Lama-ale

Sain tehtäväkseni tutkia, miten amerikkalaiset toimivat jouluostosmarkkinoilla näin lama-aikana. Päätin siis tutustua paikallisen kauppakeskuksen tunnelmaan kolme päivää ennen joulua. Etukäteen ajattelin, että paikalla on varmasti jonkin verran ihmisiä, mutta ei mitenkään ruuhkaksi asti. Eletäänhän lamaa.

Tulin kuitenkin nopeasti toisiin ajatuksiin, kun tökkäsin autollani umpitukokseen jo kahdeksan korttelia ennen kauppakeskusta. Näytti siltä, että jokainen houstonilainen oli matkalla ostoksille. Aikani jonotettuani sain auton parkkiin ja pääsin toteamaan, että kauppakeskuksen käytävillä parveili massoittain ihmisiä - ostoskassit olalla.

Päällisin puolin tarkasteltuna ainakaan houstonilaisten jouluostosinto ei ollut tänä vuonna hälvennyt vähääkään. Osasyynä saattoivat tosin olla huimat alennusmyynnit. “-60%” mainostettiin useamman kuin yhden liikkeen ikkunassa. Vaikutti siltä, kaupat halusivat tuotteistaan eroon lähes hinnalla millä hyvänsä. Joulumyynnin tavarat kun varmasti tilattiin vanhana hyvänä aikana, ja nyt laman yllätettyä varastoa olikin vähän liikaa.

Tänä vuonna myös jouluvalojen suunnittelu- ja ripustusbusiness on joutunut laman himmentämäksi. Kun esimerkiksi viime vuonna naapurimme pihalla hääri kymmenkunta palkattua jouluvalonripustajaa, tänä vuonna naapuri hoiti homman itse.

Paikallisen tavan mukaan isojen lehtipuiden ruongon ympärille kiedotaan tiheästi valonauhaa tyvestä latvaan asti. Yhdeltä ihmiseltä menee tähän työhön yleensä koko päivä. Ulkopuolisen avun turvin naapurimme kaikki viisi tammea saivat viime vuonna oman valokuorrutteensa. Tänä vuonna naapuri kieppui puun latvassa itse ja tyytyi vain yhteen valaistuun puuhun.

Toisaalta Houstonissa on niitäkin, joita lama ei kovin paljon hetkauta. Kun aikaisempina vuosina erään yläluokkaisen jouluvalosuunnittelufirman tyypillinen tilaus oli 13 000 dollaria, lama on kuulemma vaikuttanut sen verran, että tänä vuonna firman asiakkaat ovat olleet halukkaita käyttämään jouluvaloihin keskimäärin “vain” 9 000 dollaria. Tosin eräs asiakas pitäytyi nytkin tiukasti normaalissa 48 000 dollarin jouluvalobudjetissaan!

Ja minä kun luulin suorastaan törsääväni ostamalla pihallemme 50 dollarin lumiukon.

Alen voimalla kauppa käy.

Jouluostoskiitospäivä

Marraskuun neljäs torstai on yksi amerikkalaisten tärkeimmistä päivistä. Silloin vietetään Thanksgivingiä eli kiitospäivää. Tämän eräänlaisen sadonkorjuujuhlan alkuperä on pyhiinvaeltajien ja intiaanien muinaisessa yhteisateriassa. Nykyisinkin juhlan päätapahtuma on maittava kalkkuna-ateria, jota mahdollisimman moni sukulainen ja ystävä saapuu yhdessä nauttimaan. Niin suosittu kyseinen ateria on, että vuoden vilkkaimmat matkustuspäivät sijoittuvat kiitospäivän ympärille. Mutta eipä siinä kaikki.

Kiitospäivä toimii myös tärkeänä lähtölaukauksena jouluostoksille. Kauppiaat keksivät mitä mielikuvituksellisimpia houkuttimia, jotta saavat ihmiset heti kiitospäivän jälkeen jouluostostunnelmaan. Jotkut lupaavat avata kauppojen ovet heti keskiyön jälkeen huimien alennusten kera. Vasta aamuyöstä ovensa avaavat kauppiaat pitävät tarjouksia jonottavat asiakkaansa vireessä jakamalla kahvia ja donitseja makuupussissa kököttämisen ratoksi.

Kiitospäivän jälkeinen perjantai on kauppiaille eräänlainen kannattavuuden mittari. Päivää kutsutaankin "mustaksi perjantaiksi", koska useimmat kauppiaat onnistuvat saamaan tällöin tilikirjat mustalle eli plussan puolelle.

Osaa amerikkalaisista ärsyttää, että niinkin epäkaupallinen juhla kuin kiitospäivä on pilattu moisella ostoshysterian lietsonnalla. Kiitospäivän valjastaminen kauppiaiden joulumyyntitarpeisiin ei kuitenkaan ole mikään uusi juttu. Lähes 100 vuotta sitten newyorkilainen tavaratalo keksi "jouluistaa" kiitospäivän. He järjestivät kiitospäivän paraatin, jossa kalkkunoiden kavereina astelivat joulupukit. Samalla mainostettiin seuraavan päivän erikoistarjouksia ja erikoisaukioloaikoja.

Nykyisin kiitospäivän paraati on lähes joka kaupungissa. Mainonta hoidetaan kuitenkin pääasiassa sanomalehdissä, joiden kiitospäivän numero painaa tästä syystä useita kiloja.

Tänä vuonna musta perjantai sai jälleen ostajalaumat liikkeelle - ei tosin ihan helposti. Talouden taantuma oli pakottanut kauppiaat entistä kekseliäimpien myyntikeinojen käyttöön ja entistä suurempiin alennuksiin. Ja kun aikaisempina vuosina ihmiset ostivat huipputarjousten lomasssa paljon muutakin, nyt he pitäytyivät tiukasti tietyissä tarjoustavaroissa.

Musta perjantai voikin olla tänä vuonna hieman tavallista harmaampi.

Kiitospäivän paraatia johtaa arvoisa kalkkuna. Joulu seuraa perässä.

Obama vs. McCain

Yhdysvaltain presidentinvaalien ehdokkaat Barack Obama ja John McCain ovat todistaneet, että politiikka ei ole tylsää. Vaalikampanjointi on viime kuukausien ajan tarjonnut kansalle kosolti huvia ja vähän hyötyäkin. Verotus, maailmantalous ja sodat ovat olleet keskustelun alla aivan yhtä lailla kuin vaatemerkit ja illallisten vieraslistatkin. Erilaisten kampanjakäänteiden mukaan galluptulokset ovatkin heitelleet kuin pörssikurssit ikään.

Barack Obamasta tuli legenda, kun hänet valittiin demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Republikaanien John McCain sai saman statuksen valitsemalla Sarah Palinin varapresidenttiehdokkaakseen. Tuli valituksi sitten kumpi tahansa, hän tekee joka tapauksessa historiaa.

Äänestäjät ovat näissä historiallisissa vaaleissa täysillä mukana. Teksasissa ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä veti yleisesti noin kaksi kertaa enemmän äänestäjiä kuin edellisten presidentinvaalien vastaava. Tämä on merkittävää, koska Teksas koetaan hyvin puhtaasti republikaanien alueeksi, jossa demokraateilla ei ole paljonkaan jalansijaa. Nyt äänestäjät - puolin ja toisin - ovat sitä mieltä, että heidän äänellään on merkitystä.

Ja oikeassa he ovatkin. Vaikka viimeisimpien mielipidemittausten mukaan John McCain on muualla Teksasissa suosiossa, Houstonissa Barack Obama johtaa selvästi. Viime vuosikymmeninä Houston on antanut äänensä demokraattien presidenttiehdokkaalle ainoastaan vuosina 1948 ja 1964.

Myös Houstonin suurin päivälehti, Houston Chronicle, on ilmoittanut kannattavansa Barack Obamaa presidentiksi. Tämä on historiallista republikaaneihin päin kallellaan olevalta sanomalehdeltä. Aikaisemmin se on antanut tukensa demokraattien ehdokkaalle vain kerran viimeisten vuosikymmenien aikana. Tämän kunnian sai Lyndon B. Johnson vuonna 1964.

Perusteluissaan suositukselleen Houston Chronicle peilaa varmasti monen kansalaisen ajatuksia. Barack Obama nähdään muutoksen tuojana ja analyyttisenä ajattelijana, viisaana ja osaavana. Hänen varapresidenttiehdokkaansa Joe Biden tuo parivaljakolle lisäksi kokemusta.

