Atsalea kukkii

Keväällä amerikkalaisten mieli tekee takaisin luontoon - kunhan ei tarvitse kävellä. Houstonin hienostokaupunginosan puutarhaklubi onkin keksinyt järjestää maaliskuisen luontopolun keskelle kaupunkia hyvien parkkipaikkojen äärelle.

Tällä Azalea Traililla esitellään ensisijaisesti upeasti kukkivia atsaleoja, mutta samalla kierroksella saa silmäyksen myös kaupungin silmää tekevien koteihin ja kotien omistajiin. Esittelijärouvat ovat pukeutuneet design-jakkupukuihin, kotien seinät notkuvat taidetta ja autotalleissa on lasiovet, jotta Ferrarit eivät jää keneltäkään huomaamatta. (www.riveroaksgardenclub.org/AzaleaTrail.cfm)

Mutta kukat ovat luonnollisesti pääosassa. Atsaleat pyritään saamaan parhaimpaan kukkaan tapahtuman ajaksi. Lämpimänä talvena atsaleojen juurille ripotellaan jääpaloja kukintaa hidastamaan ja kylmänä talvena kukkia lämmitetään. Tämä operaatio on sangen mittava, koska täkäläinen atsalea ei ole pieni purkkikukka, vaan parimetrinen aitakasvi. Syystäkin tilannetta seurataan joka vuosi paikallisen sanomalehden etusivulla.

Toinen uutisoinnin arvoinen kasvi on Teksasin osavaltion virallinen kukka: pieni, sininen lupiini, lupinus texensis. Tämän luonnonvaraisen kasvin annetaan kukkia omaan tahtiinsa ja lehdessä ilmoitetaan, milloin parhaimmat kukka-apajat missäkin ovat.

Silloin teksasilaiset pakkaavat lapset ja lemmikit autoon ja ajavat lähimmän kukkaesiintymän luo. Kukkien keskellä otetaan valokuvia perheestä luonnon helmassa. Sitten palataan kukkaesiintymän viereen parkkeeratulle autolle ja ajetaan kahdeksankaistaista moottoritietä takaisin kotiin.

Myöskin hedelmäpuut viihtyvät mainiosti Houstonin kuumassa ja kosteassa ilmastossa. Monella on kotitalon nurkalla oma banaani-, päärynä- tai sitruunapuu, josta voi ohimennessään napsia itselleen purtavaa.

Siemenien kanssa saa tosin olla tarkkana, ettei epähuomiossa kylvä itselleen uutta hedelmätarhaa. Esimerkiksi papaija ehtii kasvaa maahan pudonneista siemenistä nelimetriseksi tukkimetsäksi muutaman kesäkuukauden aikana.

Siinä on satunnainen euromatkaaja ihmeissään kesälomalta kotiin palatessaan.


Luonnon helmassa, keskellä kaupunkia.

San ny sääki jottai

Eräänä viime kuun päivänä tietokoneeni ilmoitti, että Turussa ja Houstonissa on tismalleen samanlainen säätila. Lämpötila keikkui nollan tietämillä, ja jäätävää tihkua satoi vaakasuoraan. Tätä ilmiötä kesti kokonaisen viikon. Se oli talvi.

Houstonilaisille lämpötilan laskeminen lähelle nollaa vastaa eteläsuomalaisella aistimusasteikolla pariakymmentä pakkasastetta. Houston on Saharan kanssa samoilla leveysasteilla, ja suurin osa vuodesta vietetään paahtavassa ulkoilmasaunassa. Talvi yllättää siis joka vuosi.

Houstonilaiset eivät yleensä paljon ulkona kävele, mutta koulusta lapsiaan hakevat vanhemmat joutuvat pakostakin ottamaan muutaman askeleen autolta koululle. Yleensä tämä joukko kerääntyy koulun portille hyvissä ajoin ennen koulupäivän päättymistä. Lämpimässä auringonpaisteessa jutellaan niitä näitä, ollaan sydämellisiä ja hymyillään paljon.

Kun sitten saapui talvi, ihmiset eivät enää kerääntyneetkään portille tarinoimaan. Jokainen kökötti tiiviisti omassa autossaan siihen asti, kunnes oli pakko lähteä ulos lapsia vastaan. Auton suojista poistuttuaan ihmiset juoksivat hartiat korvissa sen pienen matkan, mikä piti ulkoilmassa edetä. Kukaan ei pysähtynyt juttelemaan kenellekään, ja tervehdyksetkin pidettiin minimaalisina murahduksina. Sisätiloissakin vain päiviteltiin säätä ja oltiin synkkiä. Ja äkkiä palattiin takaisin autooon ja ajettiin pois.

Kun sitten vihdoin aurinko tuli jälleen näkyviin, ihmiset palautuivat hymyileviksi, hyväryhtisiksi, helposti jutteleviksi olennoiksi. Viikon mittainen talvi ei houstonilaisia sen enempää jähmettänyt.
Mutta miten käy suomalaisten, jotka joutuvat puolen vuotta etenemään samanlaisessa jäätävässä tihkusateesssa. Meidät luokitellaan ujoiksi ja vähäpuheisiksi. Olemmekohan me kuitenkin todellisuudessa aivan yhtä puheliaita kuin amerikkalaisetkin? Puhekulttuurimme on vain sattuneesta syystä muovautunut erilaiseksi.

Amerikkalaiset ovat tosin oivaltaneet myös puhe- ja esiintymistaitoon liittyvän yksinkertaisen perustotuuden: jotta ihmiset osaavat puhua ja esiintyä, heille pitää opettaa esiintymistaitoa.

Amerikkalaiset lapset pääsevät nerokkaan esiintymiskoulutuksen piiriin heti esikoulusta lähtien. Sarjakuvistakin tuttu "show and tell" toimii siten, että lapset saavat tuoda kotoaan esineen ja kertoa siitä muille koulussa. He voivat myös esimerkiksi kertoa esineestä vihjeitä ja luokkatoverit yrittävät arvata, minkä esineen lapsi on kouluun tuonut. Ymmärrettävää on, että "show and tell" -esiintymistilaisuus on lasten mielestä viikon kohokohta.

Esiintymisen makuun päästyään vanhemmat lapset osallistuvat innokkaasti myös väittelykoulutukseen ja erilaisiin puhekilpailuihin kouluissa. Ja minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Koskahan koulutuksen huippumaassa, Suomessa, oivalletaan tämä sama asia?


Tässä on amerikkalaisten pääsylippu esiintymistaitoon.

Hei, taas me juhlitaan

Joulu on ohi ja vuosikin on vaihtunut, mutta amerikkalaisilla juhlat vain jatkuvat. Heti kun yhdestä juhlasta on selvitty, ryhdytään valmistautumaan seuraavaan. Mitään suuria juhlattomia välivaiheita ei turhaan pidetä.

Vanhat koristeet poistetaan täällä välittömästi juhlapäivän jälkeen. Osaksi siksi, että niitä on tuijotettu jo viikkokaupalla; toisekseen täytyy taas saada tilaa uusille koristeille. Esimerkiksi joulukuusikulttuuri on täysin päinvastainen Suomeen verrattuna: tuskin suomalaiset ovat saaneet joulukuusensa tuotua sisään juuri aatoksi, kun amerikkalaiset ovat jo poistamassa omiaan heti joulupäivän jälkeen.

Kaupoissa kortti- ja koristevalikoima vaihtuu yhdessä silmänräpäyksessä. Kun menet jouluaattona kauppaan, joulu on jo
-50 % alennuksessa ja ystävänpäivää myydään täysillä. Siitä sitten heti vaaleanpunainen sydänkranssi kainaloon ja kotiin odottamaan, että pääsee eroon joulupukeista.

Jokaista juhlaa varten on mitä kattavin korttivalikoima. Ei tarvitse tyytyä kaikille sopiviin yleiskortteihin, vaan voi valita erikoiskortin kullekin läheiselle erikseen. Tarjolla on sopiva kortti esimerkiksi vaimolle, miehelle, äidille, isälle, tyttärelle, pojalle, siskolle, veljelle, tädille, sedälle, kummille, kummilapselle ja vauvalle.

Ystävänpäivän jälkeen muututaan vihreäksi Pyhän Patrickin kunniaksi. Tätä Irlannin suojeluspyhimystä voi juhlia, vaikkei olisi tippaakaan irlantilaisverta suonissa. Päivän paraateja katsotaan apilan muotoisten silmälasien läpi, syödään vihreäksi värjättyä leipää ja muistetaan myös pukeutua vihreään, ettei kukaan tule ja nipistä.

Pääsiäisenä Amerikkaaan saapuu pääsiäispupu. Siltä saa toivoa lahjoja niin kuin joulupukilta ikään. Munien lisäksi pupu tuokin lapsille ämpärillisen tavaraa, yleensä kesäisiä leluja lapioista uimaräpylöihin.

Sitten onkin vuorossa äitienpäivä toukokuun toisena sunnuntaina, ja isänpäivää amerikkalaiset viettävät jo kesäkuun kolmantena sunnuntaina. Isovanhempienpäivä on uusi keksintö muuten vähäjuhlaiselle syyskuulle.

Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää vietetään 4. heinäkuuta. Taas katsotaan paraateja, koristellaan kadunvieriä Yhdysvaltain lipuilla, grillataan ja ihmetellään niin suurta ilotulitusta, että selviää vuoden. Uutena vuotena ei nimittäin ole uusintaesitystä.

Pienempiä juhlia on ripoteltu sinne tänne eri maanantaipäivien iloksi. Näin saadaan työvuodelle paljon pitkiä viikonloppuja kompensoimaan lyhyttä kesälomaa. Yleensä nämä juhlat vietetään kaupoissa erikoistarjouksia metsästäen. Kaupat ovatkin kiinni ainoastaan kiitos- ja joulupäivänä.

Lapsille syksyn kohokohta on Halloween. Silloin pukeudutaan prinsessaksi tai vampyyriksi, nauretaan kummituksille ja kerätään valtavat karamellisaaliit naapurustosta.

Kiitospäivänä, marraskuun neljäntenä torstaina kaikki suvun jäsenet matkustavat saman pöydän ääreen syömään kalkkunaa. Päivän ajan ollaan hiljaa kiitollisia. Tämä on kuitenkin vain pieni tyven myrskyn edellä. Seuraavana päivänä kaupat aukeavat jo keskiyöllä.

Voi alkaa valmistautua jouluun.


Amerikkalaisissa juhlissa ei koristeita kaihdeta.

Suositaan suomalaista

Mikä mahtaa olla nykyisin enää täysin suomalainen tuote kansainvälisillä kuluttajamarkkinoilla? Omistuspohjan ja valmistusmaan mukaan ei varmastikaan kovin moni. Onneksi on kuitenkin mielikuvat, joiden mukaan tietyt tuotteet ovat aina vaan suomalaisia. Kun sellaisia löytää maailmalta, tulee väistämättä huudettua parin hyllymetrin verran hurraata.

Harva suomalainen tulee toimeen pitkiä aikoja ilman Fazerin Sinistä. Varsinkin jouluna sitä on saatava. New Yorkin suunnalla kyseinen herkku väijyy ostajaa tavallisen ruokakaupan hyllyllä pienessä, siistissä, hopeanvärisessä rasiassa. Houstonissa tällainen onni ei suklaanystävää kohtaa. Täällä saatavat konvehdit ovat jostain kumman syystä Finlandia Vodka -täytteisiä. Eihän sellaisia myydä edes Suomessa.

Jos täällä haluaa suosia ruokavaliossaan suomalaista, on tavallisen kaupan antimissa tyydyttävä Vaasan näkkileipään Benecol-margariinilla höystettynä. Jälkiruoaksi voi vielä nauttia luontaistuotteeksi luokiteltua Pandan lakritsia. Ja juomaksi sitten sitä Finlandia Vodkaa.

Huonekaluliike Ikea on ulkosuomalaisen ystävä, vaikka ruotsalainen onkin. Kaukaa viisas lähtee muutaman vuoden työkomennukselle pelkkä nyytti olalla ja suuntaa ensimmäiseksi huonekaluostoksille Ikeaan. Tulee huomattavasti halvemmaksi kuin huonekalujen vuokraaminen tai mukanaan rahtaaminen.

Mutta pääasia Ikeassakin on ruoka. Lihapullat ovat jo legendaarisia, ja muuten suomalaisen makuhermoja hellitään lähes kaikella mahdollisella sillistä siirappiin. Suuri osa Ikean ruokatuotteista on valmistettu Suomessa ja sitten naamioitu ruotsalaiseksi. Tätä kautta voikin vihdoin hyväksyä Ruotsissa valmistetun Turun Sinapin. Vuoroin vieraissa, vissiinkin.

Turun Sinappia ja muuta mahdollista tarvittavaa, mitä ei kaupan hyllyltä täällä onnistu löytämään, on myytävänä erinomaisissa Internetkaupoissa.

Jos näillä eväillä on onnistunut syömään itsensä tärviölle ja tarvitsee kaunistuakseen kotimaan kohennusaineita, on Lumene kiitettävästi rantautunut täkäläisen kosmetiikkamyymäläketjun hyllyille. Liikuntapuolen voi sitten hoitaa polkemalla Tunturin kuntopyörää tai kalastelemalla Rapalan välineillä. Ja jos ei muu auta, kannattaa verhoutua Marimekon lakanaan.

Hyllymetreittäin laskettuna Suomituotteiden pisimmän korren vie kuitenkin Fiskars. Amerikkalaiset ovat sangen innokkaita leikekirjojen tekijöitä, ja täkäläisen tarvikevalikoiman on oltava innostuksen suuruinen. Fiskarsilla on täällä tarjolla mitä mielikuvituksellisempia paperileikkureita, saksia ja paperien kuvioimiskoneita. Ei ole suomineito kotimaassaan sellaisia koskaan nähnyt.

Niin ja kännyköissä lukee aina silloin tällöin Nokia.

Fiskarsilla leikkaa Amerikan markkinoilla.

Suomituotteita saa mielellään listata lisää kommentteihin:

On lottovoitto...

Viimeisimmät suomalaiset vieraamme eivät hämmästelleet niinkään täkäläisten kauppakeskusten runsautta, liikenteen vilkkautta tai avaruussukkuloiden suuruutta. Heistä ihmeellisintä oli lasten ja raskaana olevien naisten lukumäärä. Molempia kun on täällä aivan vilisemällä.

Amerikassa ei tunneta äitiyslomia, äitiyspakkausta, lapsilisiä tai kotihoidontukea. Sen sijaan kotiäitiyttä pidetään täällä ihan kunnon ammattina. Kotiäidillä on virallinen ammattinimikekin: homemaker eli kodin tekijä.

Puolisoiden yhteisverotuskäytäntö mahdollistaa sen, että perhe elää myös yhden vanhemman tuloilla. Jos taas molemmat vanhemmat haluavat jatkaa työntekoa, verottaja antaa perheen yhä pitää suurimman osan tuloistaan. Tästä syystä perheellä on varaa palkata esimerkiksi täysipäiväinen lastenhoitaja kotiin.

Odottavat äidit ovat myös arvossaan. Ensimmäistä lastaan odottavalle ystävät, sukulaiset ja työtoverit järjestävät baby showerin eli odotusjuhlat. Juhlien lahjalista muistuttaa tyypiltään suomalaista häälahjalistaa ja sisältää kaikkea tarpeellista turvaistuimesta tuttipulloon.

Kaupat ovat oivaltaneet odottavien äitien ostotarpeet. Heille on varattu omia parkkipaikkoja kaupan oven edestä. Näin suuretkin ostossaaliit saadaan pyöreän vatsan kanssa helposti autoon.

Todellinen odottavien äitien arvostuksen mittari on kuitenkin itse synnytys. Suomalaisessa sairaalassa saat aika kauan anoa vähänkin lämmitettyä jyvätyynyä vahvempaa kivunlievitystä. Amerikkalaisessa sairaalassa taas ei tunneta kipua. Näin asian ilmaisi amerikkalainen kätilö. Anestesialääkäri kutsutaan paikalle heti kun olet astunut sairaalan kynnyksen yli, ja epiduraalihanat käännetään mukavasti kaakkoon.

Kun Suomessa kovan koulun käynyt synnyttäjä saa tällaisen kohtelun, hän luonnollisesti hätääntyy. Onhan hänelle Suomessa kerrottu, että mahdollisesti lapsi voi kivunlievityksessä huonosti, ja synnyttäjä ei osaa ponnistaa lasta ulos ilman kunnon "tuntumaa". Amerikkalainen lääkäri vastasi, että olisivat suoraan sanoneet, että rahasta on kyse. Lapset ovat molemmilla tavoilla yhtä terveitä, ja ponnistushetken on jo vuosikausia sekä Suomessa että Amerikassa pystynyt kertomaan supistuksia mittaava kone.

Kuka sitä taas halusikaan Suomeen lisää syntyvyyttä?

On lottovoitto synnyttää Amerikassa. Huone näyttää samalta kuin Suomessakin, mutta asenteet ovat toiset.

Naapureita ostamassa

Muutimme. Niin kuuluu Amerikassa säännöllisin väliajoin tehdä. Kun ihmiset ostavat täällä ensimmäisen asuntonsa, he eivät kuvittelekaan asuvansa siinä muutamaa vuotta kauempaa. Asunto vaihdetaan suurempaan ja parempaan heti kun se on mahdollista tai muutetaan ainakin paremmalle alueelle.

Asuinalueiden erot ovat täällä valtavia. Kiinteistönvälittäjämme totesikin ykskantaan, että emme me ole oikeastaan mitään asuntoa tässä hankkimassa vaan naapureita. Hyvät naapurit maksavat maltaita, huonoja saa puoli-ilmaiseksi.

Kiinteistönvälittäjämme kahlasi urheasti kanssamme kaikki varteenotettaviksi ajattelemamme kohteet. Kun olimme liian kiinnostuneita hyvästä talosta huonolla paikalla, hän hienovaraisesti, mutta päättäväisesti kierrätti meidät alueen ympäri teemalla: "Siinä talo, tässä naapurit." Ja ei kun seuraavaa kohdetta katsomaan.

Amerikkalainen kiinteistönvälitysjärjestelmä on muuten huomattavan kätevä. Asiakkaan ei tarvitse ottaa yhteyttä lukemattomiin kiinteistönvälitystoimistoihin, joiden kohteita haluaisi mennä katsomaan. Yksi ja sama välittäjä voi esitellä kaikkia listattuja kohteita asiakkaalle sopivana aikana. Välityspalkkion myyjän ja ostajan edustajat jakavat sitten puoliksi.

Asunnon hintaan yhdistetään lapsiperheissä koulujen hinta. Hyvällä alueella voit laittaa lapsesi yleiseen, maksuttomaan kouluun. Huonon koulupiirin alueella tuuppaat lapsesi mielelläsi kalliiseen yksityiskouluun.

Houstonin talousalueella asuu yhtä paljon ihmisiä kuin koko Suomessa. Houstonin lukuisista yleisistä ala-asteista kuitenkin vain kolmea voi huoletta suosia. Niissä lapset oppivat ensisijaisesti asioita, joita koulussa toivotaankin opittavan. Jos oma asunto ei kuulu yhdenkään näiden kolmen koulun alueelle, niin yksityiskouluun sitten vain.

Koulumaksuilla tai ilman, Houstonin asuntojen hinnat ovat kaukana Suomen hinnoista. Täällä saa niin sanotusti samalla rahalla reilusti enemmän.

Kyltti pihalle ja uuteen kotiin. Muuttaminen on olennainen osa amerikkalaista arkipäivää.

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa torstaina 25.10.2007.

Hurrikaanit tulevat!

Tuskin hurrikaani on saanut pyöräytettyä itsensä käyntiin Atlantin ulapalla, kun TV-uutiset ovat jo tulvillaan uhkakuvia. Eikä pelkästään Amerikassa, vaan myös Suomessa asti. Saammekin Suomesta kiitettävästi varoitussoittoja tänne Meksikonlahden rannalle jo ennen kuin meillä niukkatelevisioisilla ihmisillä on mitään käsitystä mahdollisesta hurrikaaniuhasta. Sanomalehti kun tulee vasta aamulla.

Kaksi vuotta sitten näytti ihan oikeasti siltä, että hurrikaani Rita olisi tulossa hitaasti, mutta varmasti suoraan kohti Houstonia. Vain kuukausi aikaisemmin hurrikaani Katrina oli pyyhkäissyt New Orleansin pois maailmankartalta, ja ihmiset oli helppo saada Houstonissakin paniikkiin.

En voinut uskoa, että Amerikassa loppuu tavara kesken, mutta niin vain kävi. Ensin loppuivat kaupoista vanerilevyt, joilla suojattiin talojen ikkunat lentävien tavaroiden varalta. Sitten loppui pullotettu vesi ja huoltoasemilta polttoaine. Suuri menekki oli myös ruokatölkeillä, ensiapupakkauksilla, taskulampuilla ja sääradioilla.

Sitten lähdettiin pakoon. Hurrikaanit ovat siitä hyviä luonnonilmiöitä, että niiden tulo mantereelle kestää yleensä monta päivää. Ritan oli määrä saavuttaa Houston lauantaina, ja keskiviikkona suurin osa houstonilaisista lähti liikkeelle. Moottoritiet tukkeutuivat täysin, ja monet kertoivat tehneensä kolmen tunnin matkaa 24 tuntia. Polttonaine loppui, vesi loppui, ihmiset läkähtyivät kuumaan autoon ja koira kuoli.

Meille keltanokille kävi tuuri. Olimme muuttaneet Houstoniin vain kuukausi aikaisemmin, ja televisiokin oli vielä muuttolaatikossa. Emme nähneet yhtäkään uutislähetystä, joten emme osanneet hätääntyä. Seurasimme hitaasti kulkevan hurrikaanin matkaa internetistä ja päätimme hypätä autoon perjantaina. Kaikki moottoritiekaistat olivat käännetty kulkemaan poispäin Houstonista. Teillä ei ollut sen suurempaa liikennettä. Kolmen tunnin matkaan meni kolme tuntia.

Eikä Rita sitten tullutkaan Houstoniin. Se päätti viime hetkellä muuttaa kurssinsa pohjoiseen ja päätyi maihin Louisianassa. Houstonissa meni sähköt.

Hurrikaani Ritan jälkeen moottoriteille ilmestyivät uudet kyltit. Hurrikaanin uhatessa kaikki kaistat käännetään kulkemaan poispäin rannikosta.


Tämän alueen hurrikaanien etenemistä voi seurata internetissä sivulla:
http://www.nhc.noaa.gov/

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa torstaina 20.9.2007.