canopy at the entrance on Louisiana made of Finnish Balmoral Red Granite. It is also used as accents in the Greek white marble interior lobby floors.
Neula oli löytynyt. Pakkasin juhlallisin menoin pienen kamerani ja lähdin vartin ajomatkalle kohti 1000 Louisiana Streetiä. En ollut kuitenkaan mitenkään varautunut vastaanottamaan sitä näkyä, mikä perillä odotti: kokonaisen korttelin verran pelkkää Taivassalon punaista graniittia. Houstonin mittakaavassa tämä tarkoittaa lähes silmänkantamattomiin jatkuvaa graniittimerta. Keskeltä korttelia kohosi kaupungin toiseksi korkein lasipilvenpiirtäjä, mutta todellinen katseenvangitsija oli sitä ympäröivä graniittiluomus.
Valokuvauksen lomassa esitin parhaan tulkintani kalasta kuivalla maalla sopivien ihmetyksenkiljaisujen säestämänä, kun aina vain uusia graniittirakennelmia avautui eteeni. Yhdellä graniittiaidalla oli rivi taksikuskeja istuskelemassa muina miehinä asiakkaita odottaen. He seurasivat tovin puuhiani ja päättivät sitten kysyä, tarvitsinko apua.
Vakuutin, etten ollut lainkaan avun tarpeessa. Olin vain löytänyt ehdan palan Taivassaloa keskeltä Houstonia, ja ymmärsivätkö taksikuskit ollenkaan tätä ihmettä, että oikeastaan istuvat nyt suomalaisella maaperällä! He katsoivat vuoroin istuma-alustaansa, katukylttiä, toisiaan ja minua ja totesivat, että "That's great, ma'am. Oletteko aivan varma, ettette tarvitse apua?"
Viimein maltoin jättää tämän upean taivassalolais-houstonilaisen korttelin paikalleen ja lähteä kotiin. Matkan varrella katsoin aivan uusin silmin erilaisia rakennuskiviä, ja mietin, mistä ne mahtoivat olla alunperin kotoisin. Olipa elämysmatkailua.
Wells Fargo Plazalla Taivassalo on saapunut Houstoniin.
Ilman internettiä neulan etsiminen heinäsuovasta tai paremminkin kivirakennuksen etsiminen miljoonakaupungista kävisi nopeasti hyvin ikävystyttäväksi. Mutta nyt sain selville pelkästään kotona jalkoja heiluttelemalla, että Taivassalon punainen graniitti on kauppanimeltään esim. Balmoral Red, ja että Houstonissa toimii kivikerho: http://www.hgms.org/ . Ei siis muuta kuin sähköpostia ja onnea matkaan.
Tuota pikaa tuli paluupostissa viesti paikalliselta paleontologilta. Hän oli selaillut vuodelta 1995 peräisin olevia papereitaan ja löytänyt niistä seuraavanlaisen tiedon:
Wells Fargo Bank Plaza
1000 Louisiana St.
Houston, TX 77002
Built 1983
Below the stainless steel collar is a 20 foot base of dark stone from Norway known as Emerald Pearl Granite. There is a roofless canopy at the entrance on Louisiana made of Finnish Balmoral Red Granite. It is also used as accents in the Greek white marble interior lobby floors.
Neula oli löytynyt. Pakkasin juhlallisin menoin pienen kamerani ja lähdin vartin ajomatkalle kohti 1000 Louisiana Streetiä. En ollut kuitenkaan mitenkään varautunut vastaanottamaan sitä näkyä, mikä perillä odotti: kokonaisen korttelin verran pelkkää Taivassalon punaista graniittia. Houstonin mittakaavassa tämä tarkoittaa lähes silmänkantamattomiin jatkuvaa graniittimerta. Keskeltä korttelia kohosi kaupungin toiseksi korkein lasipilvenpiirtäjä, mutta todellinen katseenvangitsija oli sitä ympäröivä graniittiluomus.
Valokuvauksen lomassa esitin parhaan tulkintani kalasta kuivalla maalla sopivien ihmetyksenkiljaisujen säestämänä, kun aina vain uusia graniittirakennelmia avautui eteeni. Yhdellä graniittiaidalla oli rivi taksikuskeja istuskelemassa muina miehinä asiakkaita odottaen. He seurasivat tovin puuhiani ja päättivät sitten kysyä, tarvitsinko apua.
Vakuutin, etten ollut lainkaan avun tarpeessa. Olin vain löytänyt ehdan palan Taivassaloa keskeltä Houstonia, ja ymmärsivätkö taksikuskit ollenkaan tätä ihmettä, että oikeastaan istuvat nyt suomalaisella maaperällä! He katsoivat vuoroin istuma-alustaansa, katukylttiä, toisiaan ja minua ja totesivat, että "That's great, ma'am. Oletteko aivan varma, ettette tarvitse apua?"
Viimein maltoin jättää tämän upean taivassalolais-houstonilaisen korttelin paikalleen ja lähteä kotiin. Matkan varrella katsoin aivan uusin silmin erilaisia rakennuskiviä, ja mietin, mistä ne mahtoivat olla alunperin kotoisin. Olipa elämysmatkailua.
Wells Fargo Plazalla Taivassalo on saapunut Houstoniin.
torstaina 30. huhtikuuta 2009
Koulussa taas
Siitä on yli kaksikymmentä vuotta, kun viimeksi kävin aktiivisesti peruskoulussa - ja nyt taas. Trappulan koulu Taivassalossa on tosin vaihtunut West University Placen alakouluun Houstonissa Teksasissa, ja koulussa käy ensisijaisesti tyttäreni Patricia, 6 v., mutta minä kuljen mukana hyvänä kakkosena.
Kun Taivassalossa muistan hiihtäneeni kouluun itse kesät talvet, ei Yhdysvalloissa moinen uhkarohkeus tulisi kuuloonkaan. Vanhemmat vievät lapset joka aamu kouluun, nuorimmat oppilaat ihan luokan ovelle asti, ja koulun päätyttyä oppilaita ollaan vastassa koulun pihalla. Amerikkalaislapset kun ovat todella harvoin yksin kotona, jos koskaan.
Autonkuljettajan paikan lisäksi amerikkalaisen peruskoululaisen vanhemmat saavat halutessaan paljon muitakin töitä koulusta. Oikeastaan yksi hyvän koulun mittareista on se, kuinka paljon vanhemmat osallistuvat koulun toimintaan. Suomessahan taas taannoin oli suorastaan huolestuttavaa, jos vanhemmat joutuvat koulussa kovin useasti käymään. Taivassalossa olimme kaikki luonnollisesti huippuoppilaita, joten vanhempamme vierailivat koulussa tasan kahdesti vuodessa: kerran vanhempainillassa ja kerran joulujuhlissa. Kyllä sitä jo siinä yhdelle vuodelle olikin.
West University Placen alakoulu kuuluu Houstonin kolmen parhaan julkisen koulun joukkoon. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhemmat osallistuvat koulun toimintaan suorastaan hyperaktiivisesti. Koulun vanhempainyhdistyksen ensisijainen tehtävä on kerätä paljon ylimääräistä rahaa koululle, jotta oppilaille saadaan järjestettyä jos jonkinlaista toimintaa.
Koulussa vietetäänkin sitten tiedeiltaa ja taideiltaa, juhlitaan kansainvälisyyttä ja paikallisuutta, tavataan kirjailijoita ja urheilijoita sekä pidetään karnevaaleja ja tietokilpailuja. Vanhempainyhdistys tukee myös oppilaiden harrastustoimintaa koulun jälkeen, hankkii lisää kirjoja koulun kirjastoon ja tuo kopiokoneita kansliaan.
Vanhemmat auttavat myös erilaisissa projekteissa, kuten esimerkiksi pehmoeläinten keräämisessä sairaaloissa oleville lapsille. Perjantaisin nuorimpien oppilaiden vanhemmat käyvät kukin vuorollaan lukemassa oman lapsensa luokalle satukirjoja ja tuomassa oppilaille erikoisherkkuja. Joka luokalla on myös erityinen "huonevanhempi" apulaisineen kaikkineen. Hänen tehtävänään on koordinoida kaikkea tätä toimintaa.
Useimmiten vanhempien tehtäviin kuuluu vielä pakata lapselle lounaslaukku mukaan, vaikka koulussa toki ruokaakin tarjotaan. Kouluruokailu on Amerikassa yleensä maksullinen ja tarjolla on erilaisia kansallisruokia kuten hampurilaisia, tacoja ja pizzaa.
Koulupäivä alkaa aina klo 7.35 ja päättyy klo 14.35. Lounaan lisäksi vanhemmat laittavat lapselle pienen välipalan mukaan pitkää päivää vauhdittamaan. Perjantaisin sitten yksi vanhemmista tuo koko luokalle erikoisvälipalaherkun, kuten esimerkiksi syntymäpäiväkakkua.
Vanhemmat pitävät myös opettajia silmällä, jotta nämä varmasti opettavat hyvin. Jos laaduntarkkailussa ilmenee huomautettavaa, noottia lähtee rehtorille ja internetin keskustelupalstoille. Yhdysvalloissa on koulujen välillä huikeita, huikeita eroja, ja vanhemmat käyttävätkin paljon aikaa hyvän koulun etsimiseen.
Kun Taivassalossa muistan hiihtäneeni kouluun itse kesät talvet, ei Yhdysvalloissa moinen uhkarohkeus tulisi kuuloonkaan. Vanhemmat vievät lapset joka aamu kouluun, nuorimmat oppilaat ihan luokan ovelle asti, ja koulun päätyttyä oppilaita ollaan vastassa koulun pihalla. Amerikkalaislapset kun ovat todella harvoin yksin kotona, jos koskaan.
Autonkuljettajan paikan lisäksi amerikkalaisen peruskoululaisen vanhemmat saavat halutessaan paljon muitakin töitä koulusta. Oikeastaan yksi hyvän koulun mittareista on se, kuinka paljon vanhemmat osallistuvat koulun toimintaan. Suomessahan taas taannoin oli suorastaan huolestuttavaa, jos vanhemmat joutuvat koulussa kovin useasti käymään. Taivassalossa olimme kaikki luonnollisesti huippuoppilaita, joten vanhempamme vierailivat koulussa tasan kahdesti vuodessa: kerran vanhempainillassa ja kerran joulujuhlissa. Kyllä sitä jo siinä yhdelle vuodelle olikin.
West University Placen alakoulu kuuluu Houstonin kolmen parhaan julkisen koulun joukkoon. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhemmat osallistuvat koulun toimintaan suorastaan hyperaktiivisesti. Koulun vanhempainyhdistyksen ensisijainen tehtävä on kerätä paljon ylimääräistä rahaa koululle, jotta oppilaille saadaan järjestettyä jos jonkinlaista toimintaa.
Koulussa vietetäänkin sitten tiedeiltaa ja taideiltaa, juhlitaan kansainvälisyyttä ja paikallisuutta, tavataan kirjailijoita ja urheilijoita sekä pidetään karnevaaleja ja tietokilpailuja. Vanhempainyhdistys tukee myös oppilaiden harrastustoimintaa koulun jälkeen, hankkii lisää kirjoja koulun kirjastoon ja tuo kopiokoneita kansliaan.
Vanhemmat auttavat myös erilaisissa projekteissa, kuten esimerkiksi pehmoeläinten keräämisessä sairaaloissa oleville lapsille. Perjantaisin nuorimpien oppilaiden vanhemmat käyvät kukin vuorollaan lukemassa oman lapsensa luokalle satukirjoja ja tuomassa oppilaille erikoisherkkuja. Joka luokalla on myös erityinen "huonevanhempi" apulaisineen kaikkineen. Hänen tehtävänään on koordinoida kaikkea tätä toimintaa.
Useimmiten vanhempien tehtäviin kuuluu vielä pakata lapselle lounaslaukku mukaan, vaikka koulussa toki ruokaakin tarjotaan. Kouluruokailu on Amerikassa yleensä maksullinen ja tarjolla on erilaisia kansallisruokia kuten hampurilaisia, tacoja ja pizzaa.
Koulupäivä alkaa aina klo 7.35 ja päättyy klo 14.35. Lounaan lisäksi vanhemmat laittavat lapselle pienen välipalan mukaan pitkää päivää vauhdittamaan. Perjantaisin sitten yksi vanhemmista tuo koko luokalle erikoisvälipalaherkun, kuten esimerkiksi syntymäpäiväkakkua.
Vanhemmat pitävät myös opettajia silmällä, jotta nämä varmasti opettavat hyvin. Jos laaduntarkkailussa ilmenee huomautettavaa, noottia lähtee rehtorille ja internetin keskustelupalstoille. Yhdysvalloissa on koulujen välillä huikeita, huikeita eroja, ja vanhemmat käyttävätkin paljon aikaa hyvän koulun etsimiseen.
Luokkien erilaiset juhlat ovat aktiivisten vanhempien käsialaa.
(Tämä juttu on julkaistu myös Taivassalon kesälehdessä 2009.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