John McCainia pidetään puolueen sisäisenä uudistajana ja ansioituneena amerikkalaisena, rohkeana ja älykkäänä. Hänen pahimmaksi virheekseen koetaan kuitenkin se, että hän valitsi varapresidenttiparikseen Sarah Palinin. Alkuhuuman jälkeen tämä kun on osoittautunut sittenkin liian kokemattomaksi.

4. marraskuuta nähdään, mitä mieltä amerikkalaiset asiasta loppujen lopuksi ovat.

Voitto kotiin!

Ike pyyhälsi yli

Viime viikolla Houstonissa on voinut kävellä ovelta ovelle moottorisaha kädessä eikä kenellekään ole tullut edes mieleen soittaa poliisia paikalle. Sen sijaan moottorisahamiehet on siltä seisomalta palkattu ilomielin tontille risusavottaan hurrikaani Iken jälkiä korjaamaan.

Kun Ike runsas viikko sitten pyyhälsi Houstonin yli, tilanne ei näyttänyt kovinkaan pahalta. Tuulen nopeus kun oli hurrikaaniasteikolla mitattuna vain kohtalainen. Silti siellä täällä aitaa kaatui ja tanner tömisi puiden kaatuessa ja oksien pudotessa maahan. Koska Ike oli kooltaan epätavallisen suuri ja siksi sangen sitkeä, tämä hitaampikin tuuli riitti painamaan puita nurin ja lähettämään katoilta tervapahveja maailmanympärimatkalle.

Iken jäljiltä Houston näytti erinomaiselta vihersalaatilta. Joka paikka oli täynnä märkiä lehtiä ja oksia. Uima-altaat olivat kuin suuria hernekeittoastioita ja pihalle jätetyt autot lehtitäpläisiä dalmatialaisia.

Sähköjä ei ollut kuin muutamalla Houstonin miljoonaväestön asukkaalla. Siispä meidänkin sähköttömässä naapurustossa vietettiin päiviä pihaa haravoiden ja puita sahaillen. Välillä kaivettiin kylmälaukusta vähän makkaraa kaasugrillille heitettäväksi. Kuunneltiin radiota ja selailtiin vanhoja lehtiä. Pimeän tullen mentiin nukkumaan, vaikka olikin liian kuuma. Mökkeiltiin siis ihan perisuomalaisittain.

Koska koulut olivat sulkeneet ovensa ja suurin osa toimistoistakin kuivatteli vielä kokolattiamattojaan, oli monilla houstonilaisperheillä mahdollisuus harvinaisen pitkään lomaan. Naapurimme kertoikin, että he lähtevät aina hurrikaanin jälkeen lomamatkalle. Silloin koko perheellä on vapaata, mutta missään ei ole virallisen lomasesongin aiheuttamaa ruuhkaa. On siis mukavampi matkustaa.

Mutta Houstoniin jäävilläkin oli tarpeeksi ihmeteltävää. Vaikka jokaisen houstonilaisen pitäisi olla varustautunut hurrikaaniaikana vähintään seitsemän päivän vesi, muona ja polttoainevarastolla, oli jostain syystä tällainen suurelta osalta ihmisiä unohtunut. Siispä niillä harvoilla huoltoasemilla, joissa oli sekä sähköt että polttoainetta, olikin huimat jonot. Myös vähitellen oviaan avaavien ruokakauppojen jonot olivat ennen näkemättömät.

Mutta ihmisten ystävällisyys ja avulaisuus oli jonojakin suurempaa. Naapurit auttoivat toisiaan niin puiden karsimisessa kuin jään metsästämisessäkin. Sähköisistä taloista vedettiin lainajohtoja sähköttömille naapureille, ja pyykinpesukutsuja annettiin tutuille ja tuntemattomille. Ja miljoonakaupungin liikenne ilman toimivia liikennevaloja eteni hämmästyttävän hyvässä hengessä.

Siivous- ja korjaustyöt jatkuvat täällä tulvavaara-alueen ulkopuolellakin vielä pitkään. Varsinaisiin rannikkoseutuihin verrattuna suurimmassa osassa Houstonia ei kuitenkaan ole pienintäkään hätää.

Autotallin siivous kannattaisi aina - varsinkin ennen hurrikaania.

Kyltissä totuus

Amerikkalaiset ovat kuuluja varoituskylteistään. Lähes jokainen esine ja asia tarvitsee täällä varoituksen kylkeensä. Niinpä pahvisessa kahvikupissa on takuuvarmasti teksti: "Varo! Sisältö on kuumaa!" Täten kokemattominkin kahvilan asiakas on tilanteen tasalla tilaamansa juoman lämpötilan suhteen. Hän ei siis voi syyttää muuta kuin itseään, jos polttaa suunsa varoituskyltillä varustetulla kahvillaan.

Autojen sivupeilissä muistutetaan, että peilissä näkyvät kohteet ovat oikeasti lähempänä kuin miltä näyttävät. Tämä teksti on autonvalmistajan pelastus huonoja kuskeja ja heidän innokkaita asianajajiaan vastaan. Muovipussivalmistajat ovat niin ikään suojautuneet oikeusjutuilta tiedottamalla pussin sivussa tukehtumisvaarasta, jos pitää pussia tyynynä. Ja yöpaidan mukana tulee kyltti, jossa varoitetaan kyseisen pukineen liepeiden tulipaloherkkyydestä avotulen lähellä nukuttaessa.

Tällaisten varoituskylttien perusteella tulee pakostakin päätelleeksi, että ns. maalaisjärki on amerikkalaisilla pahasti jäässä. Toisaalta tässä monimiljoonaisessa maassa, jossa on asukkaita varmasti joka ikisestä maailman valtiosta, on vaikea sanoa, minkä kulttuurin mukaisen maalaisjärjen mukaan milloinkin kuuluu toimia. Parasta siis laittaa varoituskyltti. Varmuuden vuoksi.

Kylteistä on myös se hyöty, että huikeita korvauksia tuottavista oikeusjutuista innostuneet kansalaiset eivät voi enää ihan joka asiasta haastaa tuotteita valmistavia yrityksiä oikeuteen. Tämän haittapuolena tai paremminkin ehkä hupina ovat sitten mitä moninaisimmat varoitukset tuotteiden kyljissä.

Oikeusjuttujen torjumiseksi suunniteltujen varoituskylttien keksiminen on taatusti mielenkiintoista puuhaa. Niin myös kyseisten varoituskylttien metsästäminen. Joka vuosi Amerikassa järjestetäänkin kilpailu parhaimpien kylttien löytämiseksi: http://www.wackywarnings.com/. Viime vuonna kilpailun voitti kaiken kuittaava "Vaara: Vältä kuolemaa" -varoituskyltti.

Liikenteessä kylttien tehtävänä on harvoin autoilijoiden hauskuttaminen. Houstonissa kuitenkin tulee pakostakin hiukan hihitettyä, kun ajaa 35 asteen helteessä "Varo jäätä sillalla" -kyltin ohi.

Suorastaan tragikoominen on sen sijaan ainoastaan autoilijoiden käyttöön tarkoitettu drive in -pankkiautomaatti, joka ystävällisesti tiedottaa kyltissään, että heikkonäköiset voivat käyttää tämän pankkiautomaatin toimintoja myös ääniohjauksella.

Ei sitten muuta kuin turvallista matkaa!

Jäätä on sillalla hyvä varoa - kesät, talvet.

Palvelu pelaa

"Mutta kun me amerikkalaiset haluamme palvella!" huudahti rempseä myyjä huonekalukaupassa, kun yritin raahata toisessa kainalossa kirjahyllyä ja toisessa muutamaa lasta autolleni ja selittää samalla ihmettelevälle myyjälle, että ei tässä nyt mitään apua tarvita, koska minä olen Suomesta ja meillä päin nämä hommat hoidetaan sisulla. Myyjä kykeni katsomaan tätä operaatiota noin sadasosasekunnin, ennen kuin kaappasi kirjahyllyn mukaansa ja kantoi sen muitta mutkitta autolleni.

Suomalaiseen ajattelumalliin kuuluu, että kaikki tehdään itse. Amerikassa sen sijaan palvelukulttuuri on vahva, ja ennen pitkää suomalainenkin joutuu täällä huomaamaan, että toisen avulla moni asia hoituu näppärämmin kuin itse nävertämällä. Vuosien saatossa meillekin on siten rantautunut siivooja ja puutarhuri, eikä se enää tunnu muulta kuin kätevältä.

Viimeisimmät suomalaisvieraamme tosin ihmettelivät, että miten meistä on tullut tällaisia riistäjiä, jotka käyttävät hyväkseen toisia ihmisiä. Sitä en ollutkaan tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Varsinkaan kun puutarhureinamme on kolme raavasta miestä, jotka ilmestyvät pihalle isojen koneiden ja vielä isomman laskun kanssa. Siivoojamme taas voisi pitää helposti oppitunnin yksityisyrittäjyydestä ja omaisuuden kartuttamisesta. Hän kun on menestynyt molemmissa.

Palvelu siis pelaa. Ruokakaupassa asiointikin on tehty asiakkaille mahdollisimman helpoksi. Voit nimittäin vain lapata ostoskärryt täyteen tavaraa, tökätä kärryt lähimmän kassan luo ja odottaa tumput suorina. Kassatäti tai -setä ottaa tavarat puolestasi kärryistä ja vie ne kassan läpi. Hihnan toisessa päässä on pakkaaja, joka laittaa ostokset kasseihin ja kassit kätevästi kärryyn. Sinun tehtäväksesi jää pelkästään ostoksien maksaminen, kun tässä palvelussa ei edes juomaraha vaihda omistajaa.

Amerikassa on lisäksi tarjolla mitä mielikuvituksellisimpia erikoispalveluja aina joulukuusen kotiintuonnista asunnon vauvaturvallisuustestaukseen asti. Lähes mistä tahansa voi siis täällä tehdä palvelun. Ja joku käyttäjä löytyy varmasti.

Kaupunkialueella puunkaatopalvelu käy samalla akrobatiaesityksestä.

Vaattehitta

Juoksitko juhannuksena peltojen poikki ilman rihman kiertämää juhannustaikoja tehden? Tuskin, vaikka suomalaiselta tällaisten kansanperinteiden vaaliminen saattaisi hyvinkin vielä onnistua - eivätkä naapurit edes paljoa ihmettelisi. Heidän kanssaanhan voi mennä muina miehinä juhannussaunaankin.

Sen sijaan suurimmalle osalle amerikkalaisia pelkkä ajatuskin tällaisista juhlamenoista olisi kauhistus. Heistä on mukavinta, kun kaikki pitävät mahdollisuuksien mukaan vaatteet päällään niin pelloilla kuin saunassakin. Vaatteiden ei tosin tarvitse olla mitenkään runsaat: pikku pikku bikinit käyvät erinomaisesti, mutta alaston ei missään nimessä saa olla.

Suomesta kertovien kirjojen antaminen amerikkalaisille on toisinaan haastavaa, koska yhtään alastonta perhettä ei saisi näkyä saunanlauteilla. Amerikkalaisille moinen perhealastomuus on sangen vierasta. Vanhemmat eivät esiinny lasten nähden ilman vaatteita, ja lapsetkin - heti taaperoiän ohitettuaan - osaavat pyytää yksityisyyttä, jotta saavat esimerkiksi vaatteet vaihdettua kenenkään näkemättä.

Lääkärissä, kauneushoitolassa ja hierojalla noudatetaan myös tarkkoja verhoutumissääntöjä. Asiakkaalle annetaan omien vaatteiden tilalle oiva kertakäyttöinen paperikaapu, johon hän sonnustautuu tutkimusten tai hoitojen ajaksi. Vaatteiden vaihtoon asiakas saa täydellisen rauhan: lääkäri ja hoitaja poistuvat siksi aikaa huoneesta. Kaapua lääkäri sitten raottelee vain sen verran kuin on välttämättä tarpeen, ja muut kohdat pidetään visusti suojassa.

Edes taiteessa alastomuutta ei aina katsota hyvällä. Kerran erään suomalaisen amerikkalainen naapuri tuli huolestuneena vierailulle. Hänen poikansa kun oli kertonut, että tämän suomalaisperheen kodissa on maalaus alastomasta naisesta. Ja olihan siellä: metrin korkuinen ja kymmenen sentin levyinen kauttaaltaan sininen maalaus lähes abstraktista naisfiguurista. Eli ei siis lähelläkään realismia, mutta huolestuttavaa silti.

Samaan aikaa naapuruston jokaisen talouden postiluukkuun solahtaa Victoria’s Secret -alusvaatemyymälän kuvasto, jossa mallit esittelevät vähäiset vaatteensa - tai paremminkin ehkä vaatteita kantavan kortensa - kyseenalaisen myyvästi. Siitä ei kuitenkaan kukaan älähdä, koska eiväthän mallit sentään vaattehitta ole.

Yksityispihallakin tällaiset taidevalinnat vaativat rohkeutta.