sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Lunta luomassa

Tänä vuonna Washington DC:n alueella - niin kuin varmasti koko pohjoisella pallonpuoliskolla - on satanut ennätysmäisen paljon lunta. Jo joulukuussa ihmiset olivat lumen kanssa ihmeissään, mutta joulukuun lumimäärät eivät olleet vielä mitään helmikuuhun verrattuna. Helmikuisen myräkän kaltaista tuiskutusta ei täällä oltu nähty sitten vuoden 1899.

Näillä leveysasteilla lumi aiheuttaa ihmisille suuria vaikeuksia. Sähkökatkokset viilensivät nopeasti täkäläiset, puolihuolimattomasti eristetyt talot. Koulut olivat pari viikkoa kiinni, virastot samoin. Kaupoista loppuivat niin maito, leipä, liha kuin vihanneksetkin. Täydennyksiä tuovat rekat kun eivät päässeet liikkumaan auraamattomilla teillä. Lunta tuli kerralla niin paljon, että ei siinä pystynyt oikein kävelemäänkään.

Lumesta oli siis päästävä mahdollisimman pian eroon. Normaalioloissa aurinko sulattaisi lumen parissa päivässä, mutta tänä vuonna oli lumipaljouden lisäksi harvinaisen kylmää. Oli siis pakko turvautua muihin menetelmiin.

Valtavien lumimäärien takia tarvittiin kokonainen armeija aura-autoja puskemaan tietä lumikinosten läpi. Aura-autojen jättämät kinokset jalkakäytävillä kuuluivat asukkaiden lapiointivelvollisuuksiin. Harva kuitenkaan viitsi nähdä sellaista vaivaa. Kun viimein ihmiset pääsivät jälleen liikkeelle, kulkivat autot ja jalankulkijat samoilla kapeilla väylillä iloisessa sekamelskassa. Koska tällaisille lumimäärille ei oltu osattu varata erillisiä lumenkaatopaikkoja, kinokset olivat siinä, mihin ne auratessa olivat sattuneet jäämään.

Kun ilma vihdoin hieman lämpeni, päästiin lumen sulatuspuuhiin. Alueesta riippuen lunta sulatettiin vähän eri tavoin. Viihdyttävimmässä versiossa pikkuiset Bobcatit kasasivat lumen ensin penkoilta takaisin keskelle tietä. Tämän jälkeen suola-auto ajoi tiellä edestakaisin ruiskuttaen sulattavaa suolaliuosta lumen päälle. Tie ja paikalle osuneet autot olivat käsittelyn jälkeen kauniin valkoisia - suolasta.

Toinen sulatustapa vaikutti jonkin verran ympäristöystävällisemmältä. Siinä lumi kipattiin jättimäistä lihamyllyä muistuttavaan koneeseen, joka sulatti lumen niillä sijoillaan ja sylki sen ulos keväisenä purona. Mykistävän kätevää.

Loput lumet jätettiin auringolle sulatettavaksi. Kevättä siis odotellaan.

Aura-auto...


...ja sen kaverit.


Trecan 60-PD Snowmelter...


...ja näin se toimii.


Aura-autokuvat by Annika Ilkka.

Ei kommentteja: