Vaattehitta

Juoksitko juhannuksena peltojen poikki ilman rihman kiertämää juhannustaikoja tehden? Tuskin, vaikka suomalaiselta tällaisten kansanperinteiden vaaliminen saattaisi hyvinkin vielä onnistua - eivätkä naapurit edes paljoa ihmettelisi. Heidän kanssaanhan voi mennä muina miehinä juhannussaunaankin.

Sen sijaan suurimmalle osalle amerikkalaisia pelkkä ajatuskin tällaisista juhlamenoista olisi kauhistus. Heistä on mukavinta, kun kaikki pitävät mahdollisuuksien mukaan vaatteet päällään niin pelloilla kuin saunassakin. Vaatteiden ei tosin tarvitse olla mitenkään runsaat: pikku pikku bikinit käyvät erinomaisesti, mutta alaston ei missään nimessä saa olla.

Suomesta kertovien kirjojen antaminen amerikkalaisille on toisinaan haastavaa, koska yhtään alastonta perhettä ei saisi näkyä saunanlauteilla. Amerikkalaisille moinen perhealastomuus on sangen vierasta. Vanhemmat eivät esiinny lasten nähden ilman vaatteita, ja lapsetkin - heti taaperoiän ohitettuaan - osaavat pyytää yksityisyyttä, jotta saavat esimerkiksi vaatteet vaihdettua kenenkään näkemättä.

Lääkärissä, kauneushoitolassa ja hierojalla noudatetaan myös tarkkoja verhoutumissääntöjä. Asiakkaalle annetaan omien vaatteiden tilalle oiva kertakäyttöinen paperikaapu, johon hän sonnustautuu tutkimusten tai hoitojen ajaksi. Vaatteiden vaihtoon asiakas saa täydellisen rauhan: lääkäri ja hoitaja poistuvat siksi aikaa huoneesta. Kaapua lääkäri sitten raottelee vain sen verran kuin on välttämättä tarpeen, ja muut kohdat pidetään visusti suojassa.

Edes taiteessa alastomuutta ei aina katsota hyvällä. Kerran erään suomalaisen amerikkalainen naapuri tuli huolestuneena vierailulle. Hänen poikansa kun oli kertonut, että tämän suomalaisperheen kodissa on maalaus alastomasta naisesta. Ja olihan siellä: metrin korkuinen ja kymmenen sentin levyinen kauttaaltaan sininen maalaus lähes abstraktista naisfiguurista. Eli ei siis lähelläkään realismia, mutta huolestuttavaa silti.

Samaan aikaa naapuruston jokaisen talouden postiluukkuun solahtaa Victoria’s Secret -alusvaatemyymälän kuvasto, jossa mallit esittelevät vähäiset vaatteensa - tai paremminkin ehkä vaatteita kantavan kortensa - kyseenalaisen myyvästi. Siitä ei kuitenkaan kukaan älähdä, koska eiväthän mallit sentään vaattehitta ole.

Yksityispihallakin tällaiset taidevalinnat vaativat rohkeutta.

Öljykriisi

Kun Amerikasta Suomeen suuntautuneen lentomatkan päätteeksi hyppää autonrattiin Helsinki-Vantaalla, huomaa erityisesti kaksi asiaa: liikennevalot ovat pienentyneet ja kaikki autot kutistuneet.

Varsinkin Teksasissa auton täytyy olla iso. Erilaisten levikesarjojen koetaan vain parantavan autoa – tiettyyn pisteeseen asti. Entinen naapurimme osti taannoin uuden, upeasti korotetun ja levitetyn auton, mutta joutuikin saman tien vaihtamaan sen pois. Auto kun ei mahtunutkaan hänen kaksoisautotallinsa ovista sisälle.

Naiset uskovat, että auto on sitä turvallisempi, mitä isompi se on. Naiset ajavatkin Amerikassa valtavilla laivoilla, joiden sisuksiin he itse näyttävät suorastaan hukkuvan. Miehet pystyvät ajamaan pienelläkin autolla, kunhan siinä vain on tehokas moottori ja katto alhaalla.

Amerikkalaiset ovat aina luottaneet siihen, että autot ovat halpoja ja polttoaine vielä halvempaa. Tänä keväänä tämä perustotuus järkkyi, kun polttoaineen hinta lähes tuplaantui parin kuukauden aikana, eikä nousulle edes näy loppua. Ihmiset kokevat, että tämä pian jo 0,65 euroa / litra maksava polttoaine rikkoo jo perustuslaillista yksilönvapautta.

Amerikkalaiset ovatkin yrittäneet keksiä keinoja, jolla tästä öljykriisistä selvittäisiin. Sanomalehdissä on annettu polttoaineensäästövinkkejä: Auto esimerkiksi on neuvottu pitämään mahdollisimman puhtaana, jotta ilmanvastus pienenisi ja näin ollen auto kuluttaisi vähemmän. On myös ehdotettu jokaiselle skootteria kulkupeliksi. Viimeisenä valttina on valjastettu presidentti PR-matkalle arabimaihin, jotta öljyntuotantoa nostettaisiin.

Pienistä tai pienemmällä polttoainemäärällä kulkevista autoista ei kuitenkaan paljoa puhuta. Onhan 26 litraa 100 kilometrillä kuluttavaa autoa paljon tyylikkäämpi ajaa – ja turvallisempikin se silloin luonnollisesti on.

Osa amerikkalaisista on nyt siinä tilanteessa, että heillä on auto, jolla heillä ei ole varaa ajaa. Parkkipaikoille onkin ilmestynyt uusi ihmisryhmä: polttoaineen kerjääjät. He sammuttavat autonsa niin, että sinun on mahdotonta päästä pois parkkiruudusta ja esittävät, että heiltä loppui just nyt bensa. Jos toteat siihen, että sinulta loppui just nyt kärsivällisyys, he starttaavat tyynesti autonsa ja ajelevat eteenpäin.

Varmaankin pesemään sitä autoa ilmanvastuksen pienentämiseksi.

Tankki täyteen!

Osta, myy, varastoi

Amerikkalaiseen elämänmenoon kuuluu, että koko ajan tulee ostettua jotain. Vaikka aamulla päättää, että mitään ei osta, niin illalla huomaa kuitenkin jotain hankkineensa. Kun talo viimein on täynnä, on tavaramäärälle tehtävä jotain.

Tuttavaperheemme on kehittänyt tavaranhallintaan selkeän strategian: parhaat tavarat säilytetään, hyvät lahjoitetaan pois ja jäljelle jäävä romu myydään pihakirpputorilla. Tällainen pihakirpputori eli yard tai garage sale pidetään sananmukaisesti omalla pihalla tai autotallissa, ja kauppa käy kuin siimaa.

Pihakirpputori on ajoitettava lauantaille, koska silloin ostajat ovat liikkeellä. Teiden varsille pystytettyjen kylttien avulla he osaavat suunnistaa oikean talon luo. Myös sanomalehdissä on oma osionsa pihakirpputori-ilmoituksille.

Yleensä myynnin ilmoitetaan alkavan klo 8 aamulla. Tämä tarkoittaa sitä, että innokkaimmat ostajat koputtelevat perhettä hereille jo viimeistään klo 6.30. Kokeneet myyjät laittavatkin pihalle esimerkiksi "Aikaiset linnut ammutaan" -varoituskyltin. Teksasissa kukaan ei mene ottamaan selvää, onko tämä vain vitsi.

Tavaravalikoima on kattava aina tyhjistä muovirasioista vaatteisiin ja kirjoista huonekaluihin. Lapset voivat olla mukana myymässä vanhoja lelujaan tai sitten he ovat pystyttäneet sivubisneksenä mehukojun pihanurmelle.

Teksas on kuin luotu pihakirpputorien kiertelyyn, koska lähes jokainen omistaa lava-auton. Lauantaisin näkeekin naapurustossa paljon muuttokuorman näköisiä lasteja. Jos hinnoittelu on ollut kohdallaan, ammottaa pihakirpputorin pitäjän autotalli iltapäivällä tyhjyyttään. Viimeiset romujen rippeet laitetaan tien varrelle pahvilaatikkoon nimikkeellä "ilmainen." Ennen iltaa nekin ovat hävinneet.

Jos tavaroiden myynti tuntuu liian lopulliselta, on Amerikka pullollaan varastointifirmoja, joiden huomaan voi ylitsepursuavat tavaramäärät antaa. Ihmiset voivat säilyttää varastoissa esimerkiksi vanhoja huonekalujaan vuosikausia, jolloin varastotilan vuokrakustannukset ylttävät moninkertaisesti huonekalujen hinnan.

Mutta pääasia on, että taas mahtuu taloon tavaraa.

Pihakirpputorilla toisen romu on toisen aarre.

Atsalea kukkii

Keväällä amerikkalaisten mieli tekee takaisin luontoon - kunhan ei tarvitse kävellä. Houstonin hienostokaupunginosan puutarhaklubi onkin keksinyt järjestää maaliskuisen luontopolun keskelle kaupunkia hyvien parkkipaikkojen äärelle.

Tällä Azalea Traililla esitellään ensisijaisesti upeasti kukkivia atsaleoja, mutta samalla kierroksella saa silmäyksen myös kaupungin silmää tekevien koteihin ja kotien omistajiin. Esittelijärouvat ovat pukeutuneet design-jakkupukuihin, kotien seinät notkuvat taidetta ja autotalleissa on lasiovet, jotta Ferrarit eivät jää keneltäkään huomaamatta. (www.riveroaksgardenclub.org/AzaleaTrail.cfm)

Mutta kukat ovat luonnollisesti pääosassa. Atsaleat pyritään saamaan parhaimpaan kukkaan tapahtuman ajaksi. Lämpimänä talvena atsaleojen juurille ripotellaan jääpaloja kukintaa hidastamaan ja kylmänä talvena kukkia lämmitetään. Tämä operaatio on sangen mittava, koska täkäläinen atsalea ei ole pieni purkkikukka, vaan parimetrinen aitakasvi. Syystäkin tilannetta seurataan joka vuosi paikallisen sanomalehden etusivulla.

Toinen uutisoinnin arvoinen kasvi on Teksasin osavaltion virallinen kukka: pieni, sininen lupiini, lupinus texensis. Tämän luonnonvaraisen kasvin annetaan kukkia omaan tahtiinsa ja lehdessä ilmoitetaan, milloin parhaimmat kukka-apajat missäkin ovat.

Silloin teksasilaiset pakkaavat lapset ja lemmikit autoon ja ajavat lähimmän kukkaesiintymän luo. Kukkien keskellä otetaan valokuvia perheestä luonnon helmassa. Sitten palataan kukkaesiintymän viereen parkkeeratulle autolle ja ajetaan kahdeksankaistaista moottoritietä takaisin kotiin.

Myöskin hedelmäpuut viihtyvät mainiosti Houstonin kuumassa ja kosteassa ilmastossa. Monella on kotitalon nurkalla oma banaani-, päärynä- tai sitruunapuu, josta voi ohimennessään napsia itselleen purtavaa.

Siemenien kanssa saa tosin olla tarkkana, ettei epähuomiossa kylvä itselleen uutta hedelmätarhaa. Esimerkiksi papaija ehtii kasvaa maahan pudonneista siemenistä nelimetriseksi tukkimetsäksi muutaman kesäkuukauden aikana.

Siinä on satunnainen euromatkaaja ihmeissään kesälomalta kotiin palatessaan.


Luonnon helmassa, keskellä kaupunkia.

San ny sääki jottai

Eräänä viime kuun päivänä tietokoneeni ilmoitti, että Turussa ja Houstonissa on tismalleen samanlainen säätila. Lämpötila keikkui nollan tietämillä, ja jäätävää tihkua satoi vaakasuoraan. Tätä ilmiötä kesti kokonaisen viikon. Se oli talvi.

Houstonilaisille lämpötilan laskeminen lähelle nollaa vastaa eteläsuomalaisella aistimusasteikolla pariakymmentä pakkasastetta. Houston on Saharan kanssa samoilla leveysasteilla, ja suurin osa vuodesta vietetään paahtavassa ulkoilmasaunassa. Talvi yllättää siis joka vuosi.

Houstonilaiset eivät yleensä paljon ulkona kävele, mutta koulusta lapsiaan hakevat vanhemmat joutuvat pakostakin ottamaan muutaman askeleen autolta koululle. Yleensä tämä joukko kerääntyy koulun portille hyvissä ajoin ennen koulupäivän päättymistä. Lämpimässä auringonpaisteessa jutellaan niitä näitä, ollaan sydämellisiä ja hymyillään paljon.

Kun sitten saapui talvi, ihmiset eivät enää kerääntyneetkään portille tarinoimaan. Jokainen kökötti tiiviisti omassa autossaan siihen asti, kunnes oli pakko lähteä ulos lapsia vastaan. Auton suojista poistuttuaan ihmiset juoksivat hartiat korvissa sen pienen matkan, mikä piti ulkoilmassa edetä. Kukaan ei pysähtynyt juttelemaan kenellekään, ja tervehdyksetkin pidettiin minimaalisina murahduksina. Sisätiloissakin vain päiviteltiin säätä ja oltiin synkkiä. Ja äkkiä palattiin takaisin autooon ja ajettiin pois.

Kun sitten vihdoin aurinko tuli jälleen näkyviin, ihmiset palautuivat hymyileviksi, hyväryhtisiksi, helposti jutteleviksi olennoiksi. Viikon mittainen talvi ei houstonilaisia sen enempää jähmettänyt.
Mutta miten käy suomalaisten, jotka joutuvat puolen vuotta etenemään samanlaisessa jäätävässä tihkusateesssa. Meidät luokitellaan ujoiksi ja vähäpuheisiksi. Olemmekohan me kuitenkin todellisuudessa aivan yhtä puheliaita kuin amerikkalaisetkin? Puhekulttuurimme on vain sattuneesta syystä muovautunut erilaiseksi.

Amerikkalaiset ovat tosin oivaltaneet myös puhe- ja esiintymistaitoon liittyvän yksinkertaisen perustotuuden: jotta ihmiset osaavat puhua ja esiintyä, heille pitää opettaa esiintymistaitoa.

Amerikkalaiset lapset pääsevät nerokkaan esiintymiskoulutuksen piiriin heti esikoulusta lähtien. Sarjakuvistakin tuttu "show and tell" toimii siten, että lapset saavat tuoda kotoaan esineen ja kertoa siitä muille koulussa. He voivat myös esimerkiksi kertoa esineestä vihjeitä ja luokkatoverit yrittävät arvata, minkä esineen lapsi on kouluun tuonut. Ymmärrettävää on, että "show and tell" -esiintymistilaisuus on lasten mielestä viikon kohokohta.

Esiintymisen makuun päästyään vanhemmat lapset osallistuvat innokkaasti myös väittelykoulutukseen ja erilaisiin puhekilpailuihin kouluissa. Ja minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Koskahan koulutuksen huippumaassa, Suomessa, oivalletaan tämä sama asia?


Tässä on amerikkalaisten pääsylippu esiintymistaitoon.

Hei, taas me juhlitaan

Joulu on ohi ja vuosikin on vaihtunut, mutta amerikkalaisilla juhlat vain jatkuvat. Heti kun yhdestä juhlasta on selvitty, ryhdytään valmistautumaan seuraavaan. Mitään suuria juhlattomia välivaiheita ei turhaan pidetä.

Vanhat koristeet poistetaan täällä välittömästi juhlapäivän jälkeen. Osaksi siksi, että niitä on tuijotettu jo viikkokaupalla; toisekseen täytyy taas saada tilaa uusille koristeille. Esimerkiksi joulukuusikulttuuri on täysin päinvastainen Suomeen verrattuna: tuskin suomalaiset ovat saaneet joulukuusensa tuotua sisään juuri aatoksi, kun amerikkalaiset ovat jo poistamassa omiaan heti joulupäivän jälkeen.

Kaupoissa kortti- ja koristevalikoima vaihtuu yhdessä silmänräpäyksessä. Kun menet jouluaattona kauppaan, joulu on jo
-50 % alennuksessa ja ystävänpäivää myydään täysillä. Siitä sitten heti vaaleanpunainen sydänkranssi kainaloon ja kotiin odottamaan, että pääsee eroon joulupukeista.

Jokaista juhlaa varten on mitä kattavin korttivalikoima. Ei tarvitse tyytyä kaikille sopiviin yleiskortteihin, vaan voi valita erikoiskortin kullekin läheiselle erikseen. Tarjolla on sopiva kortti esimerkiksi vaimolle, miehelle, äidille, isälle, tyttärelle, pojalle, siskolle, veljelle, tädille, sedälle, kummille, kummilapselle ja vauvalle.

Ystävänpäivän jälkeen muututaan vihreäksi Pyhän Patrickin kunniaksi. Tätä Irlannin suojeluspyhimystä voi juhlia, vaikkei olisi tippaakaan irlantilaisverta suonissa. Päivän paraateja katsotaan apilan muotoisten silmälasien läpi, syödään vihreäksi värjättyä leipää ja muistetaan myös pukeutua vihreään, ettei kukaan tule ja nipistä.

Pääsiäisenä Amerikkaaan saapuu pääsiäispupu. Siltä saa toivoa lahjoja niin kuin joulupukilta ikään. Munien lisäksi pupu tuokin lapsille ämpärillisen tavaraa, yleensä kesäisiä leluja lapioista uimaräpylöihin.

Sitten onkin vuorossa äitienpäivä toukokuun toisena sunnuntaina, ja isänpäivää amerikkalaiset viettävät jo kesäkuun kolmantena sunnuntaina. Isovanhempienpäivä on uusi keksintö muuten vähäjuhlaiselle syyskuulle.

Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää vietetään 4. heinäkuuta. Taas katsotaan paraateja, koristellaan kadunvieriä Yhdysvaltain lipuilla, grillataan ja ihmetellään niin suurta ilotulitusta, että selviää vuoden. Uutena vuotena ei nimittäin ole uusintaesitystä.

Pienempiä juhlia on ripoteltu sinne tänne eri maanantaipäivien iloksi. Näin saadaan työvuodelle paljon pitkiä viikonloppuja kompensoimaan lyhyttä kesälomaa. Yleensä nämä juhlat vietetään kaupoissa erikoistarjouksia metsästäen. Kaupat ovatkin kiinni ainoastaan kiitos- ja joulupäivänä.

Lapsille syksyn kohokohta on Halloween. Silloin pukeudutaan prinsessaksi tai vampyyriksi, nauretaan kummituksille ja kerätään valtavat karamellisaaliit naapurustosta.

Kiitospäivänä, marraskuun neljäntenä torstaina kaikki suvun jäsenet matkustavat saman pöydän ääreen syömään kalkkunaa. Päivän ajan ollaan hiljaa kiitollisia. Tämä on kuitenkin vain pieni tyven myrskyn edellä. Seuraavana päivänä kaupat aukeavat jo keskiyöllä.

Voi alkaa valmistautua jouluun.


Amerikkalaisissa juhlissa ei koristeita kaihdeta.

Suositaan suomalaista

Mikä mahtaa olla nykyisin enää täysin suomalainen tuote kansainvälisillä kuluttajamarkkinoilla? Omistuspohjan ja valmistusmaan mukaan ei varmastikaan kovin moni. Onneksi on kuitenkin mielikuvat, joiden mukaan tietyt tuotteet ovat aina vaan suomalaisia. Kun sellaisia löytää maailmalta, tulee väistämättä huudettua parin hyllymetrin verran hurraata.

Harva suomalainen tulee toimeen pitkiä aikoja ilman Fazerin Sinistä. Varsinkin jouluna sitä on saatava. New Yorkin suunnalla kyseinen herkku väijyy ostajaa tavallisen ruokakaupan hyllyllä pienessä, siistissä, hopeanvärisessä rasiassa. Houstonissa tällainen onni ei suklaanystävää kohtaa. Täällä saatavat konvehdit ovat jostain kumman syystä Finlandia Vodka -täytteisiä. Eihän sellaisia myydä edes Suomessa.

Jos täällä haluaa suosia ruokavaliossaan suomalaista, on tavallisen kaupan antimissa tyydyttävä Vaasan näkkileipään Benecol-margariinilla höystettynä. Jälkiruoaksi voi vielä nauttia luontaistuotteeksi luokiteltua Pandan lakritsia. Ja juomaksi sitten sitä Finlandia Vodkaa.

Huonekaluliike Ikea on ulkosuomalaisen ystävä, vaikka ruotsalainen onkin. Kaukaa viisas lähtee muutaman vuoden työkomennukselle pelkkä nyytti olalla ja suuntaa ensimmäiseksi huonekaluostoksille Ikeaan. Tulee huomattavasti halvemmaksi kuin huonekalujen vuokraaminen tai mukanaan rahtaaminen.

Mutta pääasia Ikeassakin on ruoka. Lihapullat ovat jo legendaarisia, ja muuten suomalaisen makuhermoja hellitään lähes kaikella mahdollisella sillistä siirappiin. Suuri osa Ikean ruokatuotteista on valmistettu Suomessa ja sitten naamioitu ruotsalaiseksi. Tätä kautta voikin vihdoin hyväksyä Ruotsissa valmistetun Turun Sinapin. Vuoroin vieraissa, vissiinkin.

Turun Sinappia ja muuta mahdollista tarvittavaa, mitä ei kaupan hyllyltä täällä onnistu löytämään, on myytävänä erinomaisissa Internetkaupoissa.

Jos näillä eväillä on onnistunut syömään itsensä tärviölle ja tarvitsee kaunistuakseen kotimaan kohennusaineita, on Lumene kiitettävästi rantautunut täkäläisen kosmetiikkamyymäläketjun hyllyille. Liikuntapuolen voi sitten hoitaa polkemalla Tunturin kuntopyörää tai kalastelemalla Rapalan välineillä. Ja jos ei muu auta, kannattaa verhoutua Marimekon lakanaan.

Hyllymetreittäin laskettuna Suomituotteiden pisimmän korren vie kuitenkin Fiskars. Amerikkalaiset ovat sangen innokkaita leikekirjojen tekijöitä, ja täkäläisen tarvikevalikoiman on oltava innostuksen suuruinen. Fiskarsilla on täällä tarjolla mitä mielikuvituksellisempia paperileikkureita, saksia ja paperien kuvioimiskoneita. Ei ole suomineito kotimaassaan sellaisia koskaan nähnyt.

Niin ja kännyköissä lukee aina silloin tällöin Nokia.

Fiskarsilla leikkaa Amerikan markkinoilla.

Suomituotteita saa mielellään listata lisää kommentteihin: